Toko-kesää ja leireilyä

Hämmentävää – olen löytänyt kiinnostuksen tokoa kohtaan uudelleen! Tähän on vaikuttanut paljon se, että olemme treenanneet porukassa nyt loppukevään ja kesän aikana täällä Kannuksessa (sekä pari kertaa Oulussa), SNJ:n leirillä olin vain apuopena tokossa, treenasimme siellä yhdessä ja sitten osallistuin vielä GR:N tokotiimin järjestämään viikonloppukoulutukseen Virroilla. Lisäksi minulla on ollut aikaa harrastamiseen oikein hyvin, lomalla kun olen.
Porukkatreeneissä on tullut uusia ajatuksia, uusia ihmisiä ja pientä ”pakkoa” treenata oikeasti ja muiden silmien alla. Lisäksi olemme olleet mukana pari kertaa häiriötreeneissä porukalla, jolloin on päässyt treenaamaan vähän eri asioita kuin normaalisti. Treenit jäävät helposti pitkään samalla (vaikkakin hyvällä) porukalla treenatessa samanlaisiksi ja esim. kokeenomaisten treenien tekeminen puheen asteelle hyvästä aikomuksesta huolimatta. SNJ:n leirillä tehtiin vain yksi kiva iltatreeni, mutta sekin toi uutta tokoon, kun porukalla tehtiin superhäiriötä ja muuta yhteistoimintaa. Ennen GR:n tokokoulutusta tehtiin Kannuksessa myös hyvää perustreeniä, josta tuli taas ajatuksia. Treenaaminen kaipaa uudistumista, muuten sitä tekee aina samoja treenejä!
Virroilla kouluttajana oli kultsuihminen Helena Lindholm, maajoukkueessa kultaisen kanssa kisaava. Parasta koulutuksessa oli se, että ajatukset ja ohjeet olivat tehty noutajia ajatellen (ja paljon kultsuille tarkoitetuista asioista sopii myös flateille). Ensimmäisten koirien kohdalla oli vähän ahdistavaa vain katsoa, kun alkoi mieli liikkua siinä, että miten tuo ongelma pitäisi ratkaista jne. Mutta sitten pääsin asettumaan katsojan rooliin ja vain seurasin, miten asioita ratkottiin ja mitä siellä tehtiin – rentouttavaa! Osa asioista oli perusasioita ja tuttuja, mutta pääideana itsellä oli saada näkökulmaa siihen, miten asioita voi treenata ja miten koulutus rakentuu.
Muutamia ajatuksia, jotka jäivät mieleen. Keskittyminen ja tarkkaavaisuus – ei helppoa noutajille (unohdetaan tässä labbikset ja nome, siellähän kyllä kytätään tarkkana). Keskittyminen herpaantuu helposti ulkopuolelle, katsellaan luoksetulossa muualle jne. Muutenkin pitää panostaa keskittymiseen ja siihen, että koira oikeasti on ohjaajan kanssa yhdessä. Tätä voi treenata mm. käänteisellä houkuttelulla sekä kohdistamalla leluun/namiin (patoamistyyppisesti). Käänteinen houkuttelu tuli monessa paikassa esille ja se sopiikin keskittymisen lisäämiseen, samoin moneen muuhunkin (kaukot, asennot, seuraaminen jne.).
Treenaamisen pitää olla iloista ja aktiivista, vääriä suorituksia ei noteerata (ei palkkaa) eikä kielletä niistä. Syynä se, että noutajat yleensä ovat vähän ”matalamoottorisia”. Ne eivät kestä kieltämistä, se laskee niitä alemmaksi ja epävarmaksi, asenne menee huonoksi ja menettävät innon. Toisin kuin esim. bc:t noutajat eivät kestä huonoa treenaamista tai kieltämistä johtuen siitä, että niiden perustyömoottori on erilainen, tarkoitettu lyhytkestoista suorittamista ja rauhallista odottelua varten (vrt. metsästys ja passissa olo).
Treenit pitää suunnitella siten, että onnistumisia tulee paljon, jotta koira sitten myös huomaa, jos se tekee väärin (ei saa palkkaa, ei ole esim. oikeassa asennossa). Pitää myös luoda vahvoja mielikuvia oikeanlaisista suorituksista, esim. kiertonoudosta siten, että siitä tulee hyvä oikea mielikuva päähän. Noutajalla on hyvä muisti ja se muistaa helposti myös väärät suoritukset.
Ketjuttaminen – tuo heikkouteni. Sitä pitää tehdä ja liittää siihen hyvä loppupalkka (välipalkat sitten tietty mukana, kehut jne.). Itse ”pelkään” sitä, kun ketjuttamisessa koira tekee huonommin kuin silloin, kun tekee osia tai yksittäisiä liikkeitä kokonaisena. Niin siinä käykin, mutta ketjuttamista pitää vain tehdä ja vähitellen kasvattaa ketjua. Ja näitä kokonaisuuksia pitää tehdä usein, jotta koira oppii ne + niihin liittyvät palkat. Ei pidä ehkä pelätä liikaa sitä, että suoritukset aluksi ovat vähän huonommat…Ja käyttää isoa palkkaa ketjuissa; monta namia, rasiaa, superlelu tms.
Työskentelyn aloittamisessa voi olla mukana sheippaamalla tehtyä kivaa juttua, jolla koiran voi nostattaa tarpeen mukaan. Sheippaamalla siksi, että tarjottuna käytöksestä tulee koiralle mukava ja sitä kauttakin hyvä nostattava tehtävä.
Sitten omat treenit: aluksi tehtiin 4min kehätreeni vapaasti ja sitten oli omat vuorot. Kiva systeemi tuollainen. Treenissä Marge teki luoksetuloa, jota en treenaa, koska stoppi on niin huono. Tässä käytettiin takapalkkaa, mutta ensin vain suoraa luoksetuloa ja sitten takapalkka siitä, kun koira tulee luokse. Sitten yhdistetään tähän stoppeja ym. kokonaisuutta. Lisäksi muita treenejä, joita olen tehnyt (lähes kaikki mahdolliset stoppitreenit). Sekoittamalla ja tekemällä monessa yhteydessä stoppeja se vahvistuu hyvin. Kiertonoudossa pitää huolehtia, että koira katsoo kunnolla merkkiä ja tehdään kiertonouto niin helposti, että se onnistuu. Meillä tämä on nyt vähän hajonnut (kun luulin, että se on ok), mutta Helena sanoi, että samaa on käynyt muillekin – yhtäkkiä ne eivät osaakaan tätä sen jälkeen, kun ovat kauan tehneet hyvin. Pitää vahvistaa vain lisää osia ja sitten kokonaisuutta.
Kaukoissa meillä on tullut ekan asennon jumia -> tähän tehtiin vain yllätyksellisyyttä alkuun, mikä on minulta unohtunut. Mutta nostaa virettä ja ajatusta tekemisestä. Samoin Z:ssa istuminen on ollut vaikea enkä ole panostanut liikkeeseen -> tässä samaa eli vire alussa paremmaksi ja yllätyspalkkioita, liike on vähän tylsä ja jäänyt treenaamatta.
Alli teki pienet treenit ja oikeastaan vain sitä, että mitä pennun kanssa hän tekee. Me emme ole tehneet kuin vähän luopumista ja käänteistä houkuttelua (paikallaoloa muutama kerta), mutta sitä pitää tehdä ja sitä kautta sitten keskittymistä tulee. Sitten lelulle ”fokusointia” ja patoamista, tätä ei ollakaan tehty kuin ihan vähän. Ja sitten kahden lelun leikki ja siinä vaihtaminen lelusta toiseen – ei olla tehty. Sheippaamista myös, Alli on tehnyt lähinnä vain targettia siten, mutta että tarjoaisi muutakin kuin kontaktia. Pikkujuttuja, mutta varmasti hyviä, kun ei oikein jaksa treenata liikkeiden osia (häiriötreenejä on tehty joitakin ja ne ovat aina hyviä).
Mukava koulutus ja hyvä kouluttaja, noutajat tunteva ja mielestäni asiat, joihin paneuduttiin ja joista puhuttiin, olivat tärkeitä paloja kouluttamisessa. Liikevinkeissä ei niinkään tullut ”wau”-efektiä*, vaan enemmän sitä, että miten noutajaa viedään eteenpäin tokossa – se oli parasta antia. Ja se kun näki erittäin hyviä kultaisia – mahdollisuuksia olisi niillä todella pitkälle, jos ohjaajat vain tekevät työn asian eteen. Sekä se ahaa-elämys, että käytännössä kultsut (ja Margen tyyli on hyvin samanlainen, samoin monet muut flatit) liikkuvat ja tekevät asiat vireystilasta huolimatta ”löllösti”, hieman hassutellen. Mutta se on niiden rakenteen ja luonteen yhdistelmä eikä niiltä voi vaatia valtavaa säpäkkyyttä, koska rotu ei (useimmiten) liiku eikä toimi siten. Toki jotkut rakenteet mahdollistavat tietynlaista säpäkkyyttä, mutta pääasiassa liikkumistyyli on pehmeä ja joustava ilman jännitteitä ja se pitää hyväksyä. Tästäpä sitten jatketaan treenejä, jos joskus saisi liikkeet onnistumaan kokeessakin.

 

* perusasentoon tulemisessa tuli vähän sellaista että aivan, näinhän se menee. Noutajien kanssa kannattaa tehdä sitä pompulla ja suurella voimalla, koska ne eivät ole ketteriä kiepsahtajia, vaan sivulletuloon tarvitaan voimaa -> sitä saadaan pompun kautta. Muiden kanssa onnistuu kieput sun muut, mutta noutajat eivät vain tarjoa sitä noin vain, vaan voimakas kiepsahdus pitää opettaa erikseen ja pompun kautta. Muutenkin noutajilla (isommat noutajat) pitää ajatella tätä enemmän kuin monella muulla, niillä ei ole sellaista napakkuutta liikkeissä, vaan liikkuminen on vähän epäterävää, sellaista löysää tietyllä tapaa. Mutta sitä on hankala muuttaa, ehkäpä mahdotonta saada noutajasta tyyliltään kuin pientä terrieriä tms. Minua esim. risoo Margen tyyli toimia, sellainen isolla pehmeällä loikalla toimiva, mutta se on Margen rakenne enkä voi jumittua siihen ja koko ajan hokea ”ei ole tarpeeksi nopea”, kun Marge menee oikeasti omaan itseensä nähden hyvin. Tyhmä minä.
Tallennettu kategorioihin Toko | Jätä kommentti

Hellevin sairastelua

Hellevin sairastelu on pitkä ja monimutkainen kokonaisuus, mutta tässäpä siitä jonkinlaista koontia. Hellevi alkoi mielestäni juoda enemmän joskus talvella – en muista tarkkaan. Lisäksi kennelillä hoidossa ollessa tuli kommenttia talvella, että juomakuppi on aina tyhjä. Mitään muuta erityistä ei ollut, Hellevihän on aina normielämässä ollut rauhallinen ja tasainen, samoin harrastuksissa pääasiassa sellainen. Viime kesänä uusi outous oli merkkailu, pissaili innokkaasti esim. leirillä Jipon pissojen päälle ja muutenkin merkkailuintoa oli joskus, mutta ei mitään muuta pissaongelmaa. Käytin Hellevin kuitenkin perustarkastuksessa maaliskuussa, jolloin tehtiin pissanäytteestä stix – ei ongelmia eikä muutenkaan.
Allin tultua Hellevi oli sille aika tyly ja myös murahteli Allille satunnaisesti, jos Alli tuli liian lähelle. Toisaalta sitten myös leikki sen kanssa, vaihtelevaa käytöstä. Sitten huhtikuun alussa Hellevi perusinnokkaan metsälenkin jälkeen ontui voimakkaasti oikeaa etustaan. Käytin Hellevin lääkärillä ja taivuttelussa oli jäykkä ranteesta -> sai kipulääkekuurin ja lepoa ohjeeksi. Se auttoikin jonkin verran, mutta sitten ontumista oli taas hieman. Varasin Helleville sitten ajan perusteellisempaan tutkimukseen, vaikka vähän mietitytti (luulosairautta vai mitä…).
Tutkittaessa 6.5. Hellevi reagoi selvästi etujalkojen taivutteluun ja hauisjänteeseen (oikealta). Kuvauksissa ilmeni nivelrikkoa ranteessa/ranteissa, mutta ei muuta luusto-ongelmaa (selkä, kyynärpäät, olat). Hellevi sai kortisonia jänteeseen ja lisäksi Cartropheniä piikitettäväksi (+ lepoa). Tilanne helpottuikin hetkellisesti, mutta toukokuun lopussa ontuminen tuli takaisin eikä helpottanut kipulääkkeellä. Parissa päivässä Hellevi meni todella huonoon kuntoon myös mieleltään eikä meinannut päästä makuulta ylös. Lisäksi ranteet turposivat ja olivat selvästi kipeät. Kiikutin Hellevin päivystykseen tästä pelästyneenä, epäilin luusyöpää tms.
Tutkittaessa 21.5. Hellevi arkoi taivuttelua ja vasen ranne oli nyt huonompi. Hellevi kuvattiin uusiksi etuosasta, nivelrikkoa oli, mutta ei muuta (luusyöpää). Diagnoosiksi tuli reumatyyppinen artroosi ja lääkitykseksi kortisonia 25 mg / päivä. Se auttoi, Hellevi pääsi jaloilleen, mutta vain hetkellisesti (reagoi myös takaosan heikkoudella, mutta etujalat olivat pahimmat). Lisäksi annostusta (itsenäisesti) hieman, koska aina kortisonin antamisen jälkeen Hellevi oli parempi. Ja taas mentiin uudelleen lääkäriin (koska tilanne ei selvästi parantunut), tehtiin perustutkimus ja verikokeita 23.5. Tuloksia odotellessa Hellevin tilanne meni taas huonommaksi, pelkkä jalan hipaisu sai vinkumista aikaan eikä Hellevi halunnut liikkua ollenkaan (muutenkin oli täysin passiivinen).
Ja taas jälleen mentiin lääkäriin 25.5., koska Hellevi oli niin kipeä. Siellä sama juttu, jalkoja ei voinut taivuttaa ollenkaan ja kipua oli. Kuvattiin taas (sisäelinosasto) ja oikeasta rannenivelestä otettiin näyte. Tulehdusarvot olivat tässä vaiheessa pilvissä ja muutenkin verikokeissa oli hieman sanomista. Tässä vaiheessa olin jo tutkinut nettiä ja päätynyt reuman kautta siihen, että kyse voisi olla jonkinlaisesta autoimmuunisairaudesta, moniniveltulehdus tms. immuunivälitteinen artriitti. Saatiin pitkä antibioottikuuri ja kortisoni nostettiin yhteensä 80 mg / päivä. Lisäksi edelleen annoin lisäravinteita (Nutrolin Nivel, sinkki, B-vitamiini, ja lisäksi Antepsin sekä MHB). Kova kortisoniannostus aiheutti sisälle pissaamista, valtavaa janoa ja suunnatonta ahneutta.
Tämä helpotti tilannetta selvästi. Aikaa tosin meni hetki, esim. 100m lenkki oli aluksi liian suuri ponnistus, mutta vähitellen liikkuminen parani. Mentiin ottamaan kontrolliverikokeet kesäkuun alussa, joissa tulehdusarvot olivat edelleen korkeat, mutta tilanne oli muutoin parempi Hellevin kunnonkin kannalta. Ikävä yllätys sitten oli maksa-arvojen voimakas nousu mitta-asteikon yläpuolelle. Näihin liittyen taas uusi ell-käynti oli edessä heti 3.6. Hellevin maha ultrattiin ja otettiin uudet verikokeet. Maksa oli laajentunut ja siellä oli jotain kiteytymää, sappirakko varsinkin oli reagoinut ja siellä jotain tiivistymää tms. Diagnoosina kolangiohepatiitti (sappi- ja maksatulehdus), lääkityksenä maksatulehdukseen Adursal, ruuaksi Hepatic ja vielä Samyliniä.
Maksa-arvojen kontrollikokeet otettiin 23.6., tilanne edelleen sama eli arvot huimat. Hellevin vointi oli kuitenkin koko ajan parantunut, ulkoilu alkoi onnistua ja koko ajan pitempää kävelylenkkiä pystyi tekemään. Vähän ”treenaamistakin” tuli mukaan ohjelmaan, kevyttä sellaista, mutta koko ajan rasitusta hieman lisäten. Kovien maksa-arvojen takia Hellevi joutui kortisonista ”katkolle” pariksi päiväksi ja tutkittiin kilpirauhasarvot sekä tehtiin ACHT-testi (Cushing/Addison). Kilppareissa T4 oli alle viitearvojen, mutta muut ok eli oletettavasti tätä ongelmaa ei ollut (toisaalta kortisoni vaikuttaa tähän ja Hellevillä on ollut kilppariin vivahtavia oireita sekä aikaisemmassa kilpparitestissä arvot olivat hieman matalat). Cushinigia tai Addisonia ei ollut testin mukaan.
Tällä hetkellä Hellevi on reipas, toki edelleen juo ja pissaa paljon, ahneus on ihan mahdotonta sekä on tuhnuinen ja pöhöttynyt, sellainen vanhan koiran näköinen. Mutta reipas, on uinut ja puuhastellut liki normaalisti (toki kevyesti kaikkea). Kortisoni on nyt liki parin kuukauden syöttämisen jälkeen pudonnut siten, että se on 40mg päivässä. Tästä sitä on tavoitteena laskea lisää tilanteen mukaan. Maksa-arvoja otetaan piakkoin uusiksi sekä maksa ultrataan ja katsotaan, mikä siellä on tilanne. Jokin outo kuvio meillä siis on edelleen menossa, jotain autoimmuunipuolen häiriötä tämä kaikki kuitenkin mitä ilmeisimmin on. Mutta tarkalleen ottaen mitä – se on hieman arvoitus, mitkä kaikki oireet ja asiat kuuluvat tähän. Pitemmän aikaa tätä ongelmaa on kuitenkin ollut, kevään ontuminen ja lopulta liikkumattomuus oli merkittävin asia, josta vyyhti lähti sitten purkautumaan.

hellevi pää1

Tallennettu kategorioihin Omat koirat | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Alli Palllinen

Ihan vähän aikaa on kulunut viimeisestä viestistä, mutta eipä anneta sen häiritä. Laumaan on liittynyt uusi jäsen, flatti tietysti ja viralliselta nimeltään Filurin Magpie eli Alli (Palli), synt. 15.1.2016. Allin emä on Minttu, Margen sisko ja isänä on Migi, tuontiuros Saksasta. Molemmat erittäin miellyttäviä koiria, sopivankokoisia, innokkaita, avoimia jne. Alli on osoittautunut vallan mainioksi tapaukseksi, reipas kaikin puolin, leikkii innokkaasti ja on alkanut syödä ruokansakin.
Alli istuu pihalla
Allin alkutaival on ollut hyvin rauhallista koulutuksen osalta muihin koiriini verrattuna. Aluksi Alli ei syönyt kunnolla, ei namejakaan, joten koulutusta ei niiden kanssa voinut juuri tehdä. Siksipä leikimme paljon ja Alli onkin siinä oikein hyvä, saalistaa ja taistelee innokkaasti. Ruoka alkoi maistua n. 3kk iässä, josta eteenpäin koulutuksentapaista oli hieman enemmän. Mutta hyvin vähän verrattuna aikaisempiin koiriini, koska haluan nyt panostaa leikkimiseen, intoon ym. koulutuksessakin paljon verrattuna asioiden opettamiseen pienelle pennulle. Koulutusta on siis ollut vähän, harvakseltaan, mutta enemmän sitten leikkimistä, myös koirien kanssa, erilaisissa paikoissa kulkemista ja muuta ympäristöharjoittelua. Vähitellen Hellevi ja Margekin ottivat Allin mukaan laumaan ja nyt Alli on Margen paras kaveri.
Ajatuksena koulutuksessa on nyt tehdä nomen pohjia lisää – on siinä lupaava, mutta kuumuu helposti. Linjoja teen vain sokkolinjoina ts. vien damin muutaman metrin päähän niin lähelle, että Alli on helppo ohjata suoraan sinne. Muistilinjoja siis ei tule yhtään ainakaan nyt, se on osoittautunut mun kohdallani toimimattomaksi (en osaa opettaa tms.). Markkeerauksia on tehty hupailuna, tuntuu ihan hyvältä niissä. Hakua alle kymmenen kertaa, ei ongelmia, hyvä nenä. Jälkeä olen tehnyt makkarajälkenä, ei siinäkään ongelmia.
Tokossa Alli on edennyt itse asiassa vähäisestä koulutuksesta huolimatta aika lailla samaan tahtiin kuin aiemmatkin pennut ts. osaa vähän pohjia eri juttuihin. Pentuvaiheessa ei taidakaan olla kovin kiire opettaa asioita, vaan tutustella niihin. Mitään erityisiä ongelmia ei ole, tuntuu kovin innokkaalta ja kiinnostuneelta koulutuksesta. Mitään muuta erityistä ei olla tehty, vähän sisäetsintää, jälkeä ja agissa putkea. Mutta kiire ei ole, vaan innokkuus työskentelyyn on nyt etusijalla ja yleinen hupastelu. Oikein kivalta pennulta vaikuttaa, työteliäs ja aktiivinen, mutta osaa myös rauhoittua.
Alli 1.4. https://www.youtube.com/watch?v=rSM6eDwXB4A
Alli 16.4. https://www.youtube.com/watch?v=eE9J2jx9iZY
Alli 1.5. https://www.youtube.com/watch?v=JdqRFwJ1G7g
Alli 8.6. https://www.youtube.com/watch?v=tPZfLyAO2EA
Tallennettu kategorioihin Omat koirat | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Flattipäivä Kannuksessa 7.11. ja hieman flattitokoasiaa

Flattien tokotreenipäivä pidettiin 7.11. Kannuksessa ja paikalla oli 10 ja risat innokasta kouluttautujaa. Yhden päivän aikana ei ehditty ihan kaikkea mahdollista käydä läpi, mutta jotain kuitenkin. Ja halli täyttyi innokkaista flateista, olivat oikein hyvin mukana treenissä! Ihan aluksi piti kuitenkin haukkua flatit tokokoirina, sekä hieman nomekoirinakin…sen jälkeen osallistujat näyttivät, että onhan näistä tokoon(kin). Mutta siitä huolimatta pari asiaa jäi mieleen tuosta ”haukkumisesta”. Toisaalta todettiin, että nenätyöskentelyssä flatti on erinomainen, samoin itsenäisessä työskentelyssä ja on myös sellainen rotu, jonka kanssa voi harrastaa ihan mitä lajia tahansa, rajoitteita ei juurikaan ole mihinkään suuntaan.
Jos haluaa harrastaa tokoa flatin kanssa ja vähän enemmänkin kuin harrastaa eli kilpailla siinä, kannattaa aika varhaisessa vaiheessa miettiä tokon panostuksen osuus vs. muut lajit. Toisin sanoen jo pennun kanssa kannattaa miettiä, mitä tarkoitusta varten pentu on otettu ja sen perusteella miettiä treenaaminen.
Jos ajatus on nome-flatista, ei ainakaan alkuvaiheessa kannata muiden lajien pariin kovinkaan paljon mennä. Perustottelevaisuus pohjalle ja sitten nomea, siinäpä se. Myöhemmin voi tehdä enemmän muitakin lajeja, mutta koska flatti ei ole nomekoirana itsestäänselvästi hyvä ja helppo, pitää heti pennusta asti panostaa nomeen paljon, jos tavoittelee siinä muutakin kuin flatin perustasoa eli alo/avo-tasoa. Jos tavoittelee tätä perustasoa, ei nomeen tarvitse panostaa niin paljon, koska tuon tason saa, jos yleisesti kouluttaa koiraa (monipuolisesti) ja kyseessä on normaali flatti. Tämän perustelen lähinnä omilla kokemuksillani eli Elvi, Masu ja Selma ovat olleet ensisijaisesti muiden lajien koiria kuin nomen ja tulokset ovat olleet Elvi ALO0 (riistanrikkoja..mutta ei ALO:a pitemmälle olisi päässyt), Masu AVO1 ja Selma AVO2 (ja näitä en tunnusta osanneeni kouluttaa juuri mitenkään, olivat aika luonnonlapsia ja ”willitiimiläisiä”). Enemmän panostettu (mutta ei kuten nomea oikeasti harrastavat) Hellevi VOI2 ja hieman Helleviä enemmän nometusta mielessä olleella Margella AVO2. Tämän perusteella jos tavoite ei selkeästi ole VOI-KVA-taso, ei pennun kanssa tarvitse lähteä liikkeelle ”nome edellä”, koska perustason saa asiallisella treenillä (+ normiflateilla) melko mukavasti kuitenkin. IMO.
Jos haluaa koirastaan toko-(agi-rt-PK)-koiran, tämän hetken tuntemuksen perusteella sanoisin, että treenit tehdään ”toko edellä”. Perustelen tämän sillä, että flateissa mielestäni yksi (suuri) ongelma tokossa on motivaation hiipuminen kokeissa – omakohtaisia kokemuksia on tästäkin. Motivaatiota ja tietynlaista treenihulluutta pitää siten rakentaa koiraan koko sen pentuajan, koska muuten sitä ei välttämättä synny (ei ole). Eli treenit ovat innostavia, leikitään paljon, hyvät palkkiot, motivoidaan koiraa työskentelemään, harjoitellaan nopeutta, koiran aktiivisuutta jne. Ja kun tätä tehdään, ei samalla voida rakentaa liikaa malttia ja odottamista, joita tarvitaan ja tehdään enemmän nomessa.
Vaikka flatit ovat vilkkaita ja iloisia, tarvitaan niiden treenaamisessa tokoon vireen nostamista. Kuinka monella on sellainen flatti, että koira kuumuu tokokokeessa niin paljon, että alkaa kiihkoilla, sinkoilla sinne tänne ja sitä joutuu kehässä pitämään koko ajan esim. käskyn alla, koska muuten se ei pysy hallinnassa? Nomen puolella kuumuminen on yleisempää, mutta tokossa kyse ei ole luontaisesta rodunomaisesta toiminnasta eikä kuumumista tapahdu ollenkaan niin paljon, ehkä ei ollenkaan. Itse olen nähnyt tokossa (kokeissa) enemmän hieman liian rauhallisia koiria kuin liian innokkaita koiria (yleisestikin). Tämän vuoksi suosittelen lämpimästi tokoon meneville flattien omistajille koirien vireen pitämistä tokossa ylhäällä, vireen nostamista ja sellaisia treenejä, että koiraa joutuu enneminkin pidättelemään kuin innostamaan tekemään. Kun virettä on enemmän, herkkäkin koira kestää pettymyksiä (esim. palkkaa ei juuri nyt tule), epäonnistumisia ja pitkiä suorituksia (näitä usein tulee kokeessa eteen). Kuumakallet eivät vireen nostamista tarvitse ja tämän kyllä omistaja huomaa aika nopeasti tokossa (tai muissa ei-rodunomaisissa lajeissa).
Eli jos haluaa flatin kanssa kisata tokossa (agissa, rt:ssä, PK:ssa), kannattaa treenaaminen tehdä tokon ehdoilla ja siitä huolimatta koiran kanssa voi käydä nome-kokeissakin, kun sitäkin harjoittelee (oikein). Välttämättä tokossa kovasti virettä nostetun koiran kanssa ei nomessa pääse kovin pitkälle (voi tulla malttiongelmia), mutta toisaalta jos nomessa haluaa pitkälle, pitää siihen panostaa kunnolla (ja silloin toko tulee kakkosena vireineen ym. Toisaalta nomesta voi tulla intoa tokoonkin.). Ja sanoisin, että alo-avo-tasolle pääsee kyllä, vaikka pentuaikana panostaisi tokotyyppiseen treeniin enemmän. Tällä tavalla tokossa pääsisi hieman helpommalla, kun ei tarvitsisi koetilanteissa huolehtia koiran vireestä ja tekemisen halusta sekä siitä, että suuntautuuko tekemisen halu tokoliikkeisiin, koska kaikki treeni olisi tehty tätä ajatellen. Näin ainakin itse ajattelen nyt, kun on kokemuksia erityyppisistä flateista ja eri tavalla tokoon rakennetuista koirista. The seuraava koira treenataan siis tokoa ajatellen ja siinä sivussa nomea, mutta ei maltti mielessä (ehkä vain se seuraaminen asiallisesti + pillistop). Ja jos koira on lahjakas nomessa, voi panostusta nomeen lisätä myöhemmin – kiire ei nomessa ole mihinkään.
Tallennettu kategorioihin Nome, Toko | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Vähän uusista toko-säännöistä ja tokosta (ihan vähän vain)

Uudet toko-säännöt ovat nyt olleet voimassa hetken ja koska minulla on suunnitelmissa kisata Margen kanssa tänä talvena, niin onhan tokoakin edes vähän treenattava. Onhan noissa liikkeissä monta mutkaa, joita ei voi oikoa. Samalla olen tehnyt niitä vähän Hellevinkin kanssa, vaan sepäs on hankalaa. Hellevin motivaatio tokoon kun on ”huikea” ja lisäksi kiertonouto tuntuu olevan erityisen hankala – Hellevin mielestä kiertämiseen ei ole mitään hyvää syytä. Onneksi ei tarvitse kisata Hellevin kanssa! Merkitön merkki hakee vielä paikkaansa – targetin kanssa tehtynä se onnistuu, ilman onnistuu sen jälkeen, kun siellä on ensin ollut kohde. Katsotaan, miten liike sujuu joskus aikanaan, jos edessä ei ole mitään koiralle näkyvää. Tai miten se onnistuu useissa kokeissa, kerran-parihan sen saa varmasti onnistumaan.
(vähäisestä) Treenaamisesta huolimatta olen edelleen hieman ”anti-toko” mielellä. Toko ei kiinnosta samalla tavalla miten se vielä jokunen vuosi sitten kiinnosti (Masu-aikaan ei voi edes yrittää verrata). Ja siis kyse on omasta treenaamisesta. Yksi syy siihen on varmaan se, että osa liikkeistä on sellaisia, joissa onnistuminen (= 10 saaminen) on hankalaa omille koirilleni. Eli lähdemme niissä liikkeelle n. 9:stä (Hellevi lähtee jopa kasista), kun vertaa sääntökirjan vaatimuksiin / muiden koirien suorituksiin. EVL:ssä on aika vaikea saada liikettä onnistumaan sääntökirjan mukaisesti, jos koira ei ole kaikin puolin erinomainen.
Aloin tuumailla, että miksi koen liikkeet vaikeina EVL:ssä, muutosten myötäkään ne kun eivät ole mahdottomia. Ja olen aikaisemmin opettanut ne (lyhyemmässä ajassa) useammalle koiralle, eikä näissä uusissakaan mitään niin hankalaa ole (paitsi merkitön merkki). Ja olen todennut, ettei kyse ole liikkeistä vaan siitä, miten ne pitäisi tehdä. Riittääkö ”noutajalaukka” nopeudeksi _missä tahansa kokeessa_, voiko sillä saada kympin? Entä mastiffilaukka tai mäyräkoiratyylillä? Periaatteessa pitäisi saada rodunomaisella suorituksella, käytännössä ei _missä tahansa kokeessa_, vaikka näin pitäisi olla, jos sääntöjä lukee (nopeus esim. vähintään ripeä ravi). Ja rodunomaisuuden huomioimisen kautta eri roduille pitäisi riittää omanlaisensa suoritus. Mutta tämä ei toteudu aina.
Tokossa mielestäni ”ongelmana” on se, että kun mietitään EVL:ää ja miten siellä saa eroja koirien välille, päädytään mietinnässä eroissa nopeuteen ja säpäkkyyteen, miten reagoi käskyihin, miten menee maahan, miten pysähtyy jne. (enkä tarkoita ihan selkeitä virheitä näissä, vaan enemmän koiran tyyliä tehdä asioita). Perusasiat / liikkeet koirat oppivat melko hyvin, osaavat ne kokeissakin eikä eroja ei löydy niinkään liikkeiden suorittamisessa vaan siinä, miten ne tehdään. Koska osaamista löytyy usealta, erottelevaksi tekijäksi alkaa nousta tekemisen tyyli. Kun tokossa halutaan eroja hyvien koirien välille, arvostelu tiukentuu. Tiukentuminen tulee esille enemmän tyyliseikoissa sekä siinä, miten paljon mistäkin virheestä rangaistaan, jos arvostelussa on annettu virheen kohdalla vaihtelua (esim. 2-4 pistettä pois). Tyyliseikoissa arvioidaan nopeutta, säpäkkyyttä, tekemisen intoa/voimaa ja myös sitä, tekeekö koira jotain extrahyvin. Esim. noutoesineen ottaminen: perusottaminen riittää, mutta joku koira voi ottaa esineen erityisen nopeasti ja samalla kääntyy kohti ohjaajaa täysillä. EVL:ssä tyyliseikat ovat kisoista riippuen enemmän tai vähemmän nousseet tärkeiksi, mikä ei helpota ei-näyttävän koiran kanssa kisaamista.
Esimerkki eroista koirien välillä: Hellevin ja Margen työskentelytyyli. Hellevi menee hetsattuna pallon perään ”lujaa”, toisen kerran vauhti on tokon peruslaukka eli hidas laukka, ehkä hieman noutajatyylinen? Kuitenkin määritelmä iloinen ja halukas toteutuvat, mutta ei tuolla laukalla paljon pisteitä saisi nopeampien koirien seassa. Margen liikkumistyyli on nopeampi, tosin laukka-askel on valtava, mutta perustyyli on parempi ja sillä on mahdollisuuksia saada parempia pisteitä, vaikka molemmat koirat ovat yhtä iloisia näissä klipeissä. Reilua antaa Margelle enemmän pisteitä siksi, että sen temperamentti on erilainen?
https://www.youtube.com/watch?v=lOCmrRSxWN4&feature=youtu.be
Kun vertaa tokoa moneen muuhun lajiin, huomaa, että monessa muussa lajissa tehtävissä kokeen sisällä on vaihtelua siten, ettei arvostelussa tarvitse mennä pilkuttamiseen. Esim. rally-tokossa voi tehdä helpon radan, jossa ei voi kovinkaan paljon epäonnistua tai sitten siitä voi tehdä todella hankalan, vaikka esim. arvokisoihin (no juu, rallyssa ne kyllä pilkuttavat aika paljon…). Tai nome: voittajaluokassa on kokeissa samat tehtävät ja kun kokeeseen halutaan vaikeutta, lisätään matkoja tai tehdään häiriöitä, jolloin helppokin tehtävä muuttuu vaikeaksi. Jälkeä voidaan vaikeuttaa keppien sijoittamisella, janalla, maastolla jne. Haussa maasto ja maalimiesten sijoittelu vaihtelee, samoin esineruudussa voi olla monenlaisia esineitä ja niiden sijoittelu voi olla helppo tai vaikea. Agilityssä voidaan tehdä rata, jota juuri kukaan ei selvitä virheettä tai rata, josta liki kaikki saavat nollan.
Tokossa tämä vaikeutus tehdään arvostelun kautta, ei liikkeiden kautta sinänsä (esim. arvokisoissa tunnari yhdistettäisiin uudella tavalla johonkin toiseen liikkeeseen) ja se on varmaan se, mikä on tehnyt lajin tuntumaan vaikealta. Itse olen 100% varma siitä, että osaan opettaa liikkeet koirille siten, etteivät ne tee niissä isoja virheitä (treeneissä tietty), mutta en ole ollenkaan varma siitä, että osaan opettaa ne 10 liikkeiksi, koska koirani eivät ole aina kovinkaan nopeita tai ketteriä. Ja tämä on hieman ristiriitaista, koska _osaamisen_ pitäisi riittää kymppiin. Mutta toisaalta nyt ymmärrän (luulen ymmärtäväni) tokon dilemman, mikä on mieltäni ”painanut” – liikkeet ovat aina samat eikä uusia voi keksiä koko ajan. Täten vaikeutus tulee arvostelun kautta, mutta sitä ei saa painottaa liikaa, ettei vahingossa pudoteta ”hankalia” koiria lajista pois (esim. Helleveitä, jotka tekevät isollakin palkalla kaiken hissutellen,  vaikka yrittäisi parhaansa).
En tiedä, tuliko tästä ymmärretävää, mutta itse luulen löytäneeni asian ytimen ja täten voin katsoa tokoa eri tavalla – mikä siinä on the juttu milloinkin.
Tallennettu kategorioihin Toko | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Toko kuolemassa?

Netissä kuohuu tokon ympärillä taas – tällä kertaa länsinaapurissa ollaan aktiivisia. Useammassa paikassa on kommentoitu tokon tulevaisuutta, mihin tokossa ollaan menossa jne. Ja sinänsä ihan aiheellisia kirjoituksia tai ainakin tunnistan niistä myös omia ”murheitani” tokon suhteen.
Kun aloittelin tokoilua, olin kovin innokas ja optimistinen. Ensimmäiset kokeet cockeri Minkin kanssa, saatiin ykköset voittajasta. Elvin kanssa enemmän tokoa, vaikka ei kovin hyvin mennyt, kuitenkin valioksi. Masun kanssa tokoilu oli äärimmäisen mukavaa ja tavoitteetkin ylittyivät. Selman kanssa oli hankalampaa, mutta sinnikkäästi yritin pusertaa eteenpäin ja kaikesta huolimatta kohtalaisesti sujui. Hellevin kanssa alkoi jo tuntua vaikealta ja siihen se into sitten alkoi lopahtaa, vaikka Marge olikin paljon parempi tokossa ja muutenkin. Miksi näin?
Piti ihan pysähtyä miettimään, miksi toko ei nappaa, miksi en treenaa enää. Itse asiassa pidän lajista edelleen, koirien kouluttaminen siihen on mukavaa, varsinkin jos/kun koira siitä pitää. Mutta treenaamattomuuden taustalla on vaatimustason nouseminen tokossa (EVL:ssä) sellaiseksi, että tiedän, etten siihen pysty Margen kanssa (Hellevi on jo unohdettu…) TAI luulen niin. En sinänsä koe liikkeitä tai niiden opettamista vaikeaksi, vaan kokonaisuuden, tokon.
Tokossa vaaditaan tarkkuutta, teknistä osaamista ja nopeutta yhtä aikaa, mikä ei ole helppoa, varsinkin kun liikkeet monimutkaistuvat. Uusi alokasluokka on mukava – siinä ei vaadita valtavia suorituksia. Muissa luokissa on enemmän vaatimuksia, mutta nekin ovat selvitettävissä. Säännöissä on mainittu monenlaisia asioita, joiden perusteella pistealennuksia voi tulla ja kun kaiken lukee, niin arvosanat alenevat helposti paljonkin. Tuomarointi ei ole helppoa, kun vähän kaikesta pitäisi ottaa pisteitä pois. Onneksi jonkinlaista joustoa saa olla liikkeiden tekemisessä (sääntöjen puitteissa) ja sitä voi hyödyntää ainakin joskus. Rally-toko on tässä mielessä ihana laji…
Ohjaajan toiminta on koiran tekemisten lisäksi syynin alla ja se on asia, johon on helpoin vaikuttaa – ei tee mitään sellaista ylimääräistä, josta voidaan sakottaa. Koirien kohdalla vaatimukset varsinkin EVL:ssä tulevat tiukemmiksi, kun mennään kohti ”huipputasoa” = EVL = sääntöjenmukaista arvostelua kaikilta osiltaan. Suurin muutos näiden tokoiluvuosieni aikana on ollut koirien reaktionopeuden ja yleisen nopeuden kasvu, johtuen siitä, että moni EVL:n koirista on nykyään bordecollie – ominaisuuksiltaan moniin harrastuslajeihin tällä hetkellä sopivin rotu. Ne tekevät monesti huippuhienoja, tarkkoja suorituksia saumattomassa yhteistyössä ohjaajan kanssa ja näitä voitaneen usein pitää tokon ihannesuorituksina. Toki on monta muutakin rotua, joiden liikkeet ovat hienoja ja jotka pystyvät huippusuorituksiin, mutta määrällisesti niitä on vähemmän eli niistä ei voi kovin suurta yleistämistä tehdä. Eikä bordereissa ole mitään vikaa, syyttömiä ne ovat siihen, että ovat hyviä (kuten labbikset ovat syyttömiä siihen, että ovat noutajissa ylivertaisia) – hienoa, että on olemassa hyviä koiria!
Kun itse vertaan omien koirieni suorituksia ”ihannesuorituksiin”, havaitsen helposti ”ongelmamme” – isot laukkaloikat, kääntymissäde suuri, laukan pitämisen vaikeus jne. Ja koska luulen tiedostavani, etten saa näitä kuin suurella vaivalla mahdollisesti muokattua, mietin, että miksi vaivautua – mikä on tavoitteemme tokossa? Se on TVA, ei muuta, koska muu vaatisi paljon koiran muokkaamista, aikaa, rahaa, vaivaa jne., johon en oikein ole valmis ilman kohtuullisen suurta takuuta siitä, että vaivannäkö voisi kannattaa.
Sellainen itseensä luottaminen on karissut tässä lajissa ja näin tuntuu olevan muuallakin, kun lukee esim. ruotsalaisia kommentteja. EVL:ssä, ehkä jopa maajoukkuetasolla, kisanneet jättävät lajin, koska se vaatii niin paljon, arvostelu on liian tiukkaa, uudet säännöt tulevat jne. Ja usealla näistä ihmisistä on ”lajiin sopiva rotu” ts. esim. bordercollie – kuitenkin he luovuttavat. Harmi, samoin kuin on harmi omalla kohdallani, että en aio panostaa enää tokoon samalla tavalla kuin ennen. Toko on mukavaa, pidän siitä, mutta en vain usko omalla kohdallani, että siihen kannattaa enää panostaa kuten joskus kannatti.  Vaikka osaan hallita omat eleeni ja käyttäytymiseni, niin koiran kouluttaminen sellaiseksi, että se tekisi liikkeet koko ajan täysillä ja innokkaasti sekä osaisi vaativammat liikkeet, tuntuu liian hankalalta. Kaikkia koiria ole tarkoitettu huipputasolle, mutta mikään ei estä TVA-tavoitteen saavuttamista, joten sinänsä minulle ei pitäisi olla mitään merkitystä sillä, miten koirat huipputasolla suorituksia tekevät (mutta kuitenkin on, mikä on oma ongelmani, ei muiden).
Ja lopuksi kaikille muille: luottakaa paremmin itseenne kuin minä, tehkää tokon pohjia rauhassa – kontakti, keskittyminen, jumppatreenit, kropanhallinta, nopeustreenit ja pitkäkestoinen suorittaminen. Liikkeet teknisesti rauhassa oikein, häiriöiden sietämistä ja ohjaajan eleet kuriin, niin hyvä tulee. Uudet säännöt on tehty siten, että liikkeet muodostavat jatkumon, joten siirtyminen ylemmäksi on helpompaa. Ehkäpä toko tekee uutta nousua eikä kuolemaa?
Svenska ajatuksia löytyy mm. täältä: http://www.skrivunder.com/lydnad_-_en_folksport_eller_bara_for_den_yttersta_eliten
http://aktivbeardis.com/arkiv/skrivelse-inklusive-bilagor.pdf
Tallennettu kategorioihin Toko | 1 kommentti

Flatit ja nome

Olen tässä motivaatiota nomeen etsiessäni tuumaillut flatteja ja nomea yleensä – että miksi se nome on niin vaikeaa, vaikkei sen helppoa kuulukaan olla. Omasta mielestäni minulla tällä hetkellä on nomea ajatellen lahjakkaimmat koirat noista koirista, joita minulla on ollut (Elvi ALO0, Masu AVO1, Selma AVO2) – koirien taustat ovat kunnossa (KVA:ta ym. vanhemmissa) ja ne ovat muutenkin oikein mukavia. Kuitenkaan niiden kanssa eteneminen ei ole ollut helppoa, vaan siihen on mennyt aikaa eikä onnistumisia ole tullut noin vain avoimeen luokkaan pääsemisen jälkeen. Ja kun mietin muitakin flatteja, esim. sellaisia, joiden kanssa ei harrasteta muita lajeja (katsoin, että tänä vuonna olen startannut Hellevin kanssa rallyssa ja agissa nomen lisäksi, Margen kanssa tokossa, rallyssa, agissa ja PK-jäljellä), niin ei niillä tunnu nome olevan suhteessa helpompaa (tulostasoltaan suhteutettuna) kuin meillä, vaikka viikoittaisiin treeneihin ei kuuluisi mitään muuta kuin nomea. [Hmmm, toisaalta jos tekisin vain nomea, meillä ehkä olisi parempia tuloksia tai siis enemmän tuloksia?]
Olen siis tuumaillut, että mistä tämä johtuu – vaikka innokkaasti treenaisit vain nomea, kokemusta olisi vuosikaudet, niin et välttämättä saa koiraa kovinkaan helposti etenemään voittajaluokkaan vrt. lajin paras rotu labbis. KVA:ta flateissa ei tullut v. 2014 yhtään koiraa, v. 2013 neljä (hienoa!), v. 2012 yksi jne. 2000-luvulla syntyneiden koirien joukossa on tällä hetkellä 16 nomen käyttövaliota. Verrokkina kultaisissa noutajissa 2000-luvulla syntyneitä valioita on 17 kpl ja labbiksia vajaat 150. Flatit siis painivat samassa sarjassa määrällisesti kultaisten noutajien kanssa (toki kultaisia rekisteröidään huomattavasti enemmän samoin kuin labbiksia eli suhteessa flatit ovat hyviä). Taipparitasolla flattien tilanne on hyvä verrattuna esim. kultaisiin noutajiin, samoin alo-tasolla mennään vielä kohtalaisen kivasti, mutta pitemmälle mentäessä käy kokeissa kato flattien osalta. Miksi, kun jonkinlaista pohjaa kuitenkin tuntuu olevan taippareiden osalta? En osaa tähän vastata, mutta pohtia kyllä.
Flattien kohdalla on olemassa hyvä dual purpose -ajatus ja ulkomuodollisesti flatit ovatkin riittävän rodunomaisia (omaan silmääni) eli siellä mennään puutteista huolimatta hyvällä tasolla. Nome-puolella ehkä kuitenkin rimaa pidetään liian matalalla ja tyydytään siihen, että rodunomainen flatti pääsee taipparit läpi (kuten pääseekin, ainakin jossain vaiheessa nimim. koirat useasti taippareissa). Toisaalta jos siihen aletaan liian yleisesti tyytyä, saattaa tämä luoda illuusiota siitä, että taipparit läpäissyt koira omaa riittävästi ominaisuuksia nomeakin ajatellen. Itse ajattelen nyt niin, että taipparit läpäisseellä koiralla on riittävästi niitä ominaisuuksia, joita vaaditaan taippareihin (rodunomaiseen testiin), mutta ne eivät kerro kovinkaan paljon muusta. Rodunomaiset kokeet (nome-B, A-kokeet, vähän WT:kin) kertovat lisää koiran koulutettavuudesta, keskittymiskyvystä ja paineensietokyvystä. Metsästystilanteet puolestaan kertovat siitä, onko koirasta metsästyskoiraksi. Kaikki kertovat siis hieman eri asioista ja jos haluaa tietää enemmän, pitää koiraa myös näissä erilaisissa tilanteissa ja kokeissa käyttää. Pelkkiin taippareihin luottaminen rodunomaisuuden mittana (jalostuksessa) saattaa tuottaa koiria, joiden ominaisuudet riittävät niihin, mutta ei ehkä muualle? Ja jos (vain)taipparituloksia pidetään riittävänä mittarina jalostuskoiralle, ei flattien taso nouse korkeammalle?
Moni flatti-ihminen on harrastanut rotua pitemmän aikaa ja ehkä ainoana lajina on nome (ja metsästys). Kuitenkaan flatteja ei voittajaluokassa näy kovinkaan paljon, vaikka suhteessa rekisteröinteihin ne ovatkin aktiivisia (vrt. monet muut noutajarodut). Flatin saaminen eteenpäin nomessa ei tunnu kokeneellakaan ohjaajalla olevan helppoa vrt. esim. toko ja kokenut kisaaja viemässä koiraa kohti valiota. Itselleni on tullut nomen suhteen tunne, että hyvän flatin perustaso on avoin luokka samaan tapaan kuin hyvän labbiksen perustaso on voittajaluokka (vrt. esim. noutaja tokossa perustaso voi-evl, bc EVL1). Perustasolla ajattelen sitä, mihin koiran saa helposti etenemään. Ja erittäin hyvä flatin taso on voittajaluokka vrt. labbis KVA. Koirat pääsevät ehkä helpohkosti alokkaasta avoimeen luokkaan, jossa matka sitten katkeaakin (kuten entinen tokon avo-voi – raja). Jotenkin ajattelen, että jos tätä perustasoa haluaisi nostaa, niin jalostusvaatimuksen tulisi olla ALO-luokassa eikä taippareissa koko rotua ajatellen. Siten perustaso voisi vähitellen nousta kuten (käyttö)labbiksilla se on noussut. Eri asia on sitten se, halutaanko tätä tasoa nostaa ja mitä se vaatii, kun nykyinen taso tuottaa kuitenkin melko mukavilla ominaisuuksilla varustettuja koiria. Onko tarpeen rodun kannalta panostaa enemmän käyttöön vai riittääkö nykyinen (esim. pentuvälityksessä ei juurikaan näy koiria, joiden vanhemmilla ei olisi jotain koetulosta, mikä on hyvä asia).
Flatti on suhteessa melko pieni rotu eikä erilaisia geenivarantojakaan ole kovinkaan paljon. Tämä asettaa vaikeuksia hyvien jalostuskoirien löytämisessä, jos haluaa käyttää kokeissa meritoituneita koiria – moni voittajaluokan koiran tuntuu olevan samojen sukupuiden tuotoksia. Ja kasvattajat haluavat tietenkin käyttää jalostukseen kohtuullisen asiallisen näköisiä koiria ilman suuria rakennevirheitä sekä terveyskin pitää huomioida (syövät…), niin kasvattaminen ei ole helppoa. Mitä enemmän koiria käytettäisiin kokeissa, sitä enemmän vertailukelpoista tietoa niistä saataisiin (oikeat metsästystilanteet toki tässä apuna). Toisaalta jos koiralla ei ole ominaisuuksia metsästyspuolelle helposti koulutettavana, ei se sinne päädy – tämäkin on tietoa.
Osa flattiharrastajista ei edes ala harrastaa nomea eikä suunnitelmissa ole edetä taippareita pitemmälle. Tämä vaikuttaa toki siihen, mihin suuntaan koira kehittyy ja mihin sitä viedään. Osa voi vähitellen innostua ja alkaa treenata enemmän, mutta parivuotiaan koiran kanssa on voitu jo tehdä alkuharjoituksia kovasti pieleen, mikä voi vaikeuttaa etenemistä pitemmälle. Täten koira ei välttämättä pääse näyttämään osaamistaan koepuolella ollenkaan. Toisaalta jos koira on erittäin hyvä, se pystyy paikkaamaan ohjaajan virheitä. Mutta jos tätä hyvää koiraa ei kukaan kouluta eikä vie kokeeseen, jää sen potentiaali tulematta esiin. Flateissa tällaisia piileviä kykyjä on varmasti olemassa.
Paljon muutakin pohdintaa tähän flatti-nome -asiaan liittyy, mutta mm. em. perusteella olen vähän ”luovuttanut” nomen suhteen. Se ei tarkoita sitä, etten treenaisi ja kävisi kokeissa, vaan sitä, että kun olen saanut koirat avoimeen luokkaan, olen saavuttanut perushyvän flatin tason ja olen siihen tyytyväinen – voittajaluokka on bonusta ja sinne tähtään, mutta se ei ole tällä treenimäärällä ja -tyylillä varmaa. En halua jättää muita lajeja sikseen, joten en voi kokeilla, miten pitkälle pääsisin oikeasti treenaamalla – nome on mukavaa, mutta niin ovat muutkin lajit.
Flatti ei ole nähdäkseni yleisesti ottaen nopeasti kehittyvä rotu (vrt. labbikset), vaan sen kouluttaminen nomeen vaatii aikaa. Kun nyt mietin flatin nomekouluttamista, ajattelen, että se pitää tehdä rauhallisesti ja hitaasti. Ei mennä edes taippareihin ennen kuin koira on valmis (itse olen vienyt, koska ”kyllä sen nuorena pitää ne läpäistä”). Hyvä työkoira on valmis melko nuorena, koska kuka jaksaa pitää esim. paimenkoiraa kasvamassa tilalla 2-3 vuoden ikään asti ennen kuin alkaa teettää sillä töitä? Aikaa ja rahaa menee hukkaan, mieluummin ottaa sen koiran työkoiraksi, joka on käytössä esim. 1,5 vuoden iässä. Mutta kun epäilen, että flatit eivät ole varhaiskypsiä (etenkin nartut ovat joskus hankalia, tulee juoksuja ja mörköjä ym.), niin jatkossa ajattelin viedä koiran taippareihin sitten, kun se on valmis – on se sitten 10kk tai 3-vuotias. Samoin nome-kokeet, niihin sitten kun koira osaa ”kaiken”. Pohjia pitää tehdä kunnolla, ettei niitä joudu paikkaamaan myöhemmin tai hätäisesti vääntämään esim. ohjauksia kuntoon. Flateille kun nuo koetilanteet eivät välttämättä ole helppoja – ovat vilkkaita, huomaavat asioita, itsenäisiä ja kuumuminen on osalle helppoa. Aina sanotaan, että pitää olla hallintaa, mutta sen tekeminen on erilaista eri roduille eikä mene samalla muotilla. Flatti ja esim. labbis ovat erilaisia pennusta lähtien, sen verran paljon noita labbispentuja on täällä koulullakin pyörinyt, että kyllä eron näkee ja eroa pitääkin olla (miten kuuntelee ohjaajaa, liikkumistapa, työmoottori, nöyryys jne.).
Olen nyt mennyt useamman flatin kanssa kokeisiin /uusiin luokkiin vähän vajaakuntoisena ja vaikka alokkaasta ollaan usein siirrytty eteenpäin kohtuukevyesti, on niissäkin ollut ongelmia (möröt, riistankäsittely, ohjaus, haku…). Ja kappas – kun koira on vanhempi, se on edelleen avoimessa luokassa, jonne se on saanut kisaoikeuden parisen vuotta aikaisemmin. Pari vuotta on mennyt vähän hukkaan, kun koira on käynyt kokeissa huonolla menestyksellä ja epäonnistunutkin ehkä siellä, itseluottamus on kärsinyt jne. Samaa aion tehdä jatkossa muissakin kokeissa eli turha haaveilla nuoren koiran tuloksia missään, ellei koira sattumalta ole niihin valmis. Omat treenimääräni ovat niin vähäiset, että esim. tokoon on turha mennä vuosikkaan koiran kanssa. Hitaasti ja varmasti, se on uusi motto!
Huh, pitkä sepustus, mutta itseäni on selkeyttänyt se, että nome ei ole flatille helppoa, kun mennään pitemmälle. Häiriöt, kuuliaisuus, itsenäisyys ym. ovat siellä mukana ja jos / kun pohjat ovat heikommat, tulee ongelmia, joita voi olla hankala poistaa. Rauhallinen eteneminen, hyvät treenit joissa koira ei epäonnistu ja hyvät pohjat pentuna, niiden avulla voi ehkä onnistua joskus sitten paremmin.
Tallennettu kategorioihin Nome | Jätä kommentti

Nomea ja Flattimestaruus 2015

Flattimestaruus onnellisesti takana, siis karsintapäivä. Ennen tätä olimme käyneet Nivalan noutajien kokeessa, jossa Marge karkasi ohjauksesta hakuun (jonnekin minne lie) ja siitä AVO0. Hellevi aloitti voittajaluokan lupaavasti ja teki hyvää työtä, mutta iso rusakko koitui kohtaloksi – toi sitä ohjauksesta, mutta lähellä minua hidasteli ja pudotti jätin siihen – voi kun olisin tajunnut kutsua sitä luokse hidastelun havaitessani (VOI0)! Muuten teki hyvin, olin tyytyväinen.
Kajaanissa Hellevi oli holtiton heti alussa ja ohjauksen sijaan kävi hausta riistan…taas VOI0 Helleville. Marge tsemppasi, mutta ei riittävästi parempiin palkintosijoihin – kuitenkin AVO3 tuloksena – haku oli tällä kertaa vähän huonoa ja markkeerauksissa meinasi mennä vähän haun puolelle. Mutta tulos, se oli jo meille hyvä juttu nollakauden jälkeen.
Flattimestaruus oli 5.9. Pomarkussa ja sinne en oikein innostunut treenaamaan (syyt toisessa postissa). Mutta menin, koska Margekaan ei aloittanut juoksua ja luvassa oli hyvää flattimaista seuraa Filuri-Allikko-whatever-tiimissä. Näyttelyosuudella Hellevi yllättäen ei pärjännyt, mutta Marge pääsi jatkoon ja oli ainona narttuna (jee) sijoitettuna mestaruudessa ollen näyttelyosuuden viides. Pitää oikeasti kiikuttaa sitä näyttelyihin, josko siellä onnistaisi kokeita paremmin.
AVO-koe alkoi 2-markkeerauksella maalle puskaiseen maastoon ja melko kapeaan sektoriin. Ei paha, mutta olin sijoittunut huonosti eikä Margekaan keskittynyt kovin hyvin, joten toinen jäi harmittavasti löytämättä kokonaan. Vesiohjaukseen oli tyytyväinen, koska ennen sitä tuli häirintämarkkeeraus veteen ja sitten siitä viistosti ohi linjalle. Marge kuunteli oikeastaan paria kohtaa lukuunottamatta todella hyvin, olin tosi tyytyväinen. Sitten markkeeraus veteen ja häirintä sen jälkeen pois – se meni pitkäksi ja jouduin ohjaamaan sille. Lopuksi vähän hakua. Meille AVO3, joka oli ihan meidän tason mukainen tulos. Pitkästä aikaa olin rennolla mielellä kokeessa ja tyytyväinen Margeen, vaikka tulos oli huono – Marge kuitenkin yritti ja tämä on meidän tilanteemme nyt, joten siihen pitää olla tyytyväinen.
Voittajaluokan koe oli parikoe ja meillä parin ihana tarmonpesä Jippo (F. Viski-Vihtori) – Hellevi tykkää kovasti Jiposta. Koe alkoi siten, että katsottiin vesimarkkeeraus ja toinen koirista teki ensin toiseen suuntaan maaohjauksen ja sitten toinen otti markkeerauksen pois. Sitten vaihdettiin osia. Hellevi haki ensin vesimarkkeerauksen, meni hyvin. Maaohjauksessa vähän kaartelua, mutta kuunteli – olisi saanut olla parempi. Sitten siirryttiin ja koirat jätettiin viistosti pressun taakse ja koirien luota mentiin vähän matkan päähän katsomaan markkeerausheitot, joista toisen myös koirat näkivät. Toinen koira aloitti vesiohjauksella (ohjaaja näki heiton, koira ei. Koirien näkemä markkeeraus oli näkyvillä vedessä viistosti vasemmalla ohjaukseen nähden) ja kun koira oli mennyt riittävästi, toinen koira otti markkeerauksen pois (ja sitten vaihdettiin taas tehtäviä). Hellevi aloitti ohjauksella, luopui kivasti markkeerauksesta, mutta ohjasin lopun liian löysästi ja päästin rannalle – höh. Mutta toi sen. Markkeeraus oli helppo. Sitten tuli meille hankalin eli 2-markkeeraus aika lailla samaan paikkaan. Kun koira toi ensimmäisen, ammuttiin laukaus ja heitettiin pressun takana olevalle koiralle vesimarkkeeraus, jonka se haki pois. Sitten piti lähettää hakemaan toinen markkeeraus pois. Minä säädin tässä aika lailla lähetystä ja se meni pieleen, Hellevi väänsi heittopaikalle enkä saanut markkeerausta ylös. Hellevi jää kiinni näihin heittoihin paljon. Lopuksi hakua, sen meni ok. Saatiin tulos, VOI3, joten sinänsä olen tyytyväinen nollien jälkeen, mutta nuo häiriöt ovat meille todella vaikeita, Hellevi jää niihin pahasti kiinni.
Filureilla meni hienosti kokonaisuudessaan, AVO:sta kaksi ykköstä (Rina finaaliin), kakkonen ja kolmonen, ALO:ssa Migi oli koeosuuden paras ja sitten Hennan Vauhti (jonka isotäti Hellevi on, hox hox) voitti junnumestaruuden! Ja sukulaiskoiratkin pärjäsivät. Hienoa kasvatustyötä ja paras tiimi!

 

 

Tallennettu kategorioihin Nome | Avainsanoina | Jätä kommentti

Hellevistä FI AVA ja muuta agiasiaa

Kaikkea sitä unohtaa päivittää eli Hellevi ihmeen kaupalla sai viimeisen agi-sertin pari viikkoa sitten ja täten on vahvistusta vaille FI AVA. En kesällä ollut juurikaan käynyt kisaamassa enkä erityisesti treenannut, koska usko avautumiseen oli kärsinyt. Silloin tällöin hyppelehtimistä oli meidän mottomme, Hellevi kun siitä tykkää.
Piirinmestaruuksissa elokuun alussa Hellevi teki tasaista sarjaa, 5, 0, 5 ja 0. Varmistelemalla tuli nollia, mutta aika silloin jäi heikommaksi – toisaalta kun tavoitteena oli vain hyvät puhtaat radat, olin tyytyväinen Hellevin suorituksiin. Margekin starttasi uransa tuolloin, keskeneräisenä, mutta kävin kuitenkin kokeilemassa. Ekalta radalta hyl (ohitteli esteitä), tokalta taidettiin saada tulos ja viimeiseltä 5 ja voitto. Marge alkaa tajuta agilityn idean, mutta ei vielä osaa riittävän hyvin.
Jarmo Riston ottamia kuvia:
http://riffzi.kuvat.fi/kuvat/2015/Okk+8.8/DSC_7629.jpg
http://riffzi.kuvat.fi/kuvat/2015/Kas+23.8.2015/Ykk%C3%B6set/D-kisa/DSC_9127.jpg
KAS:sin kisoissa elokuun loppupuolella Marge otti pari starttia, mutta edellisissä kisoissakin näkynyt keppiongelma tuli esille eli jättää ne kesken lopusta. Ei vain olla harjoiteltu tarpeeksi. Saatiin pari tulosta ja Marge alkaa tosiaan viihtyä agilitynkin parissa ja on erittäin helppo ohjattava kuitenkin koko ajan. Hellevin kanssa piti mennä kuusi starttia, mutta lauantaina meille tuli parissa ensimmäisessä jotain virheitä, ehkä 5-tulosta ym. Viimeiselle startille ei lähdetty, kun pääsimmekin iltalennolle mukaan eli se ajoi yhden startin ohi. Sunnuntaina kahden startin jälkeen oli jotenkin ihan hyytynyt, koska rimoja oli pudonnut ja muutenkin kyllästytti olla jo toinen päivä putkeen agikisoissa aamusta iltaan. Olin jo menossa ennen viimeistä starttia palauttamaan numeroliiviä, mutta ketään ei ollut toimistossa silloin paikalla. Odottelin hetken ja kun ratakin alkoi näyttää valmiilta, päätin sitten jaksaa odottaa viimeisenkin startin. Ja se meni nollana maaliin, sijoitus 2. ja Hellevistä viimeinkin valio!
Valioituminen ei ole ollut koirasta kiinni missään vaiheessa, vaikka ei Hellevi fysikaaltaan tai nopeudeltaan voi päihittää nopeita bordercollieita tai vastaavia agin huippurotuja (mutta se on riittävän nopea). Suurin syy ei-valioitumiseen aikaisemmin olen ollut minä ohjaajana, huonoja valintoja, treenejä ja ohjausta takana monen monta kisaa. Mutta nyt onneakin oli mukana – en lähtenyt kisasta pois, Hellevi ei pudottanut rimoja, osui puomin ylösmenolle, muisti kontaktit ja muutenkin oli näppäränä.
Kuvia Hellevistä (Jarmo Riston ottamia): http://riffzi.kuvat.fi/kuvat/2015/Kas+23.8.2015/Kolmoset/D-kisa/DSC_9813.jpg
http://riffzi.kuvat.fi/kuvat/2015/Kas+23.8.2015/Kolmoset/F-kisa/DSC_9606.jpg
Tallennettu kategorioihin Agility, Omat koirat | Jätä kommentti

Eteen eli linjatreenejä

Kokoan tänne oman muistini tueksi ja ehkä vinkiksi jollekin muulle jotain linjatreenejä (suora linja ilman ohjauksia). Osa näistä on sellaisia, joita on tullut leireillä tai koulutuksessa esille, osan on minulle vinkannut joku toinen nomettaja ja osaa olen pohtinut itse em. perusteella. Kaikissa voi vaihdella:
– damien määrää ”perillä”
– damien sijoittelua ”perillä” (esillä, puun alla, oksalla, maahan kaivettuna, dameilla on hajustettu ko. aluetta jne.)
– kuinka monta linjaa tehdään samasta lähetyspaikasta
– tuleeko viedyille dameille lähetyspaikkaan nähden jälki vai onko damit viety jotenkin kaarrellen tai muutoin, ettei jälkeä tule
– maastoa: sama maasto koko ajan, maasto vaihtuu kesken kaiken, tasainen maasto, kumpuileva maasto, avovesi, lampareita, kahluuvesi, kahluuvesi-uimavesi- vaihtelua, maa-vesi- vaihtelua jne.
– lähetysmatkoja (2m –> 200m)
– käytetäänkö apuna motivointia ts. koira näkee viennin/viennit, damit viedään koiran kanssa, paikalle ammutaan, joku ränkättää ja laittaa damit (koira näkee tämän/ei näe), paikalle on ennen ohjausta tehty markkeeraus, tuttu treenimaasto…vai onko kyseessä sokkolinja ts. koira ei ole nähnyt damien vientiä eikä tiedä niiden olevan siellä
– tehdäänkö näissä samalla muistiharjoituksia (koira näkee/tietää damien olevan jossain; sen pitää muistaa paikka): tehdään muistipaikka, jonne koira lähetetään, tehdään sama treeni samassa paikassa esim. seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla, tehdäänkö ennen ohjaukseen lähettämistä jotain muuta, joka hälventää koiran muistikuvaa paikasta, pidetäänkö taukoa motivoinnin ja lähettämisen välissä jne.
– tehdäänkö harjoitukset yhden koiran kanssa kerrallaan vai kahden/useamman koiran kanssa
– onko mukana häiriöitä esim. linjan vieressä on dami, jota ei saa ottaa, linjan alussa on esim. ollut markkeeraus, joka on otettu pois, linjan alussa on hajustettu alue, jonka yli koiran pitää mennä
Jne. eli vaihtelua harjoituksiin saa äärettömästi. Alla on kuvattu yleensä yksi treeni, mutta ylläolevia muuttamalla harjoituksista saa ihan erilaiset. Damikasa = kohtalaisen lähellä toisiaan olevat damit, eivät siis ihan kasassa – koira ei saa vaihtaa dameja.
Aluksi ihan perusharjoitus: koiralle on tehty ensin markkeeraus (1) ja kun koira palauttaa markkeerausta, markkeerauspaikkaan laitetaan ohjaus, jonka koira saa hakea (2).

markk_linja

Toinen perusharjoitus: laitetaan 1-n damia yhteen paikkaan, jonne koira ohjataan ensin lähempää (1) ja sitten siirrytään vaihe vaiheelta kauemmaksi (2, 3).

damit kasassa_pidennetään matkaa

Damit ympyrän kehällä: laitetaan damit ympyrän kehälle ja mennään itse kehän keskelle. Lähetetään koira vaihtelevasti ohjaajan haluamalle damille ympyrän kehälle.

damit ympyrän kehällä

Viedään dameja kasaan ja otetaan koiran kanssa kasan läheltä yksi dami pois (1). Siirrytään koiran kanssa kaartaen kauemmaksi ja ohjataan koira sieltä linjaa pitkin kasalle. Koiran pitää mennä linjan alkumatka ilman jälkeä, lopussa 1. damin hakureitti tukee koiran linjaa.

damit kasassa_kierretään hakemaan

Viedään dameja kasaan (1) ja siirrytään ko. paikasta kaartaen lähetyspaikkaan, josta koira lähetetään linjalle ilman jäljen tukea (2).

damit kasassa kierretään_0

Laitetaan damit kasaan ja näytetään koiralle lähetyspaikassa jonkin verran lähetystä kohti dameja (1, esim. ohjaaja kävelee kohti dameja tai koiran kanssa käydään kävelemässä pätkä kohti dameja). Palataan lähetyspaikkaan ja lähetetään koira linjalle (2).

damit kasassa_alun näyttö

Viedään dameja selkeään tai merkittyyn paikkaan ja lähetetään koira ensin läheltä kohti damikasaa ja sitten pidennetään matkaa ko. suunnassa. damit kasassa_eri suunnista linja
Sama harjoitus, mutta lähetetään koira yhden kerran / lähetyspaikka / suunta.
damit kasassa_eri suunnista linja_kerran
Tehdään selkeään tai merkittyyn paikkaan damikasa, jonne koira lähetetään ensin melko läheltä (1). Siirrytään hieman ja lähetetään koira hieman kauempaa kasalle (2). Jatketaan samalla tavalla haluttu toistomäärä.
damit keskellä kasassa_matka pitenee
Tehdään dameista tasainen rivi (damien välimatka vaihtelee koiran tason mukaan) ja lähetetään koira aluksi hyvin läheltä damia (1). Matkaa damille pidennetään vähitellen.

damit rivissä_pidennetään matkaa

Tehdään dameista vino rivi. Lähetetään koira ensin lyhyt matka eteen (1). Ohjaaja ja koira pysyvät koko ajan samalla lähetyslinjalla, damit siirtyvät kauemmaksi.
damit vinossa linjassaTehdään dameista rivi (damien välinen etäisyys voi olla lyhyt) ja valitaan satunnaisesti, minkä damin koira rivistä hakee. Ohjaaja ja koira siirtyvät rivissä haettavan damin kohdalle.

damit rivissä_otetaan vaihtelevasti

Damit rivissä (damien välinen etäisyys voi olla lyhyt). Otetaan ohjaajan haluamalla tavalla damit vinosti rivistä pois (mutta ohjaaja kääntää aina rintamasuunnan selkeästi kohti haettavaa damia).

damit rivi vino linja

Siinä muutama treeni, joista osa voi olla järkeviä ja osa ei. Mutta jos tekisin kaikenlaisia, monenlaisia, niin pakkohan koirien on jossain vaiheessa tajuta, mitä eteen tarkoittaa.  Treenattavaa kyllä riittää, kun näistä alkaa tehdä erilaisia yhdistelmiä vielä häiriöiden kanssa jne.
Tallennettu kategorioihin Nome | Avainsanoina , , | 1 kommentti