Lajikouluttaja, eläintenkouluttaja…?

Eläintenkouluttajan ja lajikouluttajan (esim. toko-kouluttaja) toiminnassa on joitakin eroja, joita olen viime aikoina yrittänyt jäsentää mielessäni. Tästä asiaa tässä jutussa, josko se selventäisi minun ajatuksiani eroista sekä ehkä myös siitä, mitä eläintenkouluttamisessa vaaditaan.

Eläintenhoitajan ammattitutkinnosta löytyy eläinten kouluttamisen osaamisala, jonka suorittaneet käyttävät usein nimitystä ”eläintenkouluttaja” (virallisesti eläintenhoitajan AT, osaamisalana eläinten kouluttaminen). Tutkinnon tehnyt kouluttaja on osoittanut näytössä eläinten kouluttamisen osaamista vähintään kahdella eri eläinlajilla (sekä lisäksi ihmisten ohjaamista, asiakaspalvelua ym.). Tyypillisiä ovat koira, kissa, kani ja hevonen (vrt. Suomen Eläintenkouluttajien kouluttajalista). Eläintenkouluttajaksi aikova voi osallistua valmistavaan koulutukseen (vaikka Kannukseen)  tai tulla suoraan tutkintoon. Kokemusta eläimistä ja kouluttamisesta pitää kuitenkin olla jo valmiiksi, koska kouluttamista ja eläintenlukutaitoa ym. ei opi ihan hetkessä.

Koirien kohdalla lajikoulutuksia pidetään koirakerhoissa (yhdistysten koulutukset), koirakouluissa, erilaisissa seminaareissa, leireillä tai porukkatreeneissä. Näissä kouluttajina voivat toimia ketkä vain ts. ei säädellä, kuka saa kouluttaa, vaan koulutuksen järjestäjät päättävät kouluttajat. Taso ja koulutusosaaminen siis vaihtelevat paljon, vasta-alkajista huippuosaajiin.

Eläintenkouluttajan tutkinnon tehnyt on ainakin näytössä osoittanut koulutusosaamista tiettyjen kriteereiden mukaisesti. Näytössä voi kouluttaa monenlaisia asioita, riippuen eläinlajista sekä kouluttajan mieltymyksistä ja vahvuuksista. Tutkinnon tekeminen ei tietysti takaa sitä, että kouluttaja on huippuosaaja, mutta se on kuitenkin todistus siitä, että kouluttajalla on perusosaamista eläinten kouluttamiseen liittyen.

Miten lajikouluttaja ja eläintenkouluttaja eroavat toisistaan?

Mietin itselleni tuttua lajikoulutusta tokoa ja sinne tulevaa tyypillistä ”asiakasta” (esim. ryhmäkoulutus tai päivän mittainen koulutussessio). Kouluttajalla ei ole usein koulutettavasta koirasta paljonkaan lähtötietoja, ehkä rotu, nimi ja ikä. Mahdollisesti tietoa siitä, mitä koulutettava haluaa harjoitella. Aikaa koulutettavalle etenkään ryhmäkoulutuksissa ei ole paljon ja koulutuksen tulee näissä edetä koko ryhmän mukaan, ei vain yhden yksilön tarpeiden mukaan. Koulutusaika on usein rajoitettu ja lajikoulutuksissa halutaan yleensä käydä läpi ko. lajiin liittyviä asioita (esim. halutaan opettaa koiralle kaukokäskyjä). Täten muille asioille ei jää kovinkaan paljon tilaa.

Esimerkkitilanne: lajikoulutukseen tulee ylipainoinen koira, joka ei ole kovinkaan innostunut palkkioista. Sen seuraamista ja maahanmenoa halutaan paremmaksi. Koiran perusasentoon (pa) tuleminen on hidasta, pa on vino, seuraaminen laiskahkoa ja maahanmenossa tarvitaan käsiapua. Käytännössä mahdollisuudet hyvään seuraamiseen ja maahanmenoon ovat kaukana, koulutuksen pitäisi alkaa mahdollisesti ihan alusta (kontakti, palkkioiden arvo, koiran aktiivisuus, käytösten tarjoaminen, koiran ylipaino pois, kunto ylös jne.). Mutta koska ollaan lajikoulutuksessa ja aiheena ovat seuraaminen ja maahanmeno, näitä pitää yrittää parantaa, jotta koiran ohjaaja saisi sen, mitä ohjelmassa lukee ja mitä hän ehkä haluaa. Aika ei riitä siihen, että ehtisi käydä kaiken perusteellisesti läpi.

Jos ajattelen vain lajikoulutusta, mietin erilaisia kikkoja ja vinkkejä, joilla perusasentoa saadaan paremmaksi, seuraamiseen intoa superpalkalla ja maahanmenon palkkausta paremmaksi (alas maahan). Kikkojen ja vinkkien avulla tilanne paranee hieman. Ryhmätreeneissä ei oikeastaan syvempiin analyyseihin ole mahdollisuuksia, yksilötreenissä enemmän. Jos aikaa on enemmän, voi miettiä miksi koira ei ole innostunut työskentelemään, millaisia palkkioita sille annetaan ja miten ne annetaan, ylipainoasiaa voi käsitellä, lähdetään joissakin asioissa enemmän perusteista liikkeelle (esim. perusasento uusiksi), onko koira aktiivinen ja pitää kontaktia vai ennemin passiivinen, koulutusmenetelmien vaikutusta asiaan jne. Näillä kokonaisuutta saa parannettua, kun asiaa lähdetään työstämään enemmän perusteista lähtien.

Jos mietin tilannetta eläintenkouluttajana, alkaa tilanteen korjaaminen koiran ylipainosta ja sen kuntotilanteesta, miten hyvin koira liikkuu, onko sillä jumeja, luuston tilanne, selkä jne. Sitten koiran ruokinta, mitä ja milloin se syö, miten se saa makupaloja, leikkiikö koira, mistä palkkioista koira pitää, miten sille annetaan palkkioita, tekeekö koira yleensäkin ruuan/lelujen/kehujen eteen töitä, ymmärtääkö koira kehun merkityksen, osaako se luopua, virikkeellistäminen jne. Seuraavaksi koiran tunnetila koulutuksessa, onko se sopivan virkeä, eihän koira jännitä jotain ko. tilanteessa, onko taustalla jotain, jonka vuoksi koira ei koe oloaan rennoksi koulutuksessa, koiran perusluonne, onko tilanteessa häiriöitä, joihin koira reagoi, sosiaalisuus jne. Koiran elekieli koko koulutustilanteen ajan, esiintykö ylikiihtymystä, pelkoeleitä, väistämistä, turhautumista, viretilan ongelmia, motivaatio-ongelmia ym. Miten koiraa on aikaisemmin koulutettu, onko se ollut aktiivinen vai passiivinen osa koulutuksessa, onko sitä houkuteltu paljon, osaako se tarjota käytöksiä, malttaako koira olla aloillaan ja keskittyä ohjaajaan, pitää kontaktia, miten perusasento, seuraaminen ja maahanmeno on opetettu.  Näiden jälkeen voi sitten alkaa suunnitella koulutusta, joka tuskin lähtee liikkeelle siitä, että tehdään seuraamista ja maahanmenoja. Se ei ehkä ole sitä, mitä koiran ohjaaja tuli hakemaan, mutta on tie kohti tehokkaampaa kouluttamista, kun perusasiat ovat kunnossa.

Jos lajikoulutukseen tulee koira, jonka kanssa halutaan harjoitella tunnistusnoutoa, sen kanssa harjoitellaan tunnistusnoutoa. Jos eläintenkoulutukseen tulee koira, jonka kanssa halutaan harjoitella tunnistusnoutoa, mutta sama koira rähisee kentällä muille koirille, sen kanssa harjoitellaan tunnistusnoutoa ”rähinä mielessä” JA mietitään, miten koiran rähiseminen muille koirille saataisiin pois/vähennettyä. Eläintenkoulutuksessa katsotaan koulutusta siis laajemmin kuin lajikoulutuksessa, koska ”kaikki vaikuttaa kaikkeen”. Kentällä muita koira kyräilevä koira on jonkinlaisessa stressissä, mikä vaikuttaa oppimiseen sekä voi vaikuttaa ohjaajan mielialaan ja suhteeseen koiraan. Ja nämä vaikuttavat oppimiseen, joten rähinää ei voi sivuuttaa koulutuksessa. Sitä ei tarvitse ratkaista tunnarin opettamisessa, mutta se pitää huomioida ja esim. viedä muut koirat niin kauas, ettei rähisevä koira tunne tarvetta kytätä niitä ja koira (ja ohjaaja) pystyvät rennosti harjoittelemaan tunnaria. Ja rähinäasiaa käydään erikseen läpi, sitä ei voi jättää käsittelemättä edes jollain tapaa.

Suurin ero näiden kahden koulutuksen välillä on se, että eläintenkouluttaminen on laveampi kokonaisuus kuin lajikouluttaminen, siinä pitää katsoa kokonaisuutta ja vähän kokonaisuuden ulkopuolellekin (esim. ympäristö, tarttuvat taudit, eläinten kuljettaminen harjoittelupaikalle, jätehuolto jne.). Laji- ja eläintenkoulutus voivat sekoittua siten, että lajikoulutuksessa huomioidaan myös muutakin kuin ko. lajin teknisesti oikea suorittaminen. Mielestäni eläintenkouluttamisen ajattelutapa tuo lajikouluttamiseen uusia ulottuvuuksia ja ajattelutapoja, syventää kouluttamisen taustaa.

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*