Koirat

Olen kiertoteitse oululaistunut ja nyt vähän kannuslaistunutkin koiraharrastaja, jolle koiraharrastuksesta on myös tullut työ. Koiraharrastukseni alkoi kauan sitten lähinnä kotikoiracockeri Minkin (TK3 Freewaters Mercurial Minx) kanssa Kemissä, kun aloin käydä siellä spanieleiden ja KSPK:n toko- ja agilityharjoituksissa. Minkin kanssa harrastin tokoa ja agilityä sekä hieman mejää ja kävi Minkki taipparitkin läpi. Minkki oli jo melko vanha harrastusten alkaessa, mutta sain kuitenkin innostuksen jatkaa harrastamista seuraavan koiran eli flatti Elvin (FIN MVA JVA TVA KVA (JK3) Muscatel) kanssa.
Flatin valitsin noutajista pitämisen vuoksi (ensimmäinen koiramme oli labbis Jenni), mutta halusin kevyemmän ja nopeamman koiran – valitsin siis flatin (noh, perustelut näin jälkikäteen eivät ehkä olleet kovinkaan loogiset). Elvin piti olla toko- ja agilitykoira noutajamaisten juttujen lisäksi, mutta agissa Elvi osoittautui hieman liian suureksi (säkä n. 61-62 cm), joten siellä saavutukseksi jäivät kaksi nollavoittoa kolmosissa – ei siis valioksi koskaan. Vähitellen Elvin kanssa tuli harrastettua muutakin ja Elvi oli erittäin lahjakas jälkikoira. Nomessa riistan rikkominen tuli esteeksi onnistumisille. Elvi oli hyvin rauhallinen ja tasapainoinen koira, vaikka olisi saanut omata hieman enemmän työskentelyhalua. Kokonaisuutena äärimmäisen mukava koira.
Elvin eläessä halusin toisen flatin (kisakärpänen oli puraissut kunnolla), ja tuollon flatti Masu (FIN JVA TVA KVA (JK3) Chiccoxen All By Myself) tuli taloon. Masu oli mielestäni loistava koira, aktiivinen ja innokas työskentelemään, sopivan kokoinen ja ketterä. Puutteita oli riistan kanssa otteissa  sekä noutamisessa pureskelua. Masu oli hyvin erilainen kuin Elvi, kuumui helposti ja oli melko kova, joten sen kanssa tuli hakattua päätä seinään varsinkin agilityssä ennen kuin tajusin kouluttaa sitä järkevästi = ei rankaisuilla, vaan selkeästi ja päättäväisesti. Spondyloosi selässä katkaisi agilityuran ja PK:ssakin piti luovuttaa sen vuoksi (esteet eivät enää sujuneet).
Masun kaverksi tuli siskontyttö Selma (FI TVA JK3 Chiccoxen Hullabaloo), joka on erittäin vilkas ja jopa vähän keskittymiskyvytön, mutta aktiivinen ja reipas tapaus. Selman kanssa olen joutunut miettimään keskittymistä ja sen puutteen tuomia ongelmia kaikissa lajeissa, mikä on ollut hankalaa ja vaikeuttanut onnistumisia kokeissa/kouluttamisessa. Iän myötä Selma on rauhoittunut, mutta edelleen aktiivisuutta riittää. Selman kohtalaisen lupaavan agilityuran katkaisi myös selkävaiva eli spondyloosia sielläkin. Se on vaikuttanut myös muuhun suorittamiseen, Selma liikkuu kovin jäykästi enkä halua sitä liikaa hyppyyttää, jos tuntuu jäykältä.
Masu ja Elvi kuolivat suhteellisen samaan aikaan, jollon minulle tuli kiire hankkia uusi flatti. Sellainen löytyikin Ruotsista eli Hellevi (BH FI TVA FI AVA JK3 RTK1 Flatterhaft Du Och Jag). Hellevi on taas jälleen erilainen, hyvin rauhallinen, herkkä ja pehmeä kouluttamisessa, ei omaa kovin suurta työskentelymotivaatiota (ei tee toistoja). Nomessa ja agilityssä Hellevi on omimillaan, pitää niistä ja siellä on kuin eri koira. Tokossa hyvin hankala, olen tehnyt alussa virheitä koulutuksessa, mutta Hellevi ei myöskään ole kovinkaan kiinnostunut palkkioista, mikä vaikuttaa tokossa paljon. Hellevin kanssa pääpainotus on nomessa, sitten tehdään vuodenajan ja oman mielenkiinnon mukaan jälkeä, tokoa ja agilityä.
Uusin tulokas on Marge (BH TK2 JK1 Filurin Fink), joka on tuttujen koirien pentu (Paavo x Viivi). Marge on tähän n. vuoden ikään mennessä osoittautunut vallan mainioksi, pitää työskentelystä ja on äärimmäisen helppo kouluttaa, koska palkkautuu helposti. Olen tehnyt kaiken vähän eri tavalla kuin edellisten kanssa, jos nyt välttäisi suurimmat virheet.
Vanhoilta nettisivuiltani löytyy lisää tietoa koiristani: http://www.pipap.net/ems/
Vanha blogi: http://pipan.blogit.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*