Mistä on huippukoirat tehty?

Pääsin arvostelemaan edustusjoukkueen karsintakoetta Seinäjoella eli siellä oli hyvä tilaisuus nähdä maailman parhaita tokokoiria. Nyt ihan ajatuksella katsoin enemmän koiria koirina (sen mitä ehdin ja pystyin), yritin selvitellä mitä eroja koetilanteessa näkee koirien välillä ja mikä erottaa hyvät suoritukset ei-niin-hyvistä. Näitä ajatuksia on herännyt tässä vuosien mittaan aina uudelleen, kun mietin, että mitkä piirteet erottavat hyvä koirat toisistaan (ja heikommista koirista) ja millaisia vaatimuksia koiralle asetetaan, jos siitä halutaan huipputokokoira? Millaisia esteitä ja millaisia mahdollisuuksia koirissa on, miksi jotkut asiat ovat kovin vaikeita ja toiset helppoja?
Olen pohtinut hyvää tokokoiraa ja sen luonnetta (esim. http://www.pipap.net/koulutus/hyvatokokoira.pdf ja http://www.pipap.net/?p=332). Koirarotujen välillä on eroja temperamentissa ja koulutettavuudessa, esim. paimenkoirat nousevat koulutettavuudessa korkealle, samoin koirat, jotka ovat leikkisiä (ks. linkit). Monen tekijän yhteisvaikutuksesta tokossa huipulla on yleensä tietynlaisia koiria. Ne ovat hyvin motivoitavissa, jaksavat tehdä useita toistoja ennen palkkion saamista, palkkaantuvat tekemisestä (etenkin juoksemisesta), palkkaantuvat ohjaajan huomiosta, oppivat nopeasti, kestävät toistojen tekemistä, ovat luonnostaan nopeita ja nauttivat liikkumisesta, tekevät ilman suurta vaivaa nopeita liikkeitä (ts. erilaiset nopeat toiminnat eivät vaadi niiltä ponnisteluja, ovat terveitä) ja ovat ”hyvähermoisia”.
Hyvähermoisuus on ehkä se osa, joka erottaa näppärät koirat toisistaan tokossa (kokeessa). Hyvähermoisella koiralla ei ole mitään erityisiä pelon kohteita (esim. äänet, pinnat, ihmiset tai koirat), se ei stressaannu liian helposti ja jos se stressaantuu, sen strategia stressitilanteessa on ”fight”, ei pakeneminen tai passivoituminen. Koira pystyy toimimaan ja rentoutumaan erilaisissa tilanteissa ja se palautuu stressistä hyvin. Koira kestää ”painetta”, myös ohjaajalta tulevaa. Tällainen näkyy treeneissäkin, esim. koira tekee jonkun asian huonosti, jolloin sitä käsketään tekemään tehtävä uudelleen, ehkä parikin kertaa, ja koira yrittää tehdä asian uudelleen eri tavalla (tehtävää ei siis epäonnistumisen jälkeen tarvitse heti helpottaa). Koira kestää myös rankaisuja ilman että niiden käyttö näkyy selkeästi sen toiminnassa (eli koira pystyy hallitsemaan negatiivisia tunteita, siirtyy nopeasti positiivisempaan tunnetilaan). Koiran vireystilaa saadaan nostettua ilman että se kiihtyy liikaa (alkaa äännellä tms.) ja vireystilaa saadaan myös laskettua (taas samaa tunteiden säätelyn hallintaa). Koira myös kestää ohjaajan hermostunutta mielialaa (etenkin koetilanteessa), ei lamaannu tai kiihdy liikaa (on ehkä ns. kohtuullisen kova). Samoin koira kestää ympäristön muutoksia ja häiriötä hyvin, esim. koepaikan häslinkiä.
Jos koiralla on puutteita hermoissa (stressin sietämisessä), voi tilannetta yrittää parantaa. Voi ehdollistaa koiraa rauhoittumiseen ja rentoutumiseen, rauhallisiin tehtäviin, pitää koiran vireystilaa matalampana, tekee paljon erilaisia häiriötreenejä, tekee paljon kokeenomaisia treenejä jne. Näitä joutuu tekemään paljon, ne eivät tapahdu itsestään ja vaatii toistoja, jotta oikea mielentila varmasti ehdollistuu koiralle. Ja jos koiralla on ongelmia kestää stressiä, niin tämä voi kuitenkin näkyä silloin, kun ohjaaja itse on jännittynyt tai koira voi yhdistää jännittyneisyyden koetilanteeseen tai koetilanne sellaisenaan aiheuttaa jännitystä. Helpommalla siis pääsee, jos/kun koiralla on hyvät hermot.
Ajattelen, että hyvähermoinen koira koetilanteessa on se koira, joka ei ole ylivirittynyt (ellei sitä ole opetettu sellaiseksi), joka ei esitä useita stressin merkkejä tai rauhoittavia signaaleja sekä jonka olemus on kokonaisuudessaan melko rennon oloinen. Koira pystyy keskittymään ohjaajan ohjeisiin, se ei reagoi helposti häiriöihin ja pystyy työskentelemään hyvällä tasolla koko ajan. Työskentely näyttää kaiken kaikkiaan helpolta.
Oma koira –asiaa
Koiran hyviä ja heikkoja ominaisuuksia voi olla hankala tunnistaa, ellei koiraa pysty vertaamaan toisiin koiriin. Kun mietin omia koiriani, niin niistä Masulla oli luonnostaan eniten hyvä tokokoiran ominaisuuksia. Ei siis yllätys, että sen kanssa tokoileminen oli helpohkoa. Elviä oli hankalahko motivoida, ei jaksanut tehdä kauan eikä nopeasti, rakenne ei ollut paras mahdollinen, mutta hermot olivat hyvä (lt +2). Selma oli erittäin vilkas sekä hieman puutteita ”hermoissa”, mitä olisi voinut korjata paremman koulutuksen avulla. Hellevi pystyi keskittymään hyvin, häiriöt eivät olleet ongelma, mutta perusmotivaation puute ja pehmeys tekivät tilanteen hankalaksi.
Marge on innokas, mutta reagoi häiriöihin, saattaa jänskättää asioita, vinkuu ja tärisee usein paikallaolossa sekä reagoi minun jännitykseeni. Voisi siis olla vahvempihermoinen, mikä aiheuttaa sen, että kokeenomaisia harjoituksia pitäisi tehdä valtavan paljon. Alli vaikuttaa hyvähermoiselta ja seisoo omilla (kapeilla) jaloillaan, palkkautuu ym. asiallisesti. Yllättävän paljon töitä ovat kuitenkin teettäneet muutamat helpot asiat, esim. maahanmeno alkaa vasta nyt sujua nopeasti ja sivulletuloa pitää hinkata teknisesti erilaiseksi (vatitreenin tuloksena astelee hienosti ristiaskeleita eli on hidas).
Kun mietin näitä puutteita ja vahvuuksia omissa koirissani, pitää ne muistaa huomioida koulutuksessa. Pitää asettaa tavoitteet koiran (ja rodun) mukaan, mihin koira pystyy henkisesti ja fyysisesti sillä koulutuksella, jota sille on tarjonnut. Lisäksi haluan, että koirani työskentelevät innokkaina ja rentoina. Jätän siis ajatuksen vireystilan voimakkaasta nostamisesta (jotta vireystila kantaisi kokeessa) pois, keskityn eustressin aikaansaamiseen ja hyvän mielialan luomiseen (CER…) ja toivon, että nämä yhdistettynä kokeenomaiseen harjoitteluun saavat aikaan mieleisiäni suorituksia.

 

Persoonallisuus
http://koiraseminaarit.blogspot.fi/2011/02/katriina-tiira-koiran-kayttaytyminen-ja.html
http://docplayer.fi/8465257-Koiran-periytyva-persoonallisuus.html
http://shiba-no-kai.com/onewebmedia/Mentalitet%20och%20personlighet%20hos%20hund.pdf
http://extrasida.se/upload/57784072.pdf
http://www.popgen.su.se/hund/dokument/Hundkursen_Personlighet_HO.pdf
http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo97123.pdf
https://scholar.google.fi/scholar?hl=fi&as_sdt=0,5&q=%22dog+personality%22&scisbd=1
Koulutettavuus
http://pets.webmd.com/dogs/features/how-smart-is-your-dog
http://www.appliedanimalbehaviour.com/article/S0168-1591(11)00086-4/abstract
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19683035
https://www.psychologytoday.com/blog/canine-corner/201506/is-there-relationship-between-playfulness-and-trainability
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0376635710000215
http://www.tandfonline.com/doi/abs/10.2752/089279305785594135?journalCode=rfan20
https://scholar.google.fi/scholar?q=dog+breed+trainability&btnG=&hl=fi&scisbd=1&as_sdt=0%2C5
Stressiasiaa
https://www.nutrolin.fi/2016/10/18/stressin-merkitys-kayttokoiralle/
https://www.nutrolin.fi/2016/10/18/cornerstone-draft/
https://www.nutrolin.fi/2016/12/02/stressin-alentaminen
Tallennettu kategorioihin Omat koirat, Toko | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Häiriöharjoitukset – millaisia ja miksi?

Tokossa tulee ja menee erilaisia trendejä. Joskus muotia oli käsikosketus, sitä ennen temputtaminen liikkeiden välillä, aikoinaan taaksepalkitseminen, sitten pomppupysähtymiset jne. Nämä ovat hyödyllisiä uutuuksia, jotka parhaimmillaan tehostavat ja monipuolistavat harjoittelua. Häiriöharjoitukset ovat aina olleet osa harjoittelua, mutta niistäkin on erilaisia uusia juttuja, joita kaikki haluavat kokeilla (kun sellaisen näkee esim. youtubessa). Mitä erikoisempi treeni, sitä suositumpi se on. Mikä idea näissä sitten on, miksi tehdä niitä ja millaisia?
Olemassa on epätodennäköisiä häiriöitä ja todennäköisiä häiriöitä.
Epätodennäköisiä häiriöitä ovat sellaiset häiriöt, joita ei kokeessa koskaan tule eteen. Tällaisia ovat esim.
– leluja, ihmisiä tai koiria ym. luoksetulo-, ruutu- tai merkinkierron matkan varrella
– ruutuun lähettäminen siten, että ihan sen takana on ihmisiä, koiria, leluja tms.
– koira seuraa ja ihmiset kulkevat koirakon edessä, tiellä tai kutsuvat koiraa, houkuttelevat sitä leluilla ym.
– paikallaolossa ihmiset yrittävät häiriköidä koiraa nousemaan tai menemään maahan
– tunnarit ovat hyvin lähellä toisiaan, jopa kiinni toisissaan tai kasassa
– kaukokäskyissä koiran vieressä on ihmisiä tekemässä ”kaukokäskyjä” tai muulla tavoin häiritsevät koiraa
– koiran seuratessa sen editse, sivulla tms. heitellään leluja tai ruokaa
Todennäköisiä häiriötä ovat sellaiset häiriöt, joita voi tulla kokeessa eteen, esim.
– paikallaolossa koiran vierestä lähtee koira liikkeelle
– paikallaolossa koiran edessä tai takana juoksee koira
– koiraa seurautetaan kohti ihmisiä
– joku pudottaa koiran työskennellessä vihkon, noutoesineen tms.
– ihmisiä kulkee lähellä koiraa tai koiran editse sen seuratessa
– koiran työskennellessä sen lähellä koirat leikkivät tai niille heitellään palloa
– hiljaiseen halliin tulee joku haukkuvan koiran kanssa sisälle, kun koirat ovat paikallaolossa
– koira lähtetään merkittömälle merkille, mutta koiran linjasta katsottuna viistosti edessä jossain on noutoesineitä tai merkkejä
Lisäksi voidaan tehdä keskittymistä lisääviä harjoituksia, jotka sinänsä eivät ole häiriöharjoituksia, mutta joissa koiralle tulee eteen häiriöitä. Näitä ovat ns. temppuradat (erilaisia tehtäviä vähän rally-tokon tapaan peräkkäin) ja katrillit (useampi koira tekee yhtä aikaa jotain tokojuttuja, esim. ohjatusti rivissä tai vastakkain vaikka luoksetuloja tai ruutuunmenoja). Koirat voivat myös työskennellä kentällä /hallissa yhtä aikaa eli tekevät normaalia treeniä, jossa tulee luontaisesti häiriötä muista paikallaolevista koirista ja ihmisistä. Kokeenomaiset häiriöharjoitukset tähtäävät niihin häiriöihin, joita kokeessa erityisen todennäköisesti tulee eteen. Näissä on mukana tuomari ja LO, kehänauha, koetoimitsijat, yleisö ja yleisön koirat. Näissä simuloidaan koetilanteen häiriöitä, jotka voivat olla todennäköisiä ja/tai epätodennäköisiä. Esim. koirakko siirtyy kehässä paikasta A paikkaan B ja tällöin tuomari pudottaa kädessään olevan numeroviuhkan maahan koiran eteen -> koiran keskittyminen häiriintyy hetkellisesti ja sen tulisi nopeasti siirtää huomionsa takaisin ohjaajaan.
Häiriöinä voivat toimia (suluissa esimerkkiliike, jossa on mukana häiriöharjoitus tai esimerkki häiriöharjoituksesta)
– ihmiset (paikallaolossa LO kiertää koiria)
– koirat (EVL:n paikallaolo + luoksetulo)
– muut eläimet (linturikkaalla paikalla harjoittelu)
– lelut (leluja heitellään, kun koira tekee kaukokäskyjä)
– ruoka (makupaloja koiran edessä sen tehdessä kaukokäskyjä)
– noutoesineet (noutoesineitä maassa koiran tehdessä jättöliikkeitä)
– hyppyesteet (kiertonouto)
– muut esineet (kehätarvikkeet merkittömän merkin takana)
– äänet (ihmiset puhuvat äänekkäästi koiran takana sen ollessa paikallaolossa)
– hajut (nartunhaju uroksen edessä paikallaolossa)
– erilaiset paikat (koulun piha / marketin piha / parkkihalli / maneesi)
– erilaiset alustat (nurmi / hiekka / mattopohja)
Häiriöharjoitusten tavoitteena on lisätä koiran keskittymistä ohjaajaan sekä opettaa koiraa toimimaan monenlaisissa olosuhteissa. Tavoitteena on saada koiraa olemaan reagoimatta muiden käskyihin, olemaan reagoimatta yllättäviin tilanteisiin, kuuntelemaan ohjaajaa paremmin, pitämään parempaa kontaktia tai kuuntelemaan käskyjä paremmin. Häiriöillä koiraa myös valmennetaan koetilanteisiin (todennäköiset häiriöt). Niille koirille, joille esim. EVL:n liikkeet ovat (liian) helppoja tarjoavat häiriöharjoitukset uusia haasteita, joka nostaa koiran mielenkiintoa liikkeitä kohtaan ja estää ennakoimista.
Jos häiriöharjoitus on liian vaikea, monimutkainen tai sisältää sellaisia asioita, joita koira pelkää, ei niistä ole koiralle hyötyä. Samoin jos koira ei osaa niitä asioita, joita häiriöharjoituksissa tulee esille, ei häiriöistä ole hyötyä (esim. koira seuraa huonosti -> seuraamishäiriöharjoituksesta ei hyötyä). Jos koiraa stressaantuu häiriötreeneissä liikaa, pitää niitä helpottaa, koiraa palkita pienestäkin onnistumisesta ja häiriöitä lieventää. Yleensäkin häiriöt kannattaa koiralle esitellä vähitellen voimistuvina eikä rysäyttää niitä kerralla täydellä voimakkuudella. Kokeeseen tähtäävien koirien kanssa pitää tehdä todennäköisiä häiriötä ja ne pärjäävät ilman epätodennäköisiä häiriötä (panostus treeneissä siis todennäköisissä häiriöissä). Muut harjoitukset ovat sitten vaihtelua normaaliin harjoitteluun ja vahvistavat onnistuneina koiran osaamista ja oppimista.
Tallennettu kategorioihin Toko | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Hellevin tarinaa

Hellevin tarina päättyi pitemmän sairastelun jälkeen 29.12.2016. Tässä lyhennelmää kokonaisuudesta:
Huhtikuussa 2016 Hellevi alkoi ontua. Ensin todettiin, että Hellevi arkoo ranteiden taivuttelua ja saatiin tähän kipulääkekuuri. Sen myötä tilanne oli parempi, mutta pian kuurin loppumisen jälkeen ontumista tuli uudelleen (levon jälkeen noustessa ylös). Sitten Helleviä kuvattiin sieltä sun täältä, taivuteltiin ym. Tuloksena hauisjänteen tulehdus ja ranteissa nivelrikkoa. Tähän Hellevi sai kortisonipiikin olkaan, Cartropheniä ja lepoa. Hetkellisesti tilanne oli parempi, mutta muutaman viikon jälkeen ontuminen palasi pahempana toukokuussa. Etujalat olivat kipeät ja nivelissä turvotusta, joten uudelleen tutkimuksiin.
Useampien tutkimusten jälkeen diagnoosiksi tuli autoimmuuni moniniveltulehdus, jota alettiin hoitaa kortisonilla. Aloitusannos oli 80 mg ja sitä alettiin sitten vähitellen pudottaa. Hellevi oli aluksi erittäin vaisu ja kipeä, tulehdusarvotkin olivat todella korkeat. Pissaaminen oli hurjaa ja ruokahalu valtava. Kun tulehdusta saatiin vähennettyä, alkoi toipuminen ja Hellevin liikkuminen helpottua. Aluksi 100m lenkki oli jo paljon, mutta koska Hellevin tila koko ajan parani, hoitamista pystyi jatkamaan. Ongelmaksi tuli kuitenkin kesän alussa maksa-arvojen nouseminen taivaisiin. Syytä ei oikein tiedetty, maksassa oli jotain muutosta, samoin sappirakossa. Hoitona maksaruoka, Samylin ja Adursal (diagnoosina kolangiohepatiitti). Onneksi Hellevin kunto koheni pääasiassa koko ajan, kortisonin määrää sai pudotettua ja maksa-arvot alkoivat pikkuhiljaa pudota – osa arvoista oli syksyllä lokakuussa jopa ihan normaalit.
Kortisonin pudottaminen ei sujunut ongelmitta. Kun sitä pudotti, tuli Helleville helposti jalkaoireita (ontumista, takajalan roikottamista) eikä pudottamista voinut tehdä ihan suunnitelmien mukaan. Kuitenkin loppujen lopuksi sen sai pudotettua 20-25 mg tasolle. Tämä helpotti pissaamista, joka ei ollut tuolla annostuksella yhtä tiheää kuin korkeammalla. Iho ja turkki kuitenkin kärsivät kortisonista, samoin maha pömpötti ja lihakset katosivat. Tukena oli lisäravinteita eli B-vitamiinia, monivitamiinia, sinkkiä, Nutrolinia ja kalkkilisää. Kaikkea iloisesti sekaisin.
Hellevin tila oli syksyllä paikoitellen erinomainen, kulki n. 45 min lenkkejä mukana eikä ontunut. Välillä oli huonompia päiviä, mikä ilmeni haluttomuuten liikkua. Mutta muutoin tilanne oli n. kuukauden melko vakaa. Sitten marraskuussa Hellevi alkoi läähättää enemmän liikkuessa tai ”treenatessa”. Tämä oli satunnaista, mutta käytin Hellevin kuitenkin perustsekkauksessa. Siellä ei sydämessä eikä keuhkoissa kuulunut mitään erityistä. Samoin Hellevillä oli syksyn mittaan ollut satunnaista yskähtelyä, jonka laitoin nesteen kertymisen piikkiin. Hellevi hengitti kuitenkin välillä melko raskaasti, etenkin tietyssä asennossa nukkuessaan. Ajatus oli, että joululoman aikaan Hellevillä olisi taas aika käydä lääkärissä, jossa katsottaisiin taas veriarvot sekä sitten syytä hengityksen raskauteen.
Joulukuussa messarin reissun aikaan Hellevi oli kennelillä ja siellä alkoi voida huonosti, nousi kuumetta ym. Hellevi pääsi Ouluun lääkäriin, jossa todettiin keuhkoissa muutoksia sekä ruokatorven laajentuma. Tulehdusarvot olivat myös korkeat. Lääkitykseksi antibiootti ja kortisonin nostamista. Hellevi oli kovin väsynyt tuon jälkeen, mutta tila koheni hieman. Hengitys kuitenkin oli aiempaa raskaampaa. Hellevi ulkoili n. viikon kuluttua lääkärireissusta välillä innokkaammin ja välillä vähemmän innokkaasti, hyvin vaihtelevasti.
Kontrolliaika oli joulun jälkeen. Siellä rtg-kuvassa osa muutoksista oli poistunut, mutta isompi selkeärajainen muutos oli edelleen olemassa sekä ruokatorvi oli edelleen laajentunut (megaesophagus). Ei ollenkaan hyvä eikä tilanteelle oikein ollut mitään tehtävissä kuin nostaa kortisonia, ehkä ultrata keuhkot/sydän, että mikä siellä oli vikana. Tästä ei kuitenkaan mennyt kuin päivä, kun Hellevi alkoi oksentaa (pulauttaa ruokaa) ja muuttui kipeän oloiseksi. Koska tilanne oli huono, kasvain jossain, tuli Hellevin aika siirtyä muiden edesmenneiden koirien joukkoon. Kamala ikävä jäi ihanaa Helleviä.
Tallennettu kategorioihin Omat koirat | Avainsanoina | Jätä kommentti

Vihdoinkin Margelle TK4 eli TVA!

Vihdoinkin Margesta tuli TVA (tai virallisesti vasta TK4, anomus pitää vielä laittaa SKL:lle). Tie on ollut mielestäni suhteellisen pitkä ja tuskainenkin jossain välissä. Perustokoilu alkoi melko normaalisti, vaikka saimmekin perinteitä epäkunnioittaen alokkaasta yhden kakkostuloksen (taisi mennä paikallaolo siinä pieleen). Avossa normaalisti, tosin siinä välissä meille tuli taukoa tokosta, kun teloin jalkani. Sen takia kävin avossa hakemassa koulutustunnuksen, kun en oikein pystynyt treenaamaan (kävelemään) ja toimimaan kunnolla yli puoleen vuoteen.
Voittajassa matka alkoi aika takkuisesti. Ongelmia tuottivat kaukokäskyt sekä ikuinen piinamme paikallaolo (levoton, vinkuu). Ja muutenkin tehtiin paljon virheitä, hypyn ohittamisia ym. pieniä ja turhia juttuja. Joku koe siellä oli myös vireen ja yleisen olemisen kannalta huono, Marge stressasi ja oli epävarma, ei ollenkaan hyvällä mielellä. Mutta koska liikkeet sinänsä olivat helpompia, ykkönen tuli kuitenkin huolimatta kokonaisuuden heikentymisestä.
EVL:n rakentaminen olikin sitten pitempi prosessi, kun säännötkin sopivasti muuttuivat. Ensin oli suuria ongelmia kiertonoudon kanssa – yli puoli vuotta treeniä ennen kuin se alkoi edes jotenkin sujua. Ja sitten se yhtäkkiä ei sujunutkaan ja sitten taas sujui. Paikallaolo sujui aluksi, vaan sitten se alkoi mennä totaalisen pieleen. Koko ajan oli vinkumista ja levottomuutta, mutta se yltyi joskus nousemiseksi ym. eli nollia tippui. Seuraaminen ihme kyllä ei huonontunut EVL:ssä, vaan päinvastoin. Z:ssa pelasin pitkään todella varman päälle istumisen kanssa (= valtavat avut), koska istuminen jäi joskus tekemättä. Luoksetuloa osattiin myös nollata: joko heti liikkeelle levottomuuttaan ja sitten usein maahanmenosta tuli seisominen.
Tunnari oli ainoa varmasti luotettava liike koko ajan, kapulan pudottelu + lisätsekkailu jäi itsestään pois. Ohjattu nouto oli joskus hyvä ja joskus Marge meni merkistä läpi tai harhautui muille merkeille tms. Kaukokäskyt menivät aluksi hyvin, sitten huonosti (tuplakäskyjä ja liikkumista) ja sitten treenin muuttamisen myötä taas paremmin. Paljon on töitä joutunut tekemään niihin eikä niistä koskaan varmaan tule hyviä, pompahtava Marge tepsauttaa aina jalkojaan. Kaikista surkein liike on kuitenkin ollut ruutu ja siinä merkitön merkki. Vain muutaman kerran ympyrä on onnistunut edes jotenkin, pääasiassa aina ensin hieman vinoon vasemmalle ja sitten lisäkäskyillä ehkä sisälle. Sen jälkeen sitten ruudussa on ollut lisäkäskyä maahanmenoon tms., kun ympyrää on joutunut säätämään. Ruudusta ei kovin monessa kokeessa tullutkaan pisteitä.
Kaikkiaan Margen EVL:ää on leimannut se, että liikekokonaisuudet ovat olleet huonosti treenatut ja sen takia Marge on ollut kokeessa epävarma ja tehnyt virheitä. Täten todella monessa kokeessa Marge on nollannut jonkun liikkeen (ja monesti useita) sekä näiden lisäksi pienten lipsahdusten takia saanut vitosia. Epätasaisuus ja nollaaminen olivat EVL:n juttu, vaikka Marge sinänsä osaa tehdä liikkeet todella mukavasti.
Sitten tuumailua, että miksi näin kivinen tie? Kun ei se näin hankalalta ole tuntunut muiden kanssa. Ainakin yksi syy on ollut kokeenomaisten treenien puuttuminen ohjelmasta, kun olin yrittänyt muokata säpäkkyyttä ja vauhtia tekemiseen. Mutta tiettyjä asioita ei voi muuttaa, vaikka kuinka palkkaisi ja innostaisi, joten kun annoin tästä (laukan pituus, ketteryys ym.) vähän periksi ja uskalsin tehdä kokeenomaisia (edes muutamaa liikettä peräkkäin tai alokasluokan settiä kokonaisuutena), tilanne helpotti. Margella on oma liikkumistyylinsä, joka on isoloikkainen ”noutajatyyli” ja se on ihan hyvä sellaisenaan, ei ollut hyvä yrittää liikaa muuttaa tätä. Sitten meillä oli teknisiä ongelmia joissakin liikkeissä, joita en meinannut saada millään pois – mutta vähitellen nekin pienenivät hyväksyttävälle tasolle. Paikallaolon levottomuutta en ole saanut pois. Tutussa tilanteessa ja paikassa Marge ei ole niin levoton, mutta muutoin on. Kotona on kyllä samaa, esim. jos Margen pitäisi syödä kongia siten, että minä olen toisessa huoneessa ovi kiinni, ei se onnistu. Marge parkkeeraa vinkumaan oven taakse ja on sitten yli-innokas, kun tulen esille. Tässä olisi vielä kovasti töitä.
Sitten vielä se, että olen treenannut aika laiskan-kiltisti Margen kanssa. Aika paljon enemmän olisi pitänyt treenata porukassa ja erilaisia treenejä, siten että on ihmisiä ja häiriöitä, vieraita koiria, liikkuria ym. Oma treeni on ollut liian pientä ja helppoa, osatreeniä ja paljoa palkkaa omaan tahtiin. Vieraat silmät näkevät ihan eri asioita ja osaavat vinkkailla, mitä voisi kokeilla tai tehdä toisin. Omalle toiminnalle sokeutuu ja tekee kuten on aina tehnyt. Ihan hyvä tehdä kuten on tehnyt ja havainnut toimivaksi. Joskus on tarpeen tehdä asioita myös jollain muulla tavalla. Säännöllinen suunniteltu yhteistreeni on hyväksi ja tätä pitää viritellä lisää, kun alkua on mm. Kannuksessa jo saatu aikaan. Jatkoa pitää kehittää!
Mitäpä sitten tittelin jälkeen? Jos yrittäisi pitää osaamista yllä esim. siten, että n. 1-1,5 viikon sisällä olisi tehnyt kaikki liikkeet jollain tapaa. Mutta kun pakko ei ole vääntää totisena tokoa, voi kokeissa käydä joskus, jos huvittaa. Panostusta voisi nyt talvella laittaa rally-tokoon ja agilityyn. Kesällä sitten pitää miettiä, että miten paljon tekee nomea ja miten paljon jälkeä – molemmat kiinnostavat ja molemmista Margekin pitää. En nyt tokoa kokonaan jätä, varsinkin nyt talven tullessa sitä on helppo tehdä hallilla. Mutta enää se ei ole niin suuressa roolissa, vaan rennommin otettava juttu.
Margen tokoa – hän on aina iloinen treeneissä varsinkin
https://www.youtube.com/watch?v=UV38XAKF4xo&feature=youtu.be

 

Tallennettu kategorioihin Omat koirat, Toko | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Toko-kesää ja leireilyä

Hämmentävää – olen löytänyt kiinnostuksen tokoa kohtaan uudelleen! Tähän on vaikuttanut paljon se, että olemme treenanneet porukassa nyt loppukevään ja kesän aikana täällä Kannuksessa (sekä pari kertaa Oulussa), SNJ:n leirillä olin vain apuopena tokossa, treenasimme siellä yhdessä ja sitten osallistuin vielä GR:N tokotiimin järjestämään viikonloppukoulutukseen Virroilla. Lisäksi minulla on ollut aikaa harrastamiseen oikein hyvin, lomalla kun olen.
Porukkatreeneissä on tullut uusia ajatuksia, uusia ihmisiä ja pientä ”pakkoa” treenata oikeasti ja muiden silmien alla. Lisäksi olemme olleet mukana pari kertaa häiriötreeneissä porukalla, jolloin on päässyt treenaamaan vähän eri asioita kuin normaalisti. Treenit jäävät helposti pitkään samalla (vaikkakin hyvällä) porukalla treenatessa samanlaisiksi ja esim. kokeenomaisten treenien tekeminen puheen asteelle hyvästä aikomuksesta huolimatta. SNJ:n leirillä tehtiin vain yksi kiva iltatreeni, mutta sekin toi uutta tokoon, kun porukalla tehtiin superhäiriötä ja muuta yhteistoimintaa. Ennen GR:n tokokoulutusta tehtiin Kannuksessa myös hyvää perustreeniä, josta tuli taas ajatuksia. Treenaaminen kaipaa uudistumista, muuten sitä tekee aina samoja treenejä!
Virroilla kouluttajana oli kultsuihminen Helena Lindholm, maajoukkueessa kultaisen kanssa kisaava. Parasta koulutuksessa oli se, että ajatukset ja ohjeet olivat tehty noutajia ajatellen (ja paljon kultsuille tarkoitetuista asioista sopii myös flateille). Ensimmäisten koirien kohdalla oli vähän ahdistavaa vain katsoa, kun alkoi mieli liikkua siinä, että miten tuo ongelma pitäisi ratkaista jne. Mutta sitten pääsin asettumaan katsojan rooliin ja vain seurasin, miten asioita ratkottiin ja mitä siellä tehtiin – rentouttavaa! Osa asioista oli perusasioita ja tuttuja, mutta pääideana itsellä oli saada näkökulmaa siihen, miten asioita voi treenata ja miten koulutus rakentuu.
Muutamia ajatuksia, jotka jäivät mieleen. Keskittyminen ja tarkkaavaisuus – ei helppoa noutajille (unohdetaan tässä labbikset ja nome, siellähän kyllä kytätään tarkkana). Keskittyminen herpaantuu helposti ulkopuolelle, katsellaan luoksetulossa muualle jne. Muutenkin pitää panostaa keskittymiseen ja siihen, että koira oikeasti on ohjaajan kanssa yhdessä. Tätä voi treenata mm. käänteisellä houkuttelulla sekä kohdistamalla leluun/namiin (patoamistyyppisesti). Käänteinen houkuttelu tuli monessa paikassa esille ja se sopiikin keskittymisen lisäämiseen, samoin moneen muuhunkin (kaukot, asennot, seuraaminen jne.).
Treenaamisen pitää olla iloista ja aktiivista, vääriä suorituksia ei noteerata (ei palkkaa) eikä kielletä niistä. Syynä se, että noutajat yleensä ovat vähän ”matalamoottorisia”. Ne eivät kestä kieltämistä, se laskee niitä alemmaksi ja epävarmaksi, asenne menee huonoksi ja menettävät innon. Toisin kuin esim. bc:t noutajat eivät kestä huonoa treenaamista tai kieltämistä johtuen siitä, että niiden perustyömoottori on erilainen, tarkoitettu lyhytkestoista suorittamista ja rauhallista odottelua varten (vrt. metsästys ja passissa olo).
Treenit pitää suunnitella siten, että onnistumisia tulee paljon, jotta koira sitten myös huomaa, jos se tekee väärin (ei saa palkkaa, ei ole esim. oikeassa asennossa). Pitää myös luoda vahvoja mielikuvia oikeanlaisista suorituksista, esim. kiertonoudosta siten, että siitä tulee hyvä oikea mielikuva päähän. Noutajalla on hyvä muisti ja se muistaa helposti myös väärät suoritukset.
Ketjuttaminen – tuo heikkouteni. Sitä pitää tehdä ja liittää siihen hyvä loppupalkka (välipalkat sitten tietty mukana, kehut jne.). Itse ”pelkään” sitä, kun ketjuttamisessa koira tekee huonommin kuin silloin, kun tekee osia tai yksittäisiä liikkeitä kokonaisena. Niin siinä käykin, mutta ketjuttamista pitää vain tehdä ja vähitellen kasvattaa ketjua. Ja näitä kokonaisuuksia pitää tehdä usein, jotta koira oppii ne + niihin liittyvät palkat. Ei pidä ehkä pelätä liikaa sitä, että suoritukset aluksi ovat vähän huonommat…Ja käyttää isoa palkkaa ketjuissa; monta namia, rasiaa, superlelu tms.
Työskentelyn aloittamisessa voi olla mukana sheippaamalla tehtyä kivaa juttua, jolla koiran voi nostattaa tarpeen mukaan. Sheippaamalla siksi, että tarjottuna käytöksestä tulee koiralle mukava ja sitä kauttakin hyvä nostattava tehtävä.
Sitten omat treenit: aluksi tehtiin 4min kehätreeni vapaasti ja sitten oli omat vuorot. Kiva systeemi tuollainen. Treenissä Marge teki luoksetuloa, jota en treenaa, koska stoppi on niin huono. Tässä käytettiin takapalkkaa, mutta ensin vain suoraa luoksetuloa ja sitten takapalkka siitä, kun koira tulee luokse. Sitten yhdistetään tähän stoppeja ym. kokonaisuutta. Lisäksi muita treenejä, joita olen tehnyt (lähes kaikki mahdolliset stoppitreenit). Sekoittamalla ja tekemällä monessa yhteydessä stoppeja se vahvistuu hyvin. Kiertonoudossa pitää huolehtia, että koira katsoo kunnolla merkkiä ja tehdään kiertonouto niin helposti, että se onnistuu. Meillä tämä on nyt vähän hajonnut (kun luulin, että se on ok), mutta Helena sanoi, että samaa on käynyt muillekin – yhtäkkiä ne eivät osaakaan tätä sen jälkeen, kun ovat kauan tehneet hyvin. Pitää vahvistaa vain lisää osia ja sitten kokonaisuutta.
Kaukoissa meillä on tullut ekan asennon jumia -> tähän tehtiin vain yllätyksellisyyttä alkuun, mikä on minulta unohtunut. Mutta nostaa virettä ja ajatusta tekemisestä. Samoin Z:ssa istuminen on ollut vaikea enkä ole panostanut liikkeeseen -> tässä samaa eli vire alussa paremmaksi ja yllätyspalkkioita, liike on vähän tylsä ja jäänyt treenaamatta.
Alli teki pienet treenit ja oikeastaan vain sitä, että mitä pennun kanssa hän tekee. Me emme ole tehneet kuin vähän luopumista ja käänteistä houkuttelua (paikallaoloa muutama kerta), mutta sitä pitää tehdä ja sitä kautta sitten keskittymistä tulee. Sitten lelulle ”fokusointia” ja patoamista, tätä ei ollakaan tehty kuin ihan vähän. Ja sitten kahden lelun leikki ja siinä vaihtaminen lelusta toiseen – ei olla tehty. Sheippaamista myös, Alli on tehnyt lähinnä vain targettia siten, mutta että tarjoaisi muutakin kuin kontaktia. Pikkujuttuja, mutta varmasti hyviä, kun ei oikein jaksa treenata liikkeiden osia (häiriötreenejä on tehty joitakin ja ne ovat aina hyviä).
Mukava koulutus ja hyvä kouluttaja, noutajat tunteva ja mielestäni asiat, joihin paneuduttiin ja joista puhuttiin, olivat tärkeitä paloja kouluttamisessa. Liikevinkeissä ei niinkään tullut ”wau”-efektiä*, vaan enemmän sitä, että miten noutajaa viedään eteenpäin tokossa – se oli parasta antia. Ja se kun näki erittäin hyviä kultaisia – mahdollisuuksia olisi niillä todella pitkälle, jos ohjaajat vain tekevät työn asian eteen. Sekä se ahaa-elämys, että käytännössä kultsut (ja Margen tyyli on hyvin samanlainen, samoin monet muut flatit) liikkuvat ja tekevät asiat vireystilasta huolimatta ”löllösti”, hieman hassutellen. Mutta se on niiden rakenteen ja luonteen yhdistelmä eikä niiltä voi vaatia valtavaa säpäkkyyttä, koska rotu ei (useimmiten) liiku eikä toimi siten. Toki jotkut rakenteet mahdollistavat tietynlaista säpäkkyyttä, mutta pääasiassa liikkumistyyli on pehmeä ja joustava ilman jännitteitä ja se pitää hyväksyä. Tästäpä sitten jatketaan treenejä, jos joskus saisi liikkeet onnistumaan kokeessakin.

 

* perusasentoon tulemisessa tuli vähän sellaista että aivan, näinhän se menee. Noutajien kanssa kannattaa tehdä sitä pompulla ja suurella voimalla, koska ne eivät ole ketteriä kiepsahtajia, vaan sivulletuloon tarvitaan voimaa -> sitä saadaan pompun kautta. Muiden kanssa onnistuu kieput sun muut, mutta noutajat eivät vain tarjoa sitä noin vain, vaan voimakas kiepsahdus pitää opettaa erikseen ja pompun kautta. Muutenkin noutajilla (isommat noutajat) pitää ajatella tätä enemmän kuin monella muulla, niillä ei ole sellaista napakkuutta liikkeissä, vaan liikkuminen on vähän epäterävää, sellaista löysää tietyllä tapaa. Mutta sitä on hankala muuttaa, ehkäpä mahdotonta saada noutajasta tyyliltään kuin pientä terrieriä tms. Minua esim. risoo Margen tyyli toimia, sellainen isolla pehmeällä loikalla toimiva, mutta se on Margen rakenne enkä voi jumittua siihen ja koko ajan hokea ”ei ole tarpeeksi nopea”, kun Marge menee oikeasti omaan itseensä nähden hyvin. Tyhmä minä.
Tallennettu kategorioihin Toko | Jätä kommentti

Hellevin sairastelua

Hellevin sairastelu on pitkä ja monimutkainen kokonaisuus, mutta tässäpä siitä jonkinlaista koontia. Hellevi alkoi mielestäni juoda enemmän joskus talvella – en muista tarkkaan. Lisäksi kennelillä hoidossa ollessa tuli kommenttia talvella, että juomakuppi on aina tyhjä. Mitään muuta erityistä ei ollut, Hellevihän on aina normielämässä ollut rauhallinen ja tasainen, samoin harrastuksissa pääasiassa sellainen. Viime kesänä uusi outous oli merkkailu, pissaili innokkaasti esim. leirillä Jipon pissojen päälle ja muutenkin merkkailuintoa oli joskus, mutta ei mitään muuta pissaongelmaa. Käytin Hellevin kuitenkin perustarkastuksessa maaliskuussa, jolloin tehtiin pissanäytteestä stix – ei ongelmia eikä muutenkaan.
Allin tultua Hellevi oli sille aika tyly ja myös murahteli Allille satunnaisesti, jos Alli tuli liian lähelle. Toisaalta sitten myös leikki sen kanssa, vaihtelevaa käytöstä. Sitten huhtikuun alussa Hellevi perusinnokkaan metsälenkin jälkeen ontui voimakkaasti oikeaa etustaan. Käytin Hellevin lääkärillä ja taivuttelussa oli jäykkä ranteesta -> sai kipulääkekuurin ja lepoa ohjeeksi. Se auttoikin jonkin verran, mutta sitten ontumista oli taas hieman. Varasin Helleville sitten ajan perusteellisempaan tutkimukseen, vaikka vähän mietitytti (luulosairautta vai mitä…).
Tutkittaessa 6.5. Hellevi reagoi selvästi etujalkojen taivutteluun ja hauisjänteeseen (oikealta). Kuvauksissa ilmeni nivelrikkoa ranteessa/ranteissa, mutta ei muuta luusto-ongelmaa (selkä, kyynärpäät, olat). Hellevi sai kortisonia jänteeseen ja lisäksi Cartropheniä piikitettäväksi (+ lepoa). Tilanne helpottuikin hetkellisesti, mutta toukokuun lopussa ontuminen tuli takaisin eikä helpottanut kipulääkkeellä. Parissa päivässä Hellevi meni todella huonoon kuntoon myös mieleltään eikä meinannut päästä makuulta ylös. Lisäksi ranteet turposivat ja olivat selvästi kipeät. Kiikutin Hellevin päivystykseen tästä pelästyneenä, epäilin luusyöpää tms.
Tutkittaessa 21.5. Hellevi arkoi taivuttelua ja vasen ranne oli nyt huonompi. Hellevi kuvattiin uusiksi etuosasta, nivelrikkoa oli, mutta ei muuta (luusyöpää). Diagnoosiksi tuli reumatyyppinen artroosi ja lääkitykseksi kortisonia 25 mg / päivä. Se auttoi, Hellevi pääsi jaloilleen, mutta vain hetkellisesti (reagoi myös takaosan heikkoudella, mutta etujalat olivat pahimmat). Lisäksi annostusta (itsenäisesti) hieman, koska aina kortisonin antamisen jälkeen Hellevi oli parempi. Ja taas mentiin uudelleen lääkäriin (koska tilanne ei selvästi parantunut), tehtiin perustutkimus ja verikokeita 23.5. Tuloksia odotellessa Hellevin tilanne meni taas huonommaksi, pelkkä jalan hipaisu sai vinkumista aikaan eikä Hellevi halunnut liikkua ollenkaan (muutenkin oli täysin passiivinen).
Ja taas jälleen mentiin lääkäriin 25.5., koska Hellevi oli niin kipeä. Siellä sama juttu, jalkoja ei voinut taivuttaa ollenkaan ja kipua oli. Kuvattiin taas (sisäelinosasto) ja oikeasta rannenivelestä otettiin näyte. Tulehdusarvot olivat tässä vaiheessa pilvissä ja muutenkin verikokeissa oli hieman sanomista. Tässä vaiheessa olin jo tutkinut nettiä ja päätynyt reuman kautta siihen, että kyse voisi olla jonkinlaisesta autoimmuunisairaudesta, moniniveltulehdus tms. immuunivälitteinen artriitti. Saatiin pitkä antibioottikuuri ja kortisoni nostettiin yhteensä 80 mg / päivä. Lisäksi edelleen annoin lisäravinteita (Nutrolin Nivel, sinkki, B-vitamiini, ja lisäksi Antepsin sekä MHB). Kova kortisoniannostus aiheutti sisälle pissaamista, valtavaa janoa ja suunnatonta ahneutta.
Tämä helpotti tilannetta selvästi. Aikaa tosin meni hetki, esim. 100m lenkki oli aluksi liian suuri ponnistus, mutta vähitellen liikkuminen parani. Mentiin ottamaan kontrolliverikokeet kesäkuun alussa, joissa tulehdusarvot olivat edelleen korkeat, mutta tilanne oli muutoin parempi Hellevin kunnonkin kannalta. Ikävä yllätys sitten oli maksa-arvojen voimakas nousu mitta-asteikon yläpuolelle. Näihin liittyen taas uusi ell-käynti oli edessä heti 3.6. Hellevin maha ultrattiin ja otettiin uudet verikokeet. Maksa oli laajentunut ja siellä oli jotain kiteytymää, sappirakko varsinkin oli reagoinut ja siellä jotain tiivistymää tms. Diagnoosina kolangiohepatiitti (sappi- ja maksatulehdus), lääkityksenä maksatulehdukseen Adursal, ruuaksi Hepatic ja vielä Samyliniä.
Maksa-arvojen kontrollikokeet otettiin 23.6., tilanne edelleen sama eli arvot huimat. Hellevin vointi oli kuitenkin koko ajan parantunut, ulkoilu alkoi onnistua ja koko ajan pitempää kävelylenkkiä pystyi tekemään. Vähän ”treenaamistakin” tuli mukaan ohjelmaan, kevyttä sellaista, mutta koko ajan rasitusta hieman lisäten. Kovien maksa-arvojen takia Hellevi joutui kortisonista ”katkolle” pariksi päiväksi ja tutkittiin kilpirauhasarvot sekä tehtiin ACHT-testi (Cushing/Addison). Kilppareissa T4 oli alle viitearvojen, mutta muut ok eli oletettavasti tätä ongelmaa ei ollut (toisaalta kortisoni vaikuttaa tähän ja Hellevillä on ollut kilppariin vivahtavia oireita sekä aikaisemmassa kilpparitestissä arvot olivat hieman matalat). Cushinigia tai Addisonia ei ollut testin mukaan.
Tällä hetkellä Hellevi on reipas, toki edelleen juo ja pissaa paljon, ahneus on ihan mahdotonta sekä on tuhnuinen ja pöhöttynyt, sellainen vanhan koiran näköinen. Mutta reipas, on uinut ja puuhastellut liki normaalisti (toki kevyesti kaikkea). Kortisoni on nyt liki parin kuukauden syöttämisen jälkeen pudonnut siten, että se on 40mg päivässä. Tästä sitä on tavoitteena laskea lisää tilanteen mukaan. Maksa-arvoja otetaan piakkoin uusiksi sekä maksa ultrataan ja katsotaan, mikä siellä on tilanne. Jokin outo kuvio meillä siis on edelleen menossa, jotain autoimmuunipuolen häiriötä tämä kaikki kuitenkin mitä ilmeisimmin on. Mutta tarkalleen ottaen mitä – se on hieman arvoitus, mitkä kaikki oireet ja asiat kuuluvat tähän. Pitemmän aikaa tätä ongelmaa on kuitenkin ollut, kevään ontuminen ja lopulta liikkumattomuus oli merkittävin asia, josta vyyhti lähti sitten purkautumaan.

hellevi pää1

Tallennettu kategorioihin Omat koirat | Avainsanoina , , , , | 6 kommenttia

Alli Palllinen

Ihan vähän aikaa on kulunut viimeisestä viestistä, mutta eipä anneta sen häiritä. Laumaan on liittynyt uusi jäsen, flatti tietysti ja viralliselta nimeltään Filurin Magpie eli Alli (Palli), synt. 15.1.2016. Allin emä on Minttu, Margen sisko ja isänä on Migi, tuontiuros Saksasta. Molemmat erittäin miellyttäviä koiria, sopivankokoisia, innokkaita, avoimia jne. Alli on osoittautunut vallan mainioksi tapaukseksi, reipas kaikin puolin, leikkii innokkaasti ja on alkanut syödä ruokansakin.
Alli istuu pihalla
Allin alkutaival on ollut hyvin rauhallista koulutuksen osalta muihin koiriini verrattuna. Aluksi Alli ei syönyt kunnolla, ei namejakaan, joten koulutusta ei niiden kanssa voinut juuri tehdä. Siksipä leikimme paljon ja Alli onkin siinä oikein hyvä, saalistaa ja taistelee innokkaasti. Ruoka alkoi maistua n. 3kk iässä, josta eteenpäin koulutuksentapaista oli hieman enemmän. Mutta hyvin vähän verrattuna aikaisempiin koiriini, koska haluan nyt panostaa leikkimiseen, intoon ym. koulutuksessakin paljon verrattuna asioiden opettamiseen pienelle pennulle. Koulutusta on siis ollut vähän, harvakseltaan, mutta enemmän sitten leikkimistä, myös koirien kanssa, erilaisissa paikoissa kulkemista ja muuta ympäristöharjoittelua. Vähitellen Hellevi ja Margekin ottivat Allin mukaan laumaan ja nyt Alli on Margen paras kaveri.
Ajatuksena koulutuksessa on nyt tehdä nomen pohjia lisää – on siinä lupaava, mutta kuumuu helposti. Linjoja teen vain sokkolinjoina ts. vien damin muutaman metrin päähän niin lähelle, että Alli on helppo ohjata suoraan sinne. Muistilinjoja siis ei tule yhtään ainakaan nyt, se on osoittautunut mun kohdallani toimimattomaksi (en osaa opettaa tms.). Markkeerauksia on tehty hupailuna, tuntuu ihan hyvältä niissä. Hakua alle kymmenen kertaa, ei ongelmia, hyvä nenä. Jälkeä olen tehnyt makkarajälkenä, ei siinäkään ongelmia.
Tokossa Alli on edennyt itse asiassa vähäisestä koulutuksesta huolimatta aika lailla samaan tahtiin kuin aiemmatkin pennut ts. osaa vähän pohjia eri juttuihin. Pentuvaiheessa ei taidakaan olla kovin kiire opettaa asioita, vaan tutustella niihin. Mitään erityisiä ongelmia ei ole, tuntuu kovin innokkaalta ja kiinnostuneelta koulutuksesta. Mitään muuta erityistä ei olla tehty, vähän sisäetsintää, jälkeä ja agissa putkea. Mutta kiire ei ole, vaan innokkuus työskentelyyn on nyt etusijalla ja yleinen hupastelu. Oikein kivalta pennulta vaikuttaa, työteliäs ja aktiivinen, mutta osaa myös rauhoittua.
Alli 1.4. https://www.youtube.com/watch?v=rSM6eDwXB4A
Alli 16.4. https://www.youtube.com/watch?v=eE9J2jx9iZY
Alli 1.5. https://www.youtube.com/watch?v=JdqRFwJ1G7g
Alli 8.6. https://www.youtube.com/watch?v=tPZfLyAO2EA
Tallennettu kategorioihin Omat koirat | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Flattipäivä Kannuksessa 7.11. ja hieman flattitokoasiaa

Flattien tokotreenipäivä pidettiin 7.11. Kannuksessa ja paikalla oli 10 ja risat innokasta kouluttautujaa. Yhden päivän aikana ei ehditty ihan kaikkea mahdollista käydä läpi, mutta jotain kuitenkin. Ja halli täyttyi innokkaista flateista, olivat oikein hyvin mukana treenissä! Ihan aluksi piti kuitenkin haukkua flatit tokokoirina, sekä hieman nomekoirinakin…sen jälkeen osallistujat näyttivät, että onhan näistä tokoon(kin). Mutta siitä huolimatta pari asiaa jäi mieleen tuosta ”haukkumisesta”. Toisaalta todettiin, että nenätyöskentelyssä flatti on erinomainen, samoin itsenäisessä työskentelyssä ja on myös sellainen rotu, jonka kanssa voi harrastaa ihan mitä lajia tahansa, rajoitteita ei juurikaan ole mihinkään suuntaan.
Jos haluaa harrastaa tokoa flatin kanssa ja vähän enemmänkin kuin harrastaa eli kilpailla siinä, kannattaa aika varhaisessa vaiheessa miettiä tokon panostuksen osuus vs. muut lajit. Toisin sanoen jo pennun kanssa kannattaa miettiä, mitä tarkoitusta varten pentu on otettu ja sen perusteella miettiä treenaaminen.
Jos ajatus on nome-flatista, ei ainakaan alkuvaiheessa kannata muiden lajien pariin kovinkaan paljon mennä. Perustottelevaisuus pohjalle ja sitten nomea, siinäpä se. Myöhemmin voi tehdä enemmän muitakin lajeja, mutta koska flatti ei ole nomekoirana itsestäänselvästi hyvä ja helppo, pitää heti pennusta asti panostaa nomeen paljon, jos tavoittelee siinä muutakin kuin flatin perustasoa eli alo/avo-tasoa. Jos tavoittelee tätä perustasoa, ei nomeen tarvitse panostaa niin paljon, koska tuon tason saa, jos yleisesti kouluttaa koiraa (monipuolisesti) ja kyseessä on normaali flatti. Tämän perustelen lähinnä omilla kokemuksillani eli Elvi, Masu ja Selma ovat olleet ensisijaisesti muiden lajien koiria kuin nomen ja tulokset ovat olleet Elvi ALO0 (riistanrikkoja..mutta ei ALO:a pitemmälle olisi päässyt), Masu AVO1 ja Selma AVO2 (ja näitä en tunnusta osanneeni kouluttaa juuri mitenkään, olivat aika luonnonlapsia ja ”willitiimiläisiä”). Enemmän panostettu (mutta ei kuten nomea oikeasti harrastavat) Hellevi VOI2 ja hieman Helleviä enemmän nometusta mielessä olleella Margella AVO2. Tämän perusteella jos tavoite ei selkeästi ole VOI-KVA-taso, ei pennun kanssa tarvitse lähteä liikkeelle ”nome edellä”, koska perustason saa asiallisella treenillä (+ normiflateilla) melko mukavasti kuitenkin. IMO.
Jos haluaa koirastaan toko-(agi-rt-PK)-koiran, tämän hetken tuntemuksen perusteella sanoisin, että treenit tehdään ”toko edellä”. Perustelen tämän sillä, että flateissa mielestäni yksi (suuri) ongelma tokossa on motivaation hiipuminen kokeissa – omakohtaisia kokemuksia on tästäkin. Motivaatiota ja tietynlaista treenihulluutta pitää siten rakentaa koiraan koko sen pentuajan, koska muuten sitä ei välttämättä synny (ei ole). Eli treenit ovat innostavia, leikitään paljon, hyvät palkkiot, motivoidaan koiraa työskentelemään, harjoitellaan nopeutta, koiran aktiivisuutta jne. Ja kun tätä tehdään, ei samalla voida rakentaa liikaa malttia ja odottamista, joita tarvitaan ja tehdään enemmän nomessa.
Vaikka flatit ovat vilkkaita ja iloisia, tarvitaan niiden treenaamisessa tokoon vireen nostamista. Kuinka monella on sellainen flatti, että koira kuumuu tokokokeessa niin paljon, että alkaa kiihkoilla, sinkoilla sinne tänne ja sitä joutuu kehässä pitämään koko ajan esim. käskyn alla, koska muuten se ei pysy hallinnassa? Nomen puolella kuumuminen on yleisempää, mutta tokossa kyse ei ole luontaisesta rodunomaisesta toiminnasta eikä kuumumista tapahdu ollenkaan niin paljon, ehkä ei ollenkaan. Itse olen nähnyt tokossa (kokeissa) enemmän hieman liian rauhallisia koiria kuin liian innokkaita koiria (yleisestikin). Tämän vuoksi suosittelen lämpimästi tokoon meneville flattien omistajille koirien vireen pitämistä tokossa ylhäällä, vireen nostamista ja sellaisia treenejä, että koiraa joutuu enneminkin pidättelemään kuin innostamaan tekemään. Kun virettä on enemmän, herkkäkin koira kestää pettymyksiä (esim. palkkaa ei juuri nyt tule), epäonnistumisia ja pitkiä suorituksia (näitä usein tulee kokeessa eteen). Kuumakallet eivät vireen nostamista tarvitse ja tämän kyllä omistaja huomaa aika nopeasti tokossa (tai muissa ei-rodunomaisissa lajeissa).
Eli jos haluaa flatin kanssa kisata tokossa (agissa, rt:ssä, PK:ssa), kannattaa treenaaminen tehdä tokon ehdoilla ja siitä huolimatta koiran kanssa voi käydä nome-kokeissakin, kun sitäkin harjoittelee (oikein). Välttämättä tokossa kovasti virettä nostetun koiran kanssa ei nomessa pääse kovin pitkälle (voi tulla malttiongelmia), mutta toisaalta jos nomessa haluaa pitkälle, pitää siihen panostaa kunnolla (ja silloin toko tulee kakkosena vireineen ym. Toisaalta nomesta voi tulla intoa tokoonkin.). Ja sanoisin, että alo-avo-tasolle pääsee kyllä, vaikka pentuaikana panostaisi tokotyyppiseen treeniin enemmän. Tällä tavalla tokossa pääsisi hieman helpommalla, kun ei tarvitsisi koetilanteissa huolehtia koiran vireestä ja tekemisen halusta sekä siitä, että suuntautuuko tekemisen halu tokoliikkeisiin, koska kaikki treeni olisi tehty tätä ajatellen. Näin ainakin itse ajattelen nyt, kun on kokemuksia erityyppisistä flateista ja eri tavalla tokoon rakennetuista koirista. The seuraava koira treenataan siis tokoa ajatellen ja siinä sivussa nomea, mutta ei maltti mielessä (ehkä vain se seuraaminen asiallisesti + pillistop). Ja jos koira on lahjakas nomessa, voi panostusta nomeen lisätä myöhemmin – kiire ei nomessa ole mihinkään.
Tallennettu kategorioihin Nome, Toko | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Vähän uusista toko-säännöistä ja tokosta (ihan vähän vain)

Uudet toko-säännöt ovat nyt olleet voimassa hetken ja koska minulla on suunnitelmissa kisata Margen kanssa tänä talvena, niin onhan tokoakin edes vähän treenattava. Onhan noissa liikkeissä monta mutkaa, joita ei voi oikoa. Samalla olen tehnyt niitä vähän Hellevinkin kanssa, vaan sepäs on hankalaa. Hellevin motivaatio tokoon kun on ”huikea” ja lisäksi kiertonouto tuntuu olevan erityisen hankala – Hellevin mielestä kiertämiseen ei ole mitään hyvää syytä. Onneksi ei tarvitse kisata Hellevin kanssa! Merkitön merkki hakee vielä paikkaansa – targetin kanssa tehtynä se onnistuu, ilman onnistuu sen jälkeen, kun siellä on ensin ollut kohde. Katsotaan, miten liike sujuu joskus aikanaan, jos edessä ei ole mitään koiralle näkyvää. Tai miten se onnistuu useissa kokeissa, kerran-parihan sen saa varmasti onnistumaan.
(vähäisestä) Treenaamisesta huolimatta olen edelleen hieman ”anti-toko” mielellä. Toko ei kiinnosta samalla tavalla miten se vielä jokunen vuosi sitten kiinnosti (Masu-aikaan ei voi edes yrittää verrata). Ja siis kyse on omasta treenaamisesta. Yksi syy siihen on varmaan se, että osa liikkeistä on sellaisia, joissa onnistuminen (= 10 saaminen) on hankalaa omille koirilleni. Eli lähdemme niissä liikkeelle n. 9:stä (Hellevi lähtee jopa kasista), kun vertaa sääntökirjan vaatimuksiin / muiden koirien suorituksiin. EVL:ssä on aika vaikea saada liikettä onnistumaan sääntökirjan mukaisesti, jos koira ei ole kaikin puolin erinomainen.
Aloin tuumailla, että miksi koen liikkeet vaikeina EVL:ssä, muutosten myötäkään ne kun eivät ole mahdottomia. Ja olen aikaisemmin opettanut ne (lyhyemmässä ajassa) useammalle koiralle, eikä näissä uusissakaan mitään niin hankalaa ole (paitsi merkitön merkki). Ja olen todennut, ettei kyse ole liikkeistä vaan siitä, miten ne pitäisi tehdä. Riittääkö ”noutajalaukka” nopeudeksi _missä tahansa kokeessa_, voiko sillä saada kympin? Entä mastiffilaukka tai mäyräkoiratyylillä? Periaatteessa pitäisi saada rodunomaisella suorituksella, käytännössä ei _missä tahansa kokeessa_, vaikka näin pitäisi olla, jos sääntöjä lukee (nopeus esim. vähintään ripeä ravi). Ja rodunomaisuuden huomioimisen kautta eri roduille pitäisi riittää omanlaisensa suoritus. Mutta tämä ei toteudu aina.
Tokossa mielestäni ”ongelmana” on se, että kun mietitään EVL:ää ja miten siellä saa eroja koirien välille, päädytään mietinnässä eroissa nopeuteen ja säpäkkyyteen, miten reagoi käskyihin, miten menee maahan, miten pysähtyy jne. (enkä tarkoita ihan selkeitä virheitä näissä, vaan enemmän koiran tyyliä tehdä asioita). Perusasiat / liikkeet koirat oppivat melko hyvin, osaavat ne kokeissakin eikä eroja ei löydy niinkään liikkeiden suorittamisessa vaan siinä, miten ne tehdään. Koska osaamista löytyy usealta, erottelevaksi tekijäksi alkaa nousta tekemisen tyyli. Kun tokossa halutaan eroja hyvien koirien välille, arvostelu tiukentuu. Tiukentuminen tulee esille enemmän tyyliseikoissa sekä siinä, miten paljon mistäkin virheestä rangaistaan, jos arvostelussa on annettu virheen kohdalla vaihtelua (esim. 2-4 pistettä pois). Tyyliseikoissa arvioidaan nopeutta, säpäkkyyttä, tekemisen intoa/voimaa ja myös sitä, tekeekö koira jotain extrahyvin. Esim. noutoesineen ottaminen: perusottaminen riittää, mutta joku koira voi ottaa esineen erityisen nopeasti ja samalla kääntyy kohti ohjaajaa täysillä. EVL:ssä tyyliseikat ovat kisoista riippuen enemmän tai vähemmän nousseet tärkeiksi, mikä ei helpota ei-näyttävän koiran kanssa kisaamista.
Esimerkki eroista koirien välillä: Hellevin ja Margen työskentelytyyli. Hellevi menee hetsattuna pallon perään ”lujaa”, toisen kerran vauhti on tokon peruslaukka eli hidas laukka, ehkä hieman noutajatyylinen? Kuitenkin määritelmä iloinen ja halukas toteutuvat, mutta ei tuolla laukalla paljon pisteitä saisi nopeampien koirien seassa. Margen liikkumistyyli on nopeampi, tosin laukka-askel on valtava, mutta perustyyli on parempi ja sillä on mahdollisuuksia saada parempia pisteitä, vaikka molemmat koirat ovat yhtä iloisia näissä klipeissä. Reilua antaa Margelle enemmän pisteitä siksi, että sen temperamentti on erilainen?
https://www.youtube.com/watch?v=lOCmrRSxWN4&feature=youtu.be
Kun vertaa tokoa moneen muuhun lajiin, huomaa, että monessa muussa lajissa tehtävissä kokeen sisällä on vaihtelua siten, ettei arvostelussa tarvitse mennä pilkuttamiseen. Esim. rally-tokossa voi tehdä helpon radan, jossa ei voi kovinkaan paljon epäonnistua tai sitten siitä voi tehdä todella hankalan, vaikka esim. arvokisoihin (no juu, rallyssa ne kyllä pilkuttavat aika paljon…). Tai nome: voittajaluokassa on kokeissa samat tehtävät ja kun kokeeseen halutaan vaikeutta, lisätään matkoja tai tehdään häiriöitä, jolloin helppokin tehtävä muuttuu vaikeaksi. Jälkeä voidaan vaikeuttaa keppien sijoittamisella, janalla, maastolla jne. Haussa maasto ja maalimiesten sijoittelu vaihtelee, samoin esineruudussa voi olla monenlaisia esineitä ja niiden sijoittelu voi olla helppo tai vaikea. Agilityssä voidaan tehdä rata, jota juuri kukaan ei selvitä virheettä tai rata, josta liki kaikki saavat nollan.
Tokossa tämä vaikeutus tehdään arvostelun kautta, ei liikkeiden kautta sinänsä (esim. arvokisoissa tunnari yhdistettäisiin uudella tavalla johonkin toiseen liikkeeseen) ja se on varmaan se, mikä on tehnyt lajin tuntumaan vaikealta. Itse olen 100% varma siitä, että osaan opettaa liikkeet koirille siten, etteivät ne tee niissä isoja virheitä (treeneissä tietty), mutta en ole ollenkaan varma siitä, että osaan opettaa ne 10 liikkeiksi, koska koirani eivät ole aina kovinkaan nopeita tai ketteriä. Ja tämä on hieman ristiriitaista, koska _osaamisen_ pitäisi riittää kymppiin. Mutta toisaalta nyt ymmärrän (luulen ymmärtäväni) tokon dilemman, mikä on mieltäni ”painanut” – liikkeet ovat aina samat eikä uusia voi keksiä koko ajan. Täten vaikeutus tulee arvostelun kautta, mutta sitä ei saa painottaa liikaa, ettei vahingossa pudoteta ”hankalia” koiria lajista pois (esim. Helleveitä, jotka tekevät isollakin palkalla kaiken hissutellen,  vaikka yrittäisi parhaansa).
En tiedä, tuliko tästä ymmärretävää, mutta itse luulen löytäneeni asian ytimen ja täten voin katsoa tokoa eri tavalla – mikä siinä on the juttu milloinkin.
Tallennettu kategorioihin Toko | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Toko kuolemassa?

Netissä kuohuu tokon ympärillä taas – tällä kertaa länsinaapurissa ollaan aktiivisia. Useammassa paikassa on kommentoitu tokon tulevaisuutta, mihin tokossa ollaan menossa jne. Ja sinänsä ihan aiheellisia kirjoituksia tai ainakin tunnistan niistä myös omia ”murheitani” tokon suhteen.
Kun aloittelin tokoilua, olin kovin innokas ja optimistinen. Ensimmäiset kokeet cockeri Minkin kanssa, saatiin ykköset voittajasta. Elvin kanssa enemmän tokoa, vaikka ei kovin hyvin mennyt, kuitenkin valioksi. Masun kanssa tokoilu oli äärimmäisen mukavaa ja tavoitteetkin ylittyivät. Selman kanssa oli hankalampaa, mutta sinnikkäästi yritin pusertaa eteenpäin ja kaikesta huolimatta kohtalaisesti sujui. Hellevin kanssa alkoi jo tuntua vaikealta ja siihen se into sitten alkoi lopahtaa, vaikka Marge olikin paljon parempi tokossa ja muutenkin. Miksi näin?
Piti ihan pysähtyä miettimään, miksi toko ei nappaa, miksi en treenaa enää. Itse asiassa pidän lajista edelleen, koirien kouluttaminen siihen on mukavaa, varsinkin jos/kun koira siitä pitää. Mutta treenaamattomuuden taustalla on vaatimustason nouseminen tokossa (EVL:ssä) sellaiseksi, että tiedän, etten siihen pysty Margen kanssa (Hellevi on jo unohdettu…) TAI luulen niin. En sinänsä koe liikkeitä tai niiden opettamista vaikeaksi, vaan kokonaisuuden, tokon.
Tokossa vaaditaan tarkkuutta, teknistä osaamista ja nopeutta yhtä aikaa, mikä ei ole helppoa, varsinkin kun liikkeet monimutkaistuvat. Uusi alokasluokka on mukava – siinä ei vaadita valtavia suorituksia. Muissa luokissa on enemmän vaatimuksia, mutta nekin ovat selvitettävissä. Säännöissä on mainittu monenlaisia asioita, joiden perusteella pistealennuksia voi tulla ja kun kaiken lukee, niin arvosanat alenevat helposti paljonkin. Tuomarointi ei ole helppoa, kun vähän kaikesta pitäisi ottaa pisteitä pois. Onneksi jonkinlaista joustoa saa olla liikkeiden tekemisessä (sääntöjen puitteissa) ja sitä voi hyödyntää ainakin joskus. Rally-toko on tässä mielessä ihana laji…
Ohjaajan toiminta on koiran tekemisten lisäksi syynin alla ja se on asia, johon on helpoin vaikuttaa – ei tee mitään sellaista ylimääräistä, josta voidaan sakottaa. Koirien kohdalla vaatimukset varsinkin EVL:ssä tulevat tiukemmiksi, kun mennään kohti ”huipputasoa” = EVL = sääntöjenmukaista arvostelua kaikilta osiltaan. Suurin muutos näiden tokoiluvuosieni aikana on ollut koirien reaktionopeuden ja yleisen nopeuden kasvu, johtuen siitä, että moni EVL:n koirista on nykyään bordecollie – ominaisuuksiltaan moniin harrastuslajeihin tällä hetkellä sopivin rotu. Ne tekevät monesti huippuhienoja, tarkkoja suorituksia saumattomassa yhteistyössä ohjaajan kanssa ja näitä voitaneen usein pitää tokon ihannesuorituksina. Toki on monta muutakin rotua, joiden liikkeet ovat hienoja ja jotka pystyvät huippusuorituksiin, mutta määrällisesti niitä on vähemmän eli niistä ei voi kovin suurta yleistämistä tehdä. Eikä bordereissa ole mitään vikaa, syyttömiä ne ovat siihen, että ovat hyviä (kuten labbikset ovat syyttömiä siihen, että ovat noutajissa ylivertaisia) – hienoa, että on olemassa hyviä koiria!
Kun itse vertaan omien koirieni suorituksia ”ihannesuorituksiin”, havaitsen helposti ”ongelmamme” – isot laukkaloikat, kääntymissäde suuri, laukan pitämisen vaikeus jne. Ja koska luulen tiedostavani, etten saa näitä kuin suurella vaivalla mahdollisesti muokattua, mietin, että miksi vaivautua – mikä on tavoitteemme tokossa? Se on TVA, ei muuta, koska muu vaatisi paljon koiran muokkaamista, aikaa, rahaa, vaivaa jne., johon en oikein ole valmis ilman kohtuullisen suurta takuuta siitä, että vaivannäkö voisi kannattaa.
Sellainen itseensä luottaminen on karissut tässä lajissa ja näin tuntuu olevan muuallakin, kun lukee esim. ruotsalaisia kommentteja. EVL:ssä, ehkä jopa maajoukkuetasolla, kisanneet jättävät lajin, koska se vaatii niin paljon, arvostelu on liian tiukkaa, uudet säännöt tulevat jne. Ja usealla näistä ihmisistä on ”lajiin sopiva rotu” ts. esim. bordercollie – kuitenkin he luovuttavat. Harmi, samoin kuin on harmi omalla kohdallani, että en aio panostaa enää tokoon samalla tavalla kuin ennen. Toko on mukavaa, pidän siitä, mutta en vain usko omalla kohdallani, että siihen kannattaa enää panostaa kuten joskus kannatti.  Vaikka osaan hallita omat eleeni ja käyttäytymiseni, niin koiran kouluttaminen sellaiseksi, että se tekisi liikkeet koko ajan täysillä ja innokkaasti sekä osaisi vaativammat liikkeet, tuntuu liian hankalalta. Kaikkia koiria ole tarkoitettu huipputasolle, mutta mikään ei estä TVA-tavoitteen saavuttamista, joten sinänsä minulle ei pitäisi olla mitään merkitystä sillä, miten koirat huipputasolla suorituksia tekevät (mutta kuitenkin on, mikä on oma ongelmani, ei muiden).
Ja lopuksi kaikille muille: luottakaa paremmin itseenne kuin minä, tehkää tokon pohjia rauhassa – kontakti, keskittyminen, jumppatreenit, kropanhallinta, nopeustreenit ja pitkäkestoinen suorittaminen. Liikkeet teknisesti rauhassa oikein, häiriöiden sietämistä ja ohjaajan eleet kuriin, niin hyvä tulee. Uudet säännöt on tehty siten, että liikkeet muodostavat jatkumon, joten siirtyminen ylemmäksi on helpompaa. Ehkäpä toko tekee uutta nousua eikä kuolemaa?
Svenska ajatuksia löytyy mm. täältä: http://www.skrivunder.com/lydnad_-_en_folksport_eller_bara_for_den_yttersta_eliten
http://aktivbeardis.com/arkiv/skrivelse-inklusive-bilagor.pdf
Tallennettu kategorioihin Toko | 1 kommentti