Hyvä tokokoira – uusia ajatuksia…

Joskus pohdiskelin, että millainen on hyvä tokokoira (harrastuskoira). Siitähän löytyy monenlaista mielipidettä ja ehdotusta ja tuloslistat kertovat myös omaa kieltään. Jotain yhteistähän täytyy niillä roduilla/koirilla olla, jotka erilaisten harrastuslajien kärjessä pyörivät.
Eri lajeissa on koirille erilaisia vaatimuksia, esim. agilityssä ketteryys ja nopeus ovat tärkeitä asioita, kun ajatellaan kilpailemista. Tilanne on joskus sama kuin vastakkain olisivat kuulantyöntäjä ja voimistelija ketteryysradalla – kuulantyöntäjä tekee parhaansa, mutta vaikea voimistelijaa on päihittää. Lajia voi harrastaa, mutta ”tosimielessä” kisaavat joutuvat ei-niin-ketterällä/liikkuvalla rodulla lähtemään liikkeelle vähän takamatkalta; ilmaiseksi ei saa yhtään käännöstä, matalana kiitämistä, irtaantumista tms. On iso ero siinä, painaako maxikoira 25kg vai 20kg (tai vähemmän). Tässä ei kuitenkaan ole mitään pahaa – kyse on ketteryyslajista, kilpailemisesta, eikä tarkoitus ole, että minkä tahansa koiran kanssa lajia voi harrastaa huipputasolla (tai näin ainakin itse ajattelen). Perustasolla kyllä, huipputasolla ei. Tilanne on vähän sama kuin esteratsastuksessa: KV-tasolle haikaileva tuskin hankkii itselleen 120cm säkäistä ponia tai raskasta työhevosta kisakumppaniksi (ellei halua kilpailla juuri näiden sarjoissa). Ja sama tulee esille tokossakin, pienemmät ja ketterämmät yksilöt eivät joudu käyttämään liikkumiseen energiaa samalla tavalla kuin suuremmat kaverit, liikkuminen on niille helppoa.
Tottelevaisuuden kannalta olen ollut havaitsevinani muutamia ominaisuuksia, jotka helpottavat harrastamisesta koekentille siirtymistä. Ns. (olematon) miellyttämisenhalu (”will to please”) on noussut ajatuksiini, koska tämä ilmenee myös siinä, miten voimakkaasti koira reagoi ohjaajalta tulevaan huomioon. Osa koirista ”ui liiveihin” ts. tuntuvat rakastavan ihmisiä ja ihmisten antamaa huomiota – joskus myös vieraiden ihmisten huomio on näistä mahtavaa. Osa on jopa vähän rasittavia tässä, mutta jos koira on hyvin kiintynyt ihmisiin, heiltä saamaansa huomioon ja tuntuu sulavan onnesta, kun sitä rapsutetaan – miten helppoa! Nämä kun ovat aina mukana koetilanteessa. Kovin innokkaita ihmisten ”palvomiselle” tuntuvat olevan bordercolliet, kultaisetnoutajat, osin labbiksetkin ja oman ohjaajansa palvojia ovat monesti saksanpaimenkoirat ja malikatkin. Ei liene yllätys, että nämä ovat niitä helposti koulutettavia koiria?
Joskus olen innoissani referoinut tutkimusta, jossa tutkittiin miten usein pitää koiran kanssa harjoitella. Ja todettiin, että kun harjoiteltiin harvemmin viikossa, tarvittiin vähemmän toistoja kuin jos harjoiteltiin useamman kerran viikossa. Sinänsä hyvä, mutta…kun esim. tokossa (saati agilityssä) toistoja tarvitaan ja usein vielä paljon – kyse on taitojen oppimisesta. Jos/kun koira on sellainen, että sen kanssa ei voi tehdä paljon toistoja, käytännössä kouluttaminen on hi-das-ta. Kun toistoja ei voi tehdä montaa à ei voi tehdä paljon vaihtelua, ei voi tehdä paljon häiriöitä jne. ß vaikuttaa kokonaisuuteen. Jos koiran kanssa voi tehdä paljon toistoja, pääsee huomattavasti nopeammin eteenpäin koko paketin kanssa: häiriöt, kesto, etäisyys, vaikeat treenit, ylivaikeat treenit jne. Esim. Hellevin kanssa en koskaan päässyt tasolle ”ylivaikeat” treenit, koska sen kanssa ei pystynyt tekemään toistoja. Masun kanssa mietittiin, että voisi olla olemassa joku luokka vielä EVL:n jälkeen, koska EVL-liikkeet olivat ”helppoja”. Monen koiran kohdalla toistojen tekeminen on vaikeaa ja tätä kautta eteneminen hidastuu (tai jopa pysähtyy). Koiralle pitäisi olla helppoa tehdä esim. 10 samanlaista maahanmenoa tai 20 kaukojen asennonvaihtoa peräkkäin ilman palkkaa treeneissä – tämä ei toteudu monenkaan koiran kohdalla.
Kolmas tärkeä osa on tietysti motivaatio, joka rakentuu paitsi ohjaajan toiminnan ympärille (+ ns. miellyttämisenhalu) sekä palkkiohulluuteen. Perusmotivaatiot koirilla ovat kovin erilaiset ja hyvällä harrastuskoiralla perusmotivaatio työskentelyyn on ilman kouluttamistakin hyvä (= puuhakas, touhukas koira, joka mieluummin tekee jotain kuin vain on). Lisäksi sen perusluonne on mieluummin vähän vilkkaampi (nopeasti reagoiva) kuin hitaampi ja rauhallisempi. Koiralla pitäisi olla edes jotain, joka saa sen sekaisin ja jota se haluaa niin paljon, että jaksaa odottaa pitkään ko. asian saamista. Mieluiten tämä on lelu ja leikkiminen, mutta ruuallakin saa kohtuullisen hyviä tuloksia. Jos koiralla ei mene kuppi nurin mistään palkkiosta eikä se jaksa odottaa palkkion saamista muutamaa minuuttia pitempään, on vaikea kuvitella, miten koira jaksaisi olla superinnokas ja sinkoilla noutoja, luoksetuloja ym. kerta toisensa jälkeen.
Viimeisenä (vaan ei vähäisimpänä) keskittyminen ja tarkkaavaisuus, jotka hyvällä koiralla suuntautuvat ohjaajaan. Tämä on osin perusluonteessa (jalostuksen kautta) luotuna ja lisäksi sitä voi vahvistaa harjoituksilla (kontakti, häiriöharjoitukset ym.). Joidenkin koirien kohdalla on huono vaihtoehto aina odottaa, että koira valitsisi keskittymisen kohteeksi ihmisen – esimerkiksi itse ajattelen, että Selman kohdalla tein tässä virheen. Joskus on parempi sanoa, että anna olla, älä katso sinne, se ei ole hyvä juttu kuin odottaa, että koira ottaisi kontaktin ohjaajaan – entä jos muualle katsominen on koiralle palkitsevaa? Osa koirista keskittyy luonnostaan hyvin (koska ne on jalostettu siihen) ja tällöin pääsee taas helpommalla.
Mitä enemmän koiria harrastuksissa (erityisesti tokossa) katselee, sitä enemmän nykyään on alkanut korostua hyvän koiran vaatimus. Tokossa taso on korkea, liikkeet melko vaativia, ohjaajan tekemät irheetkin lasketaan, nopeuttakin pitäisi hieman olla jne. Varsinkin EVL:ssä kyse on ylimmästä luokasta ja sama on muissakin lajeissa – eivät kaikki koirat ole sen tasoisia, että niistä olisi ylimpään luokkaan kilpailemaan. Jos haluaa kisata tokossa (tai missä tahansa) korkealla tasolla, pitää koirankin olla sellainen, että siitä on tähän sekä koiran täytyy myös pitää ko. lajista. Tässä tulee aina mieleen vertaus itsestäni ja ”huonosta välineestä” eli ala-aste ja luistelu. Minulla oli aluksi hieman huonommat luistimet, joilla luistelin jalat lenksallaan ja huonosti. En siis ollut hyvä luistelemaan. Sitten sain uudet luistimet, terävät ja sopivan kokoiset – jo alkoi luistelu sujua ja saman tien aloin pärjätä luistelukilpailuissa. Toinen esimerkki on ratsastus: hyvällä hevosella voi pienillä painonsiirroilla saada väistöt ja laukanvaihdot aikaan kun taas ei-niin-osaavalla voi olla vaikea saada edes käännöstä tehtyä. Ratsastajan tasolla ei ole niin suurta merkitystä, jos alla on erittäin osaava hevonen, mutta heikomman hevosen kohdalla ratsastajan tulisi olla hyvä.
No mitä sitten, jos väline eli koira ei ole kovin hyvä tokoon tai epäilee tätä? Voi tehdä kuin minä eli ei treenaa! Tai sitten voi sanoa, että mitäs sitten, tällä mennään niin pitkälle kuin mahdollista. Ja se mitä voi tehdä on…
Pitää koira hyvässä kunnossa (lihaskunto, kestävyyskunto ja ketteryys). Jos koira on rakenteeltaan iso ja kömpelö, niin hyvä lihaskunto, tasapaino, kropanhallinta ym. parantavat tilannetta kummasti. Spurttikuntoa voi harjoitella esim. heittelemällä palloa/nameja ja koiran juostessa hulluna (mutta ei stressissä tietysti…) edestakaisin, kiihdyttää ja jarruttaa, kääntyy ym. Jotkut koirat tekevät näitä luonnostaan, osa ei ja niiden kanssa voi samaa harjoitella ilman että se edes tuntuu treeniltä. Fyysisen peruskunnon pitää myös olla hyvä.
Koira ei saa olla ylipainoinen, vaan mieluummin hoikahko (vrt. urheilijat, ei liian laiha).
Liikkeet kannattaa opettaa teknisesti mahdollisimman oikein, jotta niitä ei tarvitse hinkata koko aikaa tai korjailla (jos koira ei kestä toistoja).
Koko ajan pitää työskennellä niin, että koira on hyvässä (sopivan korkeassa) vireessä ja aktiivinen (itse joutuu ehkä aluksi olemaan aktiivinen ja nopea, jotta siitä tulisi koiralle tapa). Yleensä ei-niin-hyvät tokokoirat ovat liian matalassa vireessä tai vire on aluksi hetken korkea sekä laskee nopeasti ja koiran perusvireystaso on liian matala.
Treenit ovat useammin melko lyhyitä kuin aina pitkiä (mutta niitäkin pitää joskus tehdä) ja niitä tehdään monessa eri paikassa (koska häiriötreenejä ei voi tehdä toistojen kautta).
Palkkiot ovat aina hyviä ja sellaisia, että koira haluaa niitä (esim. koira saa ruuan treeneissä) eikä niitä koskaan saa ilmaiseksi. Keston rakentamiselle pitää varata aikaa, jotta koira jaksaa odottaa palkkion saamista. Tätä voi tehdä myös kotona, esim. koira odottaa ruuan saamista pitemmän aikaa. Jos koira ei ole ahne/ei syö, ruokaa on vaikeampi käyttää ja tällöin makupalojen pitää olla usein superhyviä. Jos koira ei pidä ruuasta eikä leikkimisestä/leluista, voi näiden arvoa yrittää nostaa ja harjoitella tätä (esim. naksuttelun kautta), mutta tämä on usein aika tuskallinen tie, jos haluaa koiran kanssa saavuttaa hyviä tuloksia korkealla tasolla (been there, done that).
Sosiaalisen palkan arvoa (ohjaajan huomio, eleet ym.) pitää yrittää kohottaa, saada koira innostumaan niistä sekä liittää ne muihin palkkioihin.
Jos haluaa harrastuskoiran, kannattaa se valita sellaista vanhemmista, joilla on tuloksia ko. lajeista sekä joiden suorituksia on nähnyt. Treenitilanne on eri kuin koetilanne eli koiria olisi hyvä ollut nähdä myös kokeissa. Jos valinnanvaraa on, kannattaa yleensä valita käyttölinjainen yksilö – niitä on pitkään jalostettu hyvien käyttö-(/harrastus)koirien ominaisuuksien perusteella, joten ei ole yllätys, että esim. nomessa käyttölinjaiset labbikset ovat lahjakkaita – suurempi ihme olisi, jos ne olisivat huonoja. Pennun valinnassa Hansun hyvä ohje on valita pentu, joka pitää ihmisistä ja haluaa olla ihmisten kanssa (ts. pennulle oletettavasti sosiaalinen palkka toimii tulevaisuudessa eikä se ole liian ujo). Lisäksi pennun tulisi olla ahne ja/tai palkkiohullu luonnostaan (saalisleikki, taisteluleikki tms.). Ja mieluummin vähän vilkkaampi kuin rauhallisempi koira, koska vilkasta koiraa on helpompi rauhoittaa kuin pumpata rauhalliseen koiraan energiaa (pl. ylivilkkaat koirat).
Pitkä sepustus, seuraavaksi ehkäpä ylivaikeista harjoituksista, toistoista tai ohjaajan virheistä kokeessa…sitä ennen voisi käydä treenaamassa, vaikka täydellistä harrastuskoiraa en omistakaan.
Lukemistoa:
Taitojen opettelu esim. http://www.valmennustaito.info/taito/teoriaosuus/
Harjoittelukerroista: The relationship between number of training sessions per week and learning in dogs (2008)
Koiran BMI: http://petsci.co.uk/calculating-your-dogs-bmi/ ja rakenteesta ja hyppäämisestä Christine Zinkin kirjassa: Jumping From A to Z
Koulutettavuudesta:
http://www.appliedanimalbehaviour.com/article/S0168-1591(11)00086-4/abstract
https://books.google.fi/books?hl=fi&lr=&id=I8HU_3ycrrEC&oi=fnd&pg=PA51&dq=dog+breed+train&ots=BcavXyg7u6&sig=y6XwP-0UyZvSGgOx9bAUnHhj84M#v=onepage&q&f=false
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0376635709002009
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0376635710000215
http://www.tandfonline.com/doi/abs/10.2752/089279305785594135

 

 

Kategoria(t): Toko. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Hyvä tokokoira – uusia ajatuksia…

  1. Marianne sanoo:

    Hyvä kirjoitus, sai miettimään omaa treenaamista 🙂

  2. Päivitysilmoitus: Mistä on huippukoirat tehty? | * Koulutusta, juttuja, koiria *

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*