Aiheutettu käytös vs. operantti käytös

Operantti kouluttaminen on tuttu käsite (tai ainakin paljon kuultu käsite). Sillä tarkoitetaan mm. koiran omaa aktiivisuutta kouluttamisessa, tapaa, jossa koira omalla käytöksellään yrittää saada palkkioita tai itsenäistä käytösten suorittamista. Yksi määritelmä on se, että operantissa kouluttamisessa koira toimii ensin ja sitten siitä tulee jonkinlaisia seuraamuksia. Aiheutettu käytös viittaa siihen, että koiran käytös saadaan jollain kouluttajan toiminnalla aikaiseksi. Eli aiheutetussa (joskus myös viitataan respondenttiin tai klassiseen ehdollistumiseen) käytöksessä jotain tapahtuu ensin ja sitten koira toimii. Ja tämän toiminnan jälkeen toki seuraa jotain, esim. koira saa palkkion. Isoin ero näissä on siis se, mitä tapahtuu ENNEN koiran käytöstä.

Klassiseen ehdollistumiseen liittyy kaava ärsyke – reaktio

Operanttiin ehdollistumiseen liittyy kaava edeltävä tekijä – käytös – seuraamus (käyttäytymisen ABC)

Esimerkkejä erilaisista koulutustavoista

Lähdetään liikkeelle ensin puhtaasta operantista kouluttamisessa, jossa koira toimii ja sitten se saa palkkion. Toki tässäkin on aina jotain olemassa ennen käytöstä (anetecedent, edeltävät tekijät), mutta kun ajatellaan koiran kouluttamista operantisti, edeltävät tekijät eivät ole esim. ohjaajan eleitä tai namilla ohjaamista. Koulutus ei tapahdu tyhjiössä, joten ennen koiran käytöstä jossain tilanteessa on olemassa joitakin ärsykkeitä, esim. ohjaaja, ohjaajan treeniliivi, namit liivin taskussa ja naksu. Nämä voivat klassisen ehdollistumisen myötä alkaa liittyä johonkin koiran tekemiseen, esim. treeniliivi + katsekontakti ohjaajaan. Aluksi nämä ovat kuitenkin koiran silmissä neutraaleja (paitsi ruoka) eli pelkkä treeniliivin päälle pukeminen ei saa koirassa mitään erityistä reaktiota aikaan, se on vain vaate.

Otetaan esimerkiksi katsekontakti, joka on helppo opettaa koirille operantisti. Ollaan koiran kanssa paikassa x, ei tehdä mitään erityistä ja odotetaan, että koira vilkaisee ohjaajaa. Kun koira katsoo ohjaajaa, se kuulee naksun äänen (jos koira osaa sen) tai kehun (joka on opetettu koiralle, liittyy mukaviin asioihin ja palkkioon) ja saa palkkion. Ohjaaja muuttelee asentoaan ja paikkansa koiraan nähden ja palkitsee koiraa aina kun se katsoo ohjaajaa. Jos kontaktia haluaa muokata, voi palkitsemisen ajoittaa siihen, kun koira katsoo ohjaajaa silmiin tai kun koira katsoo ohjaajaa pitempään.

Katsekontaktin opettamisesta tulee aiheutettua, kun ohjaaja esim. naksuttelee suullaan saadakseen koiran katsomaan itseensä tai peruuttaa saadakseen koiran huomion kiinnitettyä itseensä. Näissä tilanteissa koira ei katso ohjaajaa ennen kuin ohjaaja on tehnyt ko. toimenpiteen, jolloin katsekontaktin ottaminen muuttuu aiheutetuksi – muutos koiran ympäristössä saa aikaan kontaktin ottamisen.

Toinen esimerkki on hyppyesteen opettaminen (esim. agilityssä). Operantissa tilanteessa ohjaaja on koiran kanssa esteen lähellä ja kun koira kiinnittää sattumalta huomionsa esteeseen, sitä palkitaan. Esim. koira kääntää katsettaan kohti estettä. Palkkion voi antaa esteen suunnasta (esim. heittää esteen suuntaan), jolloin primaarinen ja sekundaarinen vahviste tulevat samasta suunnasta. Sen jälkeen koiran pitää katsoa estettä tiiviimmin, ottaa askel kohti estettä, mennä esteen luokse ja mennä esteen yli.

Aiheutettua esteen ylittämisen opettamista on esim. se, kun ohjaaja on lähellä estettä (siivekettä) ja pitää namikättä siivekkeen toisella puolella. Koira kiertää siivekkeen ja menee samalla esteen yli, koska namit ovat siivekkeen toisella puolella. Vähitellen ohjaaja siirtää namikättä kauemmaksi, jolloin koira joutuu kiertämään esteen siivekkeen (ja menemään riman yli) yhä kauempaa. Tätä sanotaan joskus esteen tarjoamiseksi, mutta koska tässä käytös on alun perin aiheutettu, kyse on enemmän houkuttelusta kuin operantista opettamisesta.

Opetustavat

Opetustavoissa osassa on paljon apuja mukana (= ne ovat aiheutettuja, klassisen ehdollistumisen tulosta) ja osassa vähän apuja (=koira toimii ilman ohjaajan suurta vaikutusta, operantisti). Hyvin vähän apuja on käytössä puhtaassa vapaassa shapingissa ja silloin, kun kokonainen käytös voidaan napata (capturing). Jonkin verran apuja on käytössä silloin, kun käytetään erilaisia kohteita tai kun aluksi käytöstä on jollain tapaa hieman aiheutettu (esim. ohjaajan asema suhteessa koiraan tai ohjaajan liikkuminen). Enemmän apuja on käytössä silloin, kun kohteita liikutellaan (esim. kosketusalustaa liikutetaan, jotta koira menisi sinne tai käytetään seurattavaa kosketuskeppiä) tai ympäristöä muokataan selvästi (esim. käytetään koroketta apuna sivulletulossa) tai ohjaaja näyttää, mitä koiran tulisi tehdä (do as I do). Vielä enemmän apuja on käytössä silloin, kun koiraa aletaan ohjailla jollain tapaa, esim. käytetään fyysisiä esteitä (verkkopujottelu) tai namihoukuttimia.

Opetustavan valintaan vaikuttavat mm.

  • opetettava tehtävä (tekeekö koira sitä luonnostaan vai ei)
  • miten usein koira tekee ko. asiaa
  • voidaanko koiralle näyttää mallia asian tekemisessä ja olisiko mallista hyötyä
  • heikentääkö houkuttelu asian oppimista (esim. koira keskittyy vain namiin eikä siihen, mitä se tekee)
  • onko houkuttimesta eroonpääsy vaikeaa, jolloin sitä ei kannata käyttää
  • osaako kouluttaja suunnitella shaping-prosessin asian opettamiseksi
  • saako asiaa opetellessa tehdä virheitä, kokeilla vai onko tärkeää saada heti oikea toimintamalli aikaiseksi
  • miten paljon ympäristöä pitää muokata, jotta käytös saataisiin esille (esim. rajataan koiran liikkumistilaa)

Tärkeää kouluttamisessa on se, että asioita voi opettaa eri tavoilla ja käyttää erilaisia menetelmiä erilaisissa tilanteissa. Jos opettaa paljon aiheuttamalla, voi koiran aktiivisuutta ylläpitää esim. temppujen opettamisessa sheippaamalla. Samalla ylläpitää omia opetustaitojaan.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*