Kirjoittajan arkistot:admin

Akillesjänne osa 5 (päivät 28-32)

Reilut 4 vko katkeamisesta ja tänään oli ortoosin säätämisen aika. Säätöä tehtiin niin, että kulmaa on vielä ehkä se n. 15 astetta ja iso alaosan möllykkä-kantaosa on vielä paikallaan (”pisaran mallinen kanta”). Ei siis vielä lähtenyt möllykkä pois, mutta koska kulma muuttui, pystyy tällä nyt ”astumaan” vähän paremmin (pitää tehdä video käppästelystä, ei ehkä opetusvideon tasoa…). Mutta ei ole enää niin järkyttävän korkea verrattuna toiseen jalkaan, mikä helpottanee kävelemistä. Keppien kanssa ainakin nyt vielä ulkona, siellä on niin julmetun liukasta, ettei uskalla kokeilla ilman. Sisällä olen nyt parin päivän ajan pystynyt kävelemään omalla tyylilläni ilman keppejäkin, mikä helpottaa monessakin asiassa. Mutta keppien kanssa tulee käveltyä enemmän oikein ja nopeammin, joten niitä aion vielä käyttää.

Säätöjä muokattu, möllykkäosa mukana. Painava tämä koko systeemi on, hieman rasittaa.

Kinttu on edelleen ohut ja joitakin uusia mustelmia on tullut jalkapohjaan, ehkä juuri siitä, kun olen kävellyt vähän ilman keppejä? Pitää tutkailla, miten niiden kanssa käy, että onko jotenkin väärin, kun on tullut sellaisia. Jalan asennon muuttaminen tuntuu jänteessä/pohkeessa, venymistä = särkyä tullut nyt. Kuulemma normaalia ja menee muutamassa päivässä ohi, kun jänne venyy. En ole paljon jalkaa kosketellut tai yrittänyt liikutella vapaana, kun tuntee jalan vapauden hetkinä, että pohje ei siitä pitäisi (heilahdellessa tuntuu kipua). Joten olkoot vielä ja pitääkin olla vielä liikkumattomana.

Joulun jälkeen parin viikon kuluttua on seuraava aika ja silloin möllykkä lähtee pois ja saan matalamman kannan sekä ilmeisesti silloin tämä asennetaan niin, että jalka siinä pääsee nilkasta taipumaan. Sen kanssa ehkä sitten myös pari viikkoa tai jotain? Mutta sitten pääsee kävelemään ilmeisen normaalisti verrattuna nykytilaan. Tässä hyvä video minusta silloin:
https://www.youtube.com/watch?v=Q2HxmrQh3Zs

Akillesjänne osa 4 (päivät 20-27)

Maanantaina tulee jo 4 viikkoa täyteen akilleksen repeämästä – nopeasti (ja hitaasti toisaalta) aika on mennyt. Viikon aikana tilanne on mennyt kovastikin parempaan suuntaan! Aluksi jalka tosin alkoi mennä yöllä kovasti kipeäksi nivusen alueelta, jokin jänne tms. alkoi vihloa, kun jalkaa liikutti. Sitten sama juttu polven kanssa, jolloin tajusin ottaa polvien alla olleen käärön (korotuksen) pois. Pohje ei ole ollut enää kosketusarka, joten koroke oli turha ja vaikeutti (painavan) jalan nostamista niin, että tuli uusi ongelmia. Korokkeen poistaminen poisti ongelmankin muutaman päivän sisällä. Eli aluksi hyvä, sitten vain olisi pitänyt ottaa heti pois, kun pohje ei enää ollut kosketusarka.

Loppuviikosta jalka on alkanut tuntua aina vain paremmalta, kun siihen on voinut ottaa enemmän painoa parin viime päivän aikana. Sisällä pystyy jopa kinkkaamaan ilman keppejä. Tosin ei se kovin kaunista ole, kun jaloissa on niin suuri korkeusero. Korkkari vasemmassa jalassa auttaa asiaa, paitsi että korkkareiden pitäminen on kamalaa! Pakkotilanteessa auttaa, mutta ei jatkuvasti toimi, sen verran korkea pitää koron olla. Ulkona on nyt julmetun liukasta, ollut muutama päivä, minkä vuoksi ulkona ei voi kuvitellakaan kävelevän keppienkään kanssa oikeastaan ollenkaan. Vacoped ja sen suojana oleva muovipussi ovat myös liukkaat, joten vaikka toisessa jalassa on nastakenkä ja kepeissä piikit, katujen liukkaus estää aika tehokkaasti ulkona liikkumista. Ilman vacopediäkin ihmiset hissuttelevat eivätkä nastatkaan tuo tarpeeksi pitoa, kurja keli nyt. Joten vaikka tukea saan nyt jalalle hyvin, ei ulkoilu ole sen kummempaa ennen kuin tulee lunta.

Jalka on mielestäni melko hyvin kohti 90 asteen kulmaa menevä, kun jalka on vapaana. Mutta jos sitä vahingossa taivuttaa tai se liikahtaa vapaana ollessaan enemmän, tuntee jänteessä, että on siellä vielä jotain kesken. Kunhan ei jää liian löysäksi ja toisaalta kasvaa pituutta vähitellen. Pohje on edelleen kuihtunut (samoin toinenkin), mutta kuihtukoot, kasvattelen sitten myöhemmin siihen lihasta, kun jänne alkaa olla asiallinen.

Jalka 8.12.2019

Akillesjänne osa 3 (päivät 12-19)

Vacopedin saamisen jälkeen heti viikonloppuna oli toko-koetta ja flattien tokoviikonloppua. Pääasiassa istuin pyörätuolissa, joten jalka ei sinänsä rasittunut, mutta illalla oli kyllä turvonnut. Nukkuminen vacopedin kanssa ei ollut kovin kivaa ennen kuin tajusin laittaa polvien alle koirien ison pehmolelupötkön. Se nosti jalkaa siten, että nukkuessa pohje ei painunut ja kipeytynyt niin paljon. Mutta ei nukkuminen kovin hääviä kengän kanssa ollut, kääntyminen jne. säätämistä ja heräilyä yöllä.

Jalkaa särki/kipuili vähän koko ajan kunnes 16. päivä repeämästä koitti ja ensimmäisen kerran jalka ei ollutkaan enää niin kipeä! Sen jälkeen jalka on ollut vain kipeä, mutta ei samaan tapaan kosketusarka kuin tätä ennen, perussärkyä (eikä pohjetta voi pitää mitään vasten, mutta ei tosiaan samaan tapaan kipeä). Nukkuminen edelleen säätämistä, mutta polvijutun kanssa helpompaa ja tein vielä niin, että otin yöksi kiilakoron pois, mikä hieman kevensi ja pienensi kenkää – yöllä kun en sillä kuitenkaan kävelisi minnekään.

Mitään ulkoiluun tms. liittyvää en ole tehnyt, keppien kanssa edelleen sitä sun tätä meneminen (ärsyttää, kun se on hankalaa ja hidasta), odottelen vain, että pystyisin varaamaan jalalle paremmin. Tuo kenkä on sen verran korkea (n. + 5 cm), että en saa toiseen jalkaan mitenkään yhtä isoa koroketta, jotta käveleminen tai seisominen ei olisi vinoa. Jos olisi joku koroke, käveleminen voisi onnistua paremmin – pitää etsiä sellainen jostain (vanha kipsikenkä lisäkorokkeena ei ihan toimi).

Suihkussa käyminen helpottui, kun Heidin avustamana ostin sinne ison muovitynnyrin, jonka päällä istun. Jalan heilahtelukaan ei enää tunnu yhtä ikävältä, kun sitä osaa jo varoa. Jalka turpoaa edelleen päivän päätteeksi, mutta sille tuskin voi mitään. Pohjelihas on kadonnut melko lailla, mutta ero toiseen ei ole suhteessa niin suuri, koska en ole tehnyt mitään, joten sekin on surkea.

Kintut 30.11.2019

Ärsyttävää puuhaa on myös Klexanen pistäminen, sitä menee vielä reilun viikon verran tukosten estämiseksi. Tai enää reilun viikon verran, eipä se nipistä ja kirvele kuin pienen hetken.

Vacopedin pumppu, jolla sisus kovetetaan ja Klexanea.

Onneksi tässä mennään koko ajan eteenpäin, jokainen päivä kohti kiilan vaihtamista matalampaan jne. Ensi viikolla mietin, jos aktivoituisin ja kävisin kuntosalilla, alkaa tekemättömyys jo ärsyttää. Koirien kanssa en ole lenkkeillyt enkä treenannut, kaverit ym. ovat hoitaneet sen homman. Niille tulee nyt pakollista rauhoittumista tekemisestä.

Akillesjänne osa 2 (päivät 6-11)

Toinen viikko kipsin kanssa oli ajoittain asiallista, ajoittain hankalaa. Keppien kanssa kävely ei oikein alkanut sujua, ehkä luminen ja jäinen maa vaikuttivat asiaan sekä se, että kädet (kämmenet) tulivat edelleen kepeistä kipeäksi. Siihen vaikutti ehkä se, kun vasen jalka oli lähtökohtaisesti heikompi jalka eikä aluksi jaksanut tehdä niin paljon kannattelua kuin sen olisi pitänyt tehdä. Mutta koko ajan se on vahvistunut, kun pakostakin sen kanssa on joutunut tekemään kyykkyjä, yhdellä jalalla seisomista ym. Aika vähän mitään liikkumista kuitenkaan olen tehnyt ja jalka oli edelleen yöllä hieman hankala. Eli kunto on tippunut tavallisesta kohti heikkoa.

22.11. minulla oli aika Kokkolaan sairaalaan, jossa odotin saavani kipsin pois ja mahdollisesti saapaskengän, Vacopedin, tilalle. Näin kävikin eli lääkäri tsekkasi jalan ja sanoi, että jänne on alkanut kasvaa yhteen, joten kenkä kipsin tilalle. Repeämä oli isohko (2,9 cm), mutta sen verran ylhäällä lähellä jänteen ja lihaksen kiinnityskohtaa, että sitä ei leikattu (vaikea saada yhdistettyä tuossa kohtaa jänteen päitä toisiinsa, ei voi kiinnittää lihakseen tms.). Pohkeen kipeä kohta onkin juuri tuossa heti pohjelihaksen alapuolella. Nilkan molemmin puolin sekä sääressä oli mustelmaa, nilkassa kunnolla. Lisäksi turvotusta jonkin verran siellä täällä jalassa.

Ei mahdotonta eroa vielä jalkojen välillä, oikeassa vähän turvotusta.

Vacoped on kummallinen kapistus eikä niin kiva, kun luulin. Se oli luudutuksen jälkeen saamaani walkeriin verrattuna paljon painavampi ja kovempi, koska sen sisus kovettuu ilman poistuessa siitä. Jos sen laittoi pohkeen kohdalta kovin tiukalle, pohkeeseen sattuu eli en kamalan tiukalle halua sitä laittaa. Nukkuessa hankalahko, koska oli pai-na-va. Säätö nyt ylimmässä eli suurin korotus päällä. Sitä vähennetään joulukuun puolessavälissä eli 3 viikon kuluttua. Mukavinta se, että nyt jalan päälle saa varata sen mukaan, miten pystyy, kepit kuitenkin tukena. Ja suihkuun sai mennä ns. normaalisti, kun ei astu jalalla. Silloin ei kenkää tarvitse (tai saa sen vaikka kastella), muulloin sen pitää olla jalassa.

Vacoped jalassa

Ensimmäinen suihkukeikka ei alkanut hyvin. Vacoped pois jalasta, jalan ihastelua ja sitten suihkuun jakkaralle. Mulla oli siellä ollut ämpärit istuimena, vaan ne olivat armottoman matalat nyt, kun jalkaa piti varoa vielä enemmän. Ja ensimmäinen liikahdus siten, että jalka roikkui mukana, ei onnistunut ihan sujuvasti – heilahteleva nilkka tuntui jänteessä ja pelotti, että jalka osuu jonnekin ja retkahtaa siitä. Joten varovaisuutta piti noudattaa.

Muutenkin piti noudattaa varovaisuutta jalan kanssa, koska jänne tuntui nyt olevan hieman venyneessä tilassa asennon muuttumisen takia (ei enää ekvinus, vaan kulma muuttui). Aika varoen piti astella ja olla, kun pientä varaamista jalalle pystyi tekemään. Helpointa oli edelleen olla hieman varpaan/päkiän varassa, joten sillä liikkeelle.

Akillesjänne osa 1 (päivät 1-5)

Kirjoittelin aikoinani paljonkin murtuneesta nilkasta ja jalkapöydän luista (lisfrancin murtuma) sekä jalkapöydän luiden luuduttamisesta. Lyhyesti näistä: kaaduin hevosen kanssa lokakuussa siten, että vasen jalka jäi hevosen alle ja vääntyi siinä. Nilkkaan tuli sisäkehräsen murtuma, joka leikattiin ja ruuvattiin. Myös jalkapöydän luita murtui / siirtyi paikaltaan, niille ei sen kummemmin tehty muuta kuin olivat mukana kipsin sisällä. Kipsi oli 6 vko (muistaakseni) ja sen jälkeen käveleminen oli pitkään vaikeaa, koska jalalla ei voinut astua. Nilkka oli kunnossa, jalkapöytä ei. Lopulta menin lääkäriin ja siellä todettiin, että jalkapöydän luissa oli murtumia ja liikkumista sivuttain eli eivät kuten pitäisi. Jalka leikattiin huhtikuussa ja siinä jäykistettiin jalkapöydän luut. Aikaa kokonaisuudessaan meni n. pari vuotta, että jalkaa pystyi sanomaan suhteellisen normaaliksi. Jäykkä se tietysti on, mutta pystyy tekemään melkein kaiken normaalisti.

Nyt innostuin ja pääsin mukaan pelaamaan sählyä. Tätä ennen olin vain ulkoillut koirien kanssa, juossut erittäin satunnaisesti, ratsastanut säännöllisesti ja käynyt jumpassa epäsäännöllisesti. Toisella sählykerralla sitten astuessani muistini mukaan taaksepäin lattiaan ”tuli kuoppa” – luulin, että alla oli sellainen metallinen levy, joka kääntyi alas ja takaisin jalan mukan, kun kuului myös kova ääni. Mutta se olikin jalka, kantapää hävisi kokonaan alta ja siinä sitä oltiin. Pystyin hätäisesti kävelemään reunalle, kantapää oli pois, mutta jalan pystyi laittamaan maahan. Kylmää ja koholle, alkoi vähitellen sattuakin. Tuli heti epäilys, että akilles oli mennyt. Soitto Heidille, että apua tarttis. Kotona tuumailin, että pitääkö mennä lääkäriin vai ei. Vähän kuljin siinä tukea pitäen ja Heidi sanoi: ”Jos sun koira kävelisi noin, veisitkö lääkäriin?”. Soitto päivystykseen, buranaa ja panadolia nassuun, kylmää jalkaan ja Kokkolaan. Kipua alkoi olla jo enemmän ennen kuin lääkkeet alkoivat vaikuttaa.

Kokkolassa lääkäri käski pötkölleen ja kokeili akillesta – ei reagoinut nilkka eli sökönä. Sain heti ajan seuraavalle päivälle ultraan tämän varmistamiseksi. Jalkaan laitettiin väliaikainen lasta, jalkaterä alaspäin eli ns. ekvinus-asento. Kipuja ei sinänsä ollut, otin yhden panadolin yötä vasten ja keppien kanssa kotiin. Aamulla ultrassa selvisi, että revennyt/katki oli. Siitä sitten eteenpäin ja lääkäri totesi, että repeämä on sen verran ylhäällä, että konservatiivisella hoidolla jatkuu. Jalkaan tuli kipsi niin, että se on alta auki ja jalka edelleen ekvinuksessa. Tätä ainakin pari viikkoa, sitten katsotaan tilanne, aletaan kääntää jalkaa kohti 90 asteen kulmaa ja sitten ortoosia, kantakiilaa ym. Fysioterapiaa myös.

Tein virheen siinä, että olin jo keskiviikkona töissä (seuraamassa virkakoirien treenejä) ja siinähän keppien kanssa kinkatessa kämmenet tietysti kipeytyivät kovasti. Kotiin sain pyörätuolin, vanhasta muistista tiesin, että muuten kotona on tosi hankalaa. Torstaina käväisin myös töissä tunnin pidossa, autolla pystyy ajamaan vähän erikoisesti – onneksi on automaatti! Ikävää tässä on se, että nyt tuo huono vasen jalka joutuu kovasti töihin. Tasapainottelu sillä on vaikeaa, koska jalkaterä ei liiku/jousta, vaan on levymäinen. Yhdellä jalalla seisominen on sillä siksi hankalaa, vaan tässähän se kehittyy. Pitää yrittää huoltaa sitä jollain tapaa, ettei rasitu liikaa, kun ei ole ns. normaali.

Rasitus ei ole hyvä jalalle, koska jalka ilmeisesti turposi ja siten jalkaterässä joku hermo tms. puristuu ja se oli kipeä, ei pystynyt oikein olemaan tai nukkumaan. Torstaina illalla vähän ”säädin” kipsin reunaa puristavalta osalta, mutta ei se auttanut enkä uskaltanut enempää sitä muokata. Perjantaina yöllä jossain vaiheessa levossa turvotus oli laskenut ja samalla kipu vähentynyt. En siis lähtenyt uutta kipsiä anomaan, vaan nyt olen jalka enemmän paikoillaan ja vaakasuorassa, jottei kipeydy uudelleen. Pohje/akilles ei muuten ole kipeä, enemmän sellainen kun on pohjetreenin jälkeen eli ei paha ollenkaan. Koirien ulkoiluttaminen on tuskaa, yritän kehitellä niille kotiohjelmaa.

Yritin pyörätuolin kanssa ulkoiluttaa koiria, raskasta oli

Shooting-lehti ja flattijutut

Mitä tapahtui flatille?

Jeremy Huntin kirjoitus siitä, miksi flatti, aikoinaan Britannian suosituin noutaja, on nyt harvinainen näky metsästyksessä.

Flatti syntyi 1800-luvun puolessavälissä labradorin ja settereiden sekoituksena tavoitteena yhdistää näiden rotujen parhaat piirteet. Jeremy Hunt oli käynyt läpi vanhoja ”Shooting Times”-lehtiä 1930- ja 1940-luvuilta ja havaitsi, että flatti oli erittäin yleinen lehtien kuvissa. Nykyään tällainen näky on harvinainen. Labradorit ovat paljon yleisempiä ja niitä rekisteröidään Kennel Clubissa n. 30 000 vuodessa kun taas flatteja n. 1100.

Kun juttelee flatteja kouluttaneiden ihmisten kanssa, he sanovat, että flatti ei ole ”pikaratkaisu” (quick fix) koulutuksen suhteen tai ennätysnopea etenemään koulutuksessa, joten kouluttajalta vaaditaan kärsivällisyyttä ja flatille pitää antaa aikaa.

Caroline Hewison (kennel Casblaidd, paljon flatteja metsästyksessä ja kokeissa käyttävä) kertoo, että flateilla on suuri persoonallisuus ja huumorintajua. Ne kehittyvät hitaammin kuin labradori ja kaikkien tulee kunnioittaa tätä. Lopputulos on kuitenkin odottamisen arvoista. Ihmiset odottavat nopeita tuloksia, flatilla voi tuloksiin mennä hieman enemmän aikaa. Kun flatti on oppinut tarvittavat asiat hyvin, se on erinomainen markkeeraaja ja tyylikäs työskentelijä.

Jeremy Hunt kävi tumaroimassa flattien working testiä ja huomasi, että flatit olivat oikein koulutettuina erittäin kyvykkäitä, hyvän ”vietin” ja hyvät metsästystaidot omaavia koiria. Nämä yhdistettynä ”virtaavaan” työskentelytyyliin olivat sellaista, jota voisi katsoa koko päivän kyllästymättä.

Palkintojenjaossa Hunt sanoi, että koirien työskentely muistutti labradorien työskentelyä n. 40 vuotta sitten. Tämä oli sydämellinen kehu. Koepäivänä ei nähty hurjaa metsästämistä tai robottimaista ohjausta, mitä on totuttu näkemään labradoreilla. Flateilla näkyi haluttu sitoutuneisuus työhön sekä tarvittava tottelevaisuus ja reagointikyky. Koirat tiesivät, mitä tehdä, eivät metsästäneet turhaan ja noutivat ilman tarvetta tukeutua liialliseen ohjaamiseen. Tässä näkyi näiden ihmisten halu vaalia flattien työskentelykykyä.

UK:ssa on joukko ihmisiä, jotka haluavat ylläpitää flatin dual purpose -metsästyskoiran ominaisuuksia. Dual purpose voi tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. Kirjaimellisesti flatti on juuri tätä. Sillä tarkoitetaan myös sitä, että rotu ei ole geneettisesti jakautunut selviin metsästys- ja näyttelylinjoihin. Olemassa on kyllä joitakin puhtaasti metsästyslinjaisia flatteja, mutta suurin osa kasvattajista pyrkii kasvattamaan koiria, joilla on mahdollisuus menestyä metsästyksessä ja olla rotumääritelmän mukaisia. Eli koira voi olla päivän metsällä ja sitten mennä näyttelykehään saamaan hyvän palkinnon. Kuitenkin tätä voidaan pitää myös selityksenä sille, miksi flatin suosio metsästyskoirana on laskenut ja metsästyskoiraa etsivät päätyvät labradoriin.

Kun puhutaan flatista metsästyksessä, esille tulee aina flatin erinomainen kyky löytää linnut. Ja se on tärkeintä metsästyksessä, saada saalis reppuun. Miksi siis flatti ei ole enää niin suosittu metsästyskoirana?

Miksi flattia nähdään kokeissa niin harvoin?

David Tomlinson

Flatti oli pitkään suosittu metsästyskoira Englannissa. Vuonna 1908 oli ensimmäinen kerta, jolloin noutajamestaruudessa oli mukana enemmän labradoreja kuin flatteja. Tänään flattia ei koekentillä näe kovinkaan usein. Näyttelyissä flatti kuitenkin on suosittu.

Tomlinson sai muistutuksen siitä, miten hyviä flatit voivat olla, ollessaan Neil Gilbertin ja tämän kahden flattinartun kanssa metsästämässä. Neil on tyypillinen flatin omistaja. Hän aloitti labradoreilla, sitten otti working cockerin ja tämän jälkeen flatin tarkan tutkimustyön jälkeen. Neilin mukaan flatin kouluttaminen oli ilo hänelle. Flatti kuitenkin tarvitsi pehmeämpää lähestymistapaa kuin tyypillinen labradori. Flatti on herkkä ohjaajan äänelle ja vartalonasennolle. Jotta koirasta saa parhaan irti, pitää olla kärsivällinen, lempeä menetelmissä ja omata pikkuripaus ”koirapsykologiaa”. On myös tärkeä työstää katsekontaktia.

Kouluttamisessa voi mennä pitempi aika kuin labradorin kanssa ja flatti-ihmiset sanovat usein, että kehittyminen on hitaampaa. Jos teet asiat oikein, saat aikaan erinomaisen metsästyskoiran, joka kääntää katseet kokeissa.

Neil on kääntynyt nyt flatteihin ja kannustaa ihmisiä harkitsemaan rotua monestakin syystä. Ensinnäkin hyvin koulutettu flatti on tyylikäs kentällä. Toiseksi niillä on vaikuttava työtahti, paljon viettiä ja päättäväisyyttä. Hänen koiransa ovat rohkeita mennessään uimaan jäiden sekaan ja rikkomaan jäätä tai mennessään okaiden sekaan kuin spanieli. Lisäksi flatit ovat hyviä markkeeraamaan. Monet labradori-ihmiset eivät arvosta flattien ilmavainuista työskentelyä vs. maavainuinen, mutta nenä ylhäällä ei tarkoita sitä, etteikö koira työskentelisi. Hänen koiransa ovat hiljaisia odotellessaan sekä kiintyneitä ihmiseen ja haluavat olla ihmisen lähellä. Viimeiseksi ne ovat vielä erinomaisen elegantteja hyppääjiä.

Oma mielipiteeni lyhyesti

Näissä jutuissa tulee ilmi se, että flattia nähdään metsästys- ja koepuolella suhteessa rodun ominaisuuksiin turhan harvoin. Aikanaan yleisin noutaja on nyt yleinen lähinnä näyttelykehissä vrt. metsästyskokeet. Flateissa kuitenkin olisi ainesta koe- ja metsästyspuolelle (jossa niitä ehkä käytetään enemmän kuin kokeissa?), vaikka linjojen välillä on painotuseroja. Perusflatin tulisi kuitenkin miniminä päästä taipparit läpi ollakseen myös jalostusyksilö. Jonkinlainen profiilin nostaminen metsästyskoirana olisi ehkä syytä, jos flattia halutaan viedä vielä enemmän metsästyspuolelle?

Flatin kouluttamisessa näissä korostuu se, että se on erilainen koira kuin labradori. Ohjaajan pitää osata toimia flatin kanssa sen ehdoilla ja hyväksyä, että siinä on myös omat herkät ja pehmeät puolensa. Näihin voin yhtyä, flatti ei ole vakava koira perusluonteeltaan, vaan iloinen ja omistajaan kiintyvä koira. Sen koulutus sujuu vallan mainiosti, kun saa flatin haluamaan sitä, mitä itsekin haluaa. Yhteistyö hyvällä ja harjoitusten rakentaminen siten, että niissä onnistuu ja pääsee palkitsemaan osaamisesta (ei huutoja, korjailuja tai kieltoja koulutusmenetelmänä). Koepuolelle haluava päässee labradorin kanssa helpommalla kuin flatin kanssa, mutta en pidä flattia huonona tai hankalana koekoirana, kun vain palaset saa osumaan kohdalleen (kuten ei näissäkään kirjotuksissa).

Vaihtoehtoiset proteiinit koirien ruuissa – hyönteisiä ruokiin?

Hyönteiset ruokana eli entomofagia – ehkäpä yksi viime ajan puhutuimmista ruokatrendeistä (vaikka hyönteisiä on käytetty ruokana tuhansien vuosien ajan). Vuodesta 2017 lähtien hyönteisten kasvattaminen ja myyminen elintarvikkeina on ollut sallittua myös Suomessa. Varsinkin sirkkoihin liittyvät ruuat ovat olleet kovassa nosteessa ja puheen aiheena, kun mietitään uusia proteiinin lähteitä. Koirien ruokiin on myös mietitty yhdeksi proteiinilähteeksi hyönteisiä. Proteiini on ruuan kallein osa sekä ekologiselta että ekonomiselta kannalta katsottuna. Täten ei ole ihme, että hyönteisten käyttämistä eläintenkin ruuissa on alettu tutkia enemmän.

Yleistä proteiinista

Koirat tarvitsevat proteiinia ravinnosta saadakseen välttämättömiä aminohappoja, joita koira ei voi muodostaa itse elimistössään sekä muodostaakseen muita aminohappoja, joita käytetään mm. energiantuotantoon. Tyypillisesti proteiinia saadaan helposti eläinperäisistä tuotteista. Proteiinia saadaan myös kasveista, esim. soijasta.

Koirat tai tarkemmin koirien elimistö ei piittaa niinkään siitä, mistä valmistusaineista ruoka on tehty kuin ravintoaineista, joita valmistusaineet sisältävät. Ravintoainevaatimukset voidaan saada tyydytettyä monella tavalla ja erilaisilla yhdistelmillä esim. kasvi- ja eläinperäistä proteiinia. Tärkeää on koiran tarpeiden kannalta se, mitä ravintoaineita ruoka sisältää (esim. välttämättömien aminohappojen määrä) sekä miten koira pystyy hyödyntämään näitä ravintoaineita (sulattamaan ja imeyttämään ruuansulatuskanavassaan).

Sulavuus (digestibility) on siinä mielessä hankala asia, ettei sitä kerrota koirien muonien selosteissa. Joitakin tutkimuksia löytyy ruokien sulavuudesta (esim. Daumas ym. 2014). Omistaja voi arvioida sulavuutta mm. ulosteiden määrän perusteella (verrattuna syötetyn ruuan määrään), mutta tarkkoja menetelmiä kotikäyttöön ei vielä ole (ks. esim. Hagen-Plantiga ym. 2014 ja Case 2016). Samoin proteiinin laadusta ei aina ole tarkkaa tietoa, sillä siihen vaikuttavat mm. se, mistä proteiini on lähtöisin (esim. mistä osasta/osista eläintä) sekä miten sitä on prosessoitu valmistuksen aikana (esim. onko käsittely tehty väärin). Esimerkiksi sidekudoksessa on paljon proteiinia, mutta se ei ole helposti hyödynnettävissä. Täten proteiinin suuri määrä (esim. 28 % proteiinia) tai nimi ”kananlihajauho” ei vielä kerro siitä, millaista se on laadultaan ja miten koira pystyy sitä hyödyntämään (ks. esim. Donadelli ym. 2018).

Hyönteiset ja proteiinin laatu

Tutkimuksessa1 käytiin läpi kahdeksan eri hyönteislajin proteiinin laatua: huonekärpänen kotelovaiheessa (Musca domestica), kotisirkka (Acheta domesticus), jauhopukin toukka (Tenebrio molitor), kanatunkkarin toukka (Alphitobius diaperinus), jättijauhomadon toukka (Zophobas morio), mustasotilaskärpäsen toukat ja kotelot (Hermetia illucens) sekä erilaisia torakoita (Eublaberus distanti, Blaberus craniifer ja Blaptica dubia).

Eri lajien rasvan ja proteiinin määrät vaihtelivat paljon. Rasvan määrä oli korkeahko, n. 13-40 % kuiva-aineesta (verrokkina siipikarjanlihajauho n. 13 %, soijapapujauho n. 3 % ja kalajauho n. 9 %). Raakavalkuaisen suhteellinen määrä hyönteisissä vaihteli matalasta (jättijauhomato 47 %) samaan siipikarjanlihajauhon (n. 69 %) ja kalajauhon (n. 71 %) kanssa (kotisirkka n. 71 %). Välttämättömien aminohappojen määrät vaihtelivat hieman eri lajeissa (kuten yleensäkin ne vaihtelevat eri raaka-aineissa). Kokonaisuudessaan korkeimpia aminohappopitoisuuksia oli huonekärpäsen koteloissa, sen jälkeen mustasotilaskärpästen koteloissa ja jättijauhomadon toukissa. Vähiten pakollisia aminohappoja oli torakoissa.

Orgaanisen aineen sulavuus oli korkein jauhopukin toukissa (91,5 %) ja jättijauhomadon toukissa (91,1 %). Mustasotilaskärpästen koteloissa oli alhaisin sulavuus (68,1 %). Verrokkina tutkimuksessa esim. siipikarjan lihajauhon sulavuus oli 85,8 % ja kalajauhon 82,1 %. Typpiyhdisteiden sulavuus oli korkea torakoilla ja jauhopukin toukilla.

Kokonaisuudessaan eri hyönteislajien ravintoainekoostumus vaihteli paljon. Tutkittujen aineiden osalta hyönteiset eivät kuitenkaan olleet huonoja vaihtoehtoja muuhun proteiinin verrattuna. Jos hyönteisiä aiotaan käyttää koirien ruuissa, pitää valita oikeanlainen hyönteisvalikoima kaikkien tarvittavien ravintoaineiden saamiseksi.

SIRKKA VS. NAUDANLIHA (100 g) *
Sirkka 153 kcal proteiinia 20,1 g rasvaa 5,06 g Naudanliha 169 kcal proteiinia 20,6 g rasvaa 9,3 g

Kasvit, levät ja hyönteiset

Tutkimuksessa2 haluttiin selvittää helposti saatavien ja hyväsatoisten kasvilajien (esim. voikukka, lehtikaali ja mustikka), levien (esim. punalevät, ruskolevät ja viherlevät) ja hyönteisten (amerikantorakka Periplaneta americana, harmaa ruutukärpänen Sarcophaga bullata ja muurahainen Pogonomyrmex occidentalis) soveltuvuutta lemmikkieläinten ruokiin. Kaikissa hyönteisissä oli tarpeeksi pakollisia aminohappoja ja raakavalkuaista, joita vaaditaan lemmikkien (koirien) ruokiin. Kaikissa levissä ei ollut tarpeeksi näitä, joten jos leviä haluaa käyttää koirien ruokintaan, pitää lajikkeet valita huolella ja tutkia niitä lisää. Kasvien osalta vaihtelua oli myös paljon ja tähän vaikuttivat mm. vuodenaika ja alue, josta kasvi on kerätty. Täten levät ja hyönteiset vaikuttavat sopivimmalta proteiinien lähteiltä, kun mietitään vaihtoehtoja perinteisille proteiineille.

Yleistä hyönteisistä ravinnonlähteenä

Hyönteiset yleisesti ottaen ovat hyviä proteiinin ja kivennäisten lähteitä. Lisäksi niiden sulavuus on yleensä hyvä. Jotkut koirat ovat allergisia tyypillisesti koirien ruuissa käytetyille proteiinilähteille, joten uusia tarvitaan. Tällöin vaihtoehdoksi voivat myös tulla hyönteiset. Lisäksi hyönteiset ovat yksi vaihtoehto, kun mietitään eläinperäisen proteiinin valikoimien kasvattamista esim. taloudellisista tai ekologisista syistä.

Jos hyönteisiä aiotaan käyttää eläinten ruuissa, tärkeää on taata mm. ruuan puhtaus ja turvallisuus sekä oikeat menetelmät hyönteisten kasvattamisessa ja ravinnoksi käyttämisessä. Lisäksi pitää huomioida, ettei käytettävä hyönteinen sisällä haitta-aineita, jotka heikentävät sen hyödyntämistä ravinnoksi. 

Markkinoilta löytyy jonkin verran hyönteisiä sisältäviä koirien ruokia ja herkkuja. Joitakin merkittäviä investointeja on jo tehty hyönteispohjaisten tai hyönteisiä sisältävien ruokien valmistamiseksi ja uusia tuotemerkkejä alalle on tulossa (esim. Green Petfood Insect Dog, Exclusion Diet Insect tai Entoma’s Natrual Dog Food). Tulevaisuudessa hyönteisiä sisältäviä ruokia nähtäneen vähitellen enemmän myös koirien muonavalikoimissa. Suurin kysymys lienee siinä, miten hyönteisiä sisältävät ruuat löytävät paikkansa ruokamarkkinoilla ja kuluttajien mielissä.

Lähteitä ja linkkejä

* lähde https://www.petfoodindustry.com/articles/7060-infographic-insect-based-pet-food-nutrition

Tutkimukset

  1. Bosch, Zhang, Oonincx & Hendriks 2014: Protein quality of insects as potential ingredients for dog and cat foods
  2. McCusker, Buff, Yu & Fascetti 2014: Amino acid content of selected plant, algae and insect species: a search for alternative protein sources for use in pet foods

Kirjoja ja artikkeleita

Case, L. 2016. Only have eyes for you.

Daumas, Paragon, Thorin, Martin, Dumon, Ninet & Nguyen 2014: Evaluation of eight commercial dog diets. Journal of nutritional science 3, 1-5.

Donadelli, Aldrich, Jones & Beyer 2018: The amino acid composition and protein quality of various egg, poultry meal by-products, and vegetable proteins used in the production of dog and cat diets. Poultry Science, 1- 8.

Hagen-Plantiga, Bosch & Hendriks 2014: Practical approach to determine apparent digestibility of canine diets. Journal of nutritional science 3, 1-4.

Linkkejä esim.

https://www.petfoodindustry.com/articles/7060-infographic-insect-based-pet-food-nutrition
https://www.petfoodindustry.com/articles/7051-insect-based-pet-treats-to-debut-at-global-pet-expo-2018
https://www.entomofago.eu/en/#
https://www.naturalproductsinsider.com/ingredients/insect-protein-it-viable-alternative-pet-and-livestock-food
https://www.buhlergroup.com/global/en/downloads/Baumann_and_Mueller_Alternative_Proteins.pdf

Negatiivisten koulutusmenetelmien vaikutukset koiriin

Ziv: The effects of using aversive training methods in dogs—A review. JVB 19 (2017): 50-60.

Koiramaailmassa on paljon epätietoisuutta ja ristiriitaisuutta koulutusmenetelmien kohdalla. Klassinen ja operantti ehdollistuminen ovat niitä, joita koirankoulutuksessa yleensä käytetään. Näitä on tutkittu jo kauan. Perinteiset koulutusmenetelmät on liitetty positiiviseen rankaisuun ja negatiiviseen vahvistamiseen, joita on pidetty huonoina menetelminä koiran hyvinvoinnin kannalta. Kouluttajien kesken on kiistelyä siitä, onko esim. sähköpannan käyttö koiran käyttäytymisen muokkaajana sopivaa.

Tässä tutkimuksessa käytiin läpi koirien kouluttamistutkimuksia vuosilta 1997-2014. Tulokset jaettiin useampaan osaan. Ensimmäisessä vertailtiin koulutusmenetelmiä. Näistä todettiin, että negatiiviset menetelmät liittyivät useampiin ongelmakäytöksiin, aggressiivisuuteen ja pelkoon. Positiiviset menetelmät liittyivät vain yhdessä tutkimuksissa aggressiivisuuteen. Näistä on kuitenkin vaikea saada selville sitä, mikä esim. johti aggressiivisuuteen – koulutusmenetelmä vai oliko menetelmä otettu käyttöön vasta aggressiivisuuden osoittamisen jälkeen.

Tutkimuksissa, joissa tarkkailtiin koirien käyttäytymistä, havaittiin, että negatiivisilla menetelmillä saattoi olla negatiivinen vaikutus koiran hyvinvointiin. Missään tutkimuksessa ei havaittu, että negatiivinen menetelmä olisi ollut positiivista tehokkaampi.

Koirien välistä aggressiivisuutta tutkittiin vain yhdessä tutkimuksessa. Siinä koirat, joita koulutettiin lyömällä tai ravistelemalla, olivat aggressiivisempia muita koiria kohtaan. Sähkö- ja haukunestopantojen tutkimukset olivat ristiriitaisia joissakin kohdissa, mutta yleisesti sähköpantakoulutetuilla koirilla oli enemmän stressin merkkejä kuin ei-pantakoulutetuilla.

Koirien fyysiseen terveyteen negatiivisilla menetelmillä oli merkitystä stressihormonien erittymisen muodossa. Yhdessä tutkimuksessa oli havaittu silmän sisäisen paineen kohoamista (koira kiskoi pannassa) sekä yksi tapaus koulutuskaulaimessa ”hapettamisessa”, jonka seurauksena koira jouduttiin lopettamaan. Pannasta kiskomisessa tai roikottamisessa on selkeitä terveysriskejä koiralle.

Yhteenvetona todettiin, että negatiivisten koulutusmenetelmien ei ole todettu olevan positiivisia tehokkaampia ja niiden käytöstä löytyy merkkejä koiran hyvinvoinnin vaarantumisesta.

Nomekausi lopussa syksyllä 2017

Kokeiden osalta nomekausi on nyt loppunut. Kauden tavoitteena oli saada Margelle toinen AVO1-tulos ja Allille taipparit läpi, osallistuminen junnumestaruuteen ja tilanteen mukaan startti alossa syksyllä. Lisäksi molemmat (no, Alli) pääsivät muutaman kerran mukaan metsästykseen, mikä tietysti on aina yksi kauden tavoitteista.

Margen osalta tavoite jäi saavuttamatta. Alkukaudesta Marge edelleen oli levoton passissa ja seuraamisessa, loppukaudesta nämä paranivat (koska kiinnitin niihin huomiota, palkkasin seuraamisesta ja passissa olosta eikä iän karttuminenkaan varmaan haitannut). Muutoin ongelmia oli vaihtelevasti eri asioissa: 2-markkeeraus ei oikein ottanut sujuakseen tai ohjattavuudessa oli sanomista. Kaksi kakkosta ja kaksi kolmosta saaliina. Näistä kakkosista harmitti eniten Tornio, jossa Marge missasi erittäin helpon markkeerauksen alussa, kun katseli taakseen eikä heittoa (enkä tiennyt tätä johtuen koeasetelmasta). Mutta tämä lienee Margen taso, voittajaluokka on kuitenkin sen verran vaativa, että sieltä meille hyviä tuloksia tulisi helposti johtuen tästä epätasaisuudesta suorittamisessa. Olisi pitänyt alkutreeneissä keskittyä enemmän itsehillintään sekä ohjattavuuteen (helpoilla, onnistuneilla ohjauksilla + palkkaamalla pysähtymisistä enemmän). Jatketaan kuitenkin treenejä, koska Marge tykkää niistä. Ja Marge on edelleen kiva koira, vaikkei koskaan saavuttaisi sitä toista ykköstä.

Alli-Pallilla puolestaan oli hyvä kausi, mikä tavallaan yllätti ja tavallaan ei. Alli kun on ollut koko ajan ”hyvä” nomessa (ja aika lailla muussakin, luonteestaan johtuen), vaikka pieniä ongelmiakin on ollut (mutta niin kuuluukin, ei kaikki aina suju helposti). Taipparit menivät läpi helposti, vaikka minua kovasti jännittikin. Junnumestaruudessa olin itse huono enkä toiminut rauhallisesti, kuten olisi pitänyt. Oletin, että Alli näkee ohjauksen, vaan ei nähnyt, joten se meni aika lailla vapaalla haulla. 2-markkeerauksessa muistamattomuutta ja treenin puutetta, joten sieltä toinen jäi. Sijoitus kuitenkin 4., joten sinänsä tyytyväinen koiraan, itseeni en.

Ilmoitin Allin kahteen nomeen syyskuussa ja molemmat kokeet menivät hyvin. Odotin kyllä, että Alli suoriutuu niistä – jos ei taidoilla, niin riista- ja työintonsa avulla. Alli kuitenkin tsemppasi oikein hyvin ja molemmista tuli ALO1-tulokset eli ensi vuonna Alli on Margen kanssa samassa luokassa. Alli on vähän ”erilainen nuori”, nomessa siinä on paljon samaa kuin Hellevissä eli itsehillintää, keskittymistä ja intoa työskennellä (mutta Helleviin verrattuna enemmän työskentelyn voimakkuutta ja itseluottamusta). Lisäksi itsevarmuutta, jota lisäsi sen metsästyksessä mukana oleminen (mm. haavakkojahdissa onnistuminen). Näiden takia päätin jo kesällä, että nomesta tulee Allin päälaji.

Tein virheen Hellevin kanssa ottamalla väkisin tokon ensisijaiseksi, vaikka Hellevi selvästi oli lupaava nomekoira (+ agilitykoira) ja se ehdottomasti olisi a) saavuttanut nomessa enemmän jos olisin treenannut nomea ja b) nautti nomesta enemmän. Lisäksi olisin nomen kautta saanut Helleviin itsevarmuutta ja sinnikkyyttä lisää myös tokoon. Harmittaa, mutta ehkä nyt osaan toimia paremmin. Allissa tosin on se ero, että se pitää kaikesta tekemisestä, mutta koska se on nomessa näyttänyt olevansa lupaava, haluan saada nomesta nyt enemmän.

Ajattelin, että Marge voi startata alkukaudesta ja Alli aloittaa sitten myöhemmin, jotta ehdin treenata sen kanssa ohjaukset mahdollisimman hyväksi. Katsotaan, miten käy.

Treeniajatukset jatkoon:

Marge

  • itsehillinnän vahvistaminen
  • monimarkkeeraukset (linja, erikseen)
  • ohjausristikoiden tekeminen ja suunnat siinä vahvaksi
  • pysähtymisestä palkitseminen
  • luoksetulosta palkitseminen
  • hajualueiden ylittäminen

Alli

  • ohjausristikoiden tekeminen
  • monimarkkeeraukset vähitellen helppoina
  • linjan vahvistaminen häiriöiden kanssa
  • hajualueiden ylittäminen
  • pillipysähtymisen ylläpitäminen
  • luoksetulosta palkitseminen

Onhan tuossa treenattavaa koko talveksi!

Tokonuorten leirillä keväällä 2017

Sain taas ilokseni olla mukana kouluttamassa Kennelliiton tokonuorten leirillä huhtikuun alussa v. 2017. Mukana oli 14 reipasta tokoilijaa, joiden kanssa treenattiin perjantaista sunnuntaihin. Kovin päteviä ovat nämä nuoret koiriensa kanssa, täytyy tunnustaa! Ja saavat osallistua kahdesti vuodessa viikonloppuleirille, jossa erilaisia luentoja ja koulutuksia riittää.

Tämänvuotinen luento-osuus liittyi mentaalivalmennukseen, jonka piti erittäin hyvä kouluttaja Anne Talvitie. Siellä tuli itsellenikin hyödyllisiä ajatuksia, näin nuorten siivellä kun sain kuunnella asiaa. Tässäpä muutamia mieleeni erityisesti tarttuneita.

Ensinnäkin mentaalivalmennuksen osista: faktat (mm. oma terveys, nukkuminen, koira, välineet, treenipaikat), kehittyminen (treenit, oppiminen jne.) ja mieli (esim. motivaatio, asenne, ajattelu, tunteet). Treenaamisesta se tuttu juttu, että pitää harjoitella muutakin kuin mitä osaa ja missä on hyvä. Riittävän vaativia treenejä, että oppii uutta, ei vanhan toistamista. Pitää uskaltaa mennä mukavuusalueen ulkopuolelle, siellä voi tulla virheitä ja sitten tietää, että mitä pitää harjoitella lisää. Jos pyörii aina vain onnistumisten parissa, ei kehity. Virheet vievät treeniä eteenpäin.

Ajattelusta nousi esille keho (esim. koppava nokka pystyssä asento -> vaikuttaa myös siihen, että on itsevarmempi olo), mieli ja kieli. Miten puhuu itselleen, mitä ajattelee – sillä suuri merkitys.

Asennekysymykset nousivat myös hyvin esiin. Pysyvät asenteet liittyvät siihen, että pitää todistaa jotain (esim. kokeessa). Mennään kokeeseen onnistumaan ja jos ei onnistu, ajatellaan, että ollaan huonoja. Ei uskalleta epäonnistua kokeessa, etteivät muut näe, että ei ”huono”. Pysyviin asenteisiin liittyi mm. se, että pitää heti osata jokin asia, pitää olla hyvä, ei saa epäonnistua ja verrataan muihin. Voidaan esim. pitää itse ”jonkinlaisena” (esim. jännittäjänä), vaikka on sitä ehkä vain tietyssä tilanteessa. Kehittyvät asenteet ovat niitä, joissa ajatellaan, että kohta osaan ja halutaan haasteita. Se on oppimista ja sitä, että otetaan vastaan palautetta ja kehitytään sen mukaan. Arvostetaan sitä, että harjoitellaan ja kehitytään, ei olla vielä hyviä, mutta voidaan kehittyä hyväksi.

Kisajännityksestä jäi mieleeni mm. se, että kokeelle annettu merkitys vaikuttaa siihen, miten toimii ja millaisia reaktioita itsellä on. Jos merkitys on se, että siinä on pakko onnistua, tehdä täydellisesti tai ajattelee, mitä muut ajattelevat, aiheuttaa tämä helposti painetta ja ahdistusta. Jos merkitys on se, että halutaan tehdä hyvä oma suoritus, ei verrata tätä muihin ja saada tietoa virheistä, jotta voi kehittyä, antaa tämä itsevarmempia tunteita.

Sitten vielä siitä, mihin voi itse vaikuttaa: omiin asioihin eli mihin oikeasti voi kisapaikalla vaikuttaa (esim. kisarutiinit, oma toiminta). Mihin ei voi vaikuttaa kuin vähän ovat ”sun asiat” eli esim. kaverin asiat (voi auttaa, mutta ei voi tehdä muuta). Ja mihin ei voi vaikuttaa ovat ”muiden asiat” eli esim. sää, säännöt, tuomari, ketkä muut ovat kokeessa jne. Kannattaa siis keskittyä niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa eli omat asiat.

Näistä löysin omia huonoja ajattelutapoja, esim. omien koirien vertaaminen muiden koiriin ja sitä kautta ajattelutapa, että omat koirani ovat ”huonoja”. Vaikka eivät ne ole, tekevät erittäin hyvin, kun miettii niitä resursseja, mitä niille on annettu (koko, rakenne, luonne jne.). Tai keskittyminen kokeita ajatellessa liikaa muiden asioihin, esim. miten muilla menee ja millaisia muut ovat tai jos kokeessa on nopea bc -> Marge ei koskaan voi saada kymppiä ruudusta. Mutta eihän sen näin pitäisi mennä, koska ovat erirotuisia ja työskentelevät eri tavalla. Ja jos on, niin sille en minä voi sitten mitään. Pitäisi olla enemmän tyytyväinen oman koiransa suorittamiseen senhetkisen tason mukaan, ei vertailla koiria toisiinsa (mikä estää kehittymistä), tehdä riittävän vaikeita harjoituksia eikä vain sitä, mikä aina varmuudella onnistuu. Ja tietysti muuttaa ajattelutapaa virheiden suhteen eli jos (kun) kokeessa tulee virhe, niin se on vain tietoa seuraavaa treeniä varten. Koe on vain osa treenaamista, ei liikaa painoarvoa pisteille tms. siellä, vaan sille, miten koira suorittaa liikkeet suhteessa koulutus- ja osaamistasoon. Monenlaista ajatusta siis heräsi (taas) näistä ja suosittelen osallistumaan Annen koulutuksiin tai luentoihin, jos mahdollista – tässä vain pieni pintaraapaisu siitä, millaisia asioita siellä käsiteltiin.

http://www.kennelliitto.fi/nuorille/tule-mukaan-menoon/tokonuoret/kennelliiton-tokonuoret-valmennusryhma