|
Lauantaina alkoi arvostelu-urakka n. klo 10.30 aikaan. Koepaikka oli messuhalli, jossa mattopohjainen kehä oli varattu tokolle (ryhmä/BIS-kehä). Katsojia tuntui olevan melko paljon. Erikoista oli se, että kisaajat saivat harjoitella kehässä ennen kokeen alkamista, kuulemma siellä on tapana. Koiria oli vain 12, joten arvostelu sujui nopeasti, vaikka alussa oli hankaluuksia, kun piti samaan aikaan selittää virheet englanniksi kirjurille. Äkkiä siihenkin tottui ja homma sujui liikkuroinninkin puolesta hyvin (ja opin käännöksen oikeaan eli kutakuinkin "napriva").
Koirat olivat yllättävän hyviä, tosin osa oli samoja, jotka ovat olleet mukana MM-kisoissa jo useampana vuonna sekä muutamia agilitykoiria. Pääasiassa bc:tä, mutta myös kolminkertainen Ukrainan mestari amstaffi ja dobberi mahtuivat mukaan. Voittajabc oli hyvä, seuraamisessa huomautettavaa sekä perusasennoissa, mutta muuten vallan mainio pakkaus upeine ruutuineen. Kuulemma Venäjän nopein agilitykoira. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet bc:t olivat myös hyviä ja näille kaikille tulikin 1-tulokset. Yleisesti ottaen seuraamisessa oli korjattavaa, kontakti puuttui monelta. Luoksetulot kuten meilläkin, ruudussa hidastelua merkille ja ruutuun viime metreillä, ohjatussa temponmuutoksia, perusasentoihin tulemisissa hidastelua aika monella eri liikkeissä. Kaukoissa tekniikat melko hyvin kunnossa. Tunnarissa vain kaksi nollaa taisi tulla, muuten se suhteellisen ok. Mutta kokonaisuudessaan aivan hyviä koiria, Venäjältä ja Ukrainasta. Kokeen jälkeen vähän kiertelyä, mutta ei mitään ostelua.
Sunnuntaina sitten oli vuorossa kouluttamisosio, jossa käytiin läpi oikeaa seisahtumistekniikkaa, seuraamisen kontaktia ja kääntymisiä, perusasentoon nopeammin tulemista, merkille hidastelemattomuutta, maahanmenon nopeampaa tekniikkaa, noudon nopeampaa ottamista jne. Lisäksi aika paljon juteltiin kisatreenaamisesta, ympäristöharjoittelusta ja harjoittelumääristä. Aika kului nopeasti, ihmiset olivat mukavia ja innostuneita ja koirat hyviä. Kouluttaminenkin sujui englanniksi yllättävän hyvin, kun sanasto kuitenkin on tuttua. Juteltiin myös yleisesti harrastamisesta ja kilpailemisesta. Heillä ei ole lämpimiä halleja oikeastaan ollenkaan., joten treenaaminen on vähän hankalaa ja hallikisojakaan ei ole turhan usein. Lisäksi kokeita järjestetään vähän, vain muutamia vuodessa. Venäjällä kilpailemisen voi aloittaa 1-luokasta tai sitten voi suoraan aloittaa evl:stä. Tämä mahdollistaa vain evl:n liikkeiden opettamista alusta saakka. Mielenkiintoinen ja aika hyvä strategia! Mukava reissu kaiken kaikkiaan, uusia koiria on tulossa kovasti idästä päin ja innostus hurjaa. Ovat valmiita panostamaan aika paljon tokoon, matkaa Kiovan kokeeseen tuli useimmilla päivän verran (Odessasta tai Moskovasta) eli ei mitään pikkureissuja. Toivottavasti treenaaminen jatkuu samaan tapaan. |