TOKON EM 8.-10.6.07 ZAGREBISSA

Joukkue (Päivi & Pihka, Elina & Sina, Kati & Rho, Satu & Welmu, Christa & Vip, Jessica & Katla sekä varakoirat Tytti & Sintti ja Kata & Paavo) starttasi maanantaina 4.6. Länsisatamasta Superfastilla kohti Saksaa. Mukana oli lisäksi 5 näyttelyyn menevää koiraa omistajineen. Laivamatka sujui nopsaan, ainakin mulla ja Päivillä, koska nukuimme pitkään univelkoja pois. Saksaan saavuimme tiistaina illasta ja matka kohti Kroatiaa alkoi. Yö meni nukkuessa bussissa, ei kovin hyvin.

Matka meni hyvin kunnes aamulla pysähdyspaikalla Zoll iski ja jouduimme maksamaan jostain vakuutusmaksuista ja luvista sakkoa. Selville ei oikein käynyt, miksi niitä jouduttiin maksamaan, kun puhelussa Emmulle asian sanottiin olevan salaista...ilmeisesti ei ihan laillisia sakkoja tullut, mutta ne jouduttiin kuitenkin maksamaan.

Maisemat matkan varrella olivat jälleen kerran upeat, mutta niiden hohto himmeni, kun Itävallan tulli iski. Bussiin oli ostettu vignette, joka oli pikkuautolle kun taas iso bussimme tarvitsikin go boxin. Sakkoa siis tuli taas ja boxi ostettiin. Matka jatkui kuitenkin Slovenian kautta kohti Kroatiaa. Slovenian tulli oli tarkka, passit katsottiin melkein kaikilta ihmisiltä ja koirilta. Ja kyseltiin tarkkaan, minne oltiin menossa ja mistä tulossa. Sekä miksi meillä ei ollut kuin pari miestä mukana (!), missä meidän muiden miehet olivat (?!).

Zagrebiin saavuttiin n. 18 tunnin ajon jälkeen ja majoituimme hienoon hotelliin n. 4km kisapaikasta.


Hotelli ja sen portsari.


Huoneemme ja hieno vessa.

Treenipäivä oli torstaina ja Suomen vuoro heti alkuun. Treenit sujuivat mainiosti, ei isoja virheitä kellään. Sen jälkeen piti odotella iltapäivään asti, jolloin oli joukkueenjohtajien ja tuomareiden palaveri. Mukana tuomaroimassa oli tuttuja viime vuoden Saksan tuomaripäiviltä samoin kuin joukkueenjohtajissa oli tuttuja sieltä. Mitään ihmeellistä ei sääntöihin keksitty, jotain pientä esim. koiraa ei saanut käskeä liikkeiden välillä maahan, tunnarissa sai sanoa paikka ennen kääntymistä, tunnarissa ei saanut ennen liikettä sylkeä käsiin, noutokapula piti laittaa oikealle puolelle jos koira tuli eteen, luoksetulon pysäytys suurinpiirtein merkin alueelle jne. eli aivan tavallista. Sen jälkeen kävelin hotellille, jonne muut olivat joko kävelleet aikaisemmin tai menneet bussilla. Illalla jaksoimme mennä hotellin lähelle Mo'hon syömään.


Kisapaikkaa ylhäältä sekä Suomen joukkue.

Perjantaina vuorossa olivat Tytti ja Sintti, Päivi ja Pihka sekä Elina ja Sina. Ensimmäinen päivä on aina hieman hankala, koska tuomarit vasta tekevät linjaansa ja sen takia pisteiden saaminen voi olla hieman sitä sun tätä. Alussa tulikin heti pari ykköstä, mutta linja oli muutoin tiukka (outo). Tytille ja Sintille 252,38 pistettä eli nippanappa ei ykköstä. Idiootissa jäi istuminen pois, joten se vei myös ykkösen, muuten tasainen suoritus. Päivi ja Pihka tekivät tyypillisin suorituksen, jossa ei virheitä vaan tasavarmasti kaikki kunnolla läpi. Pisteet 279,5 ja ykköseksi sillä hetkellä. Iltapäivällä Elina ja Sina ilahduttivat tasaisella ja rauhallisella kehäesiintymisellä, jossa kuitenkin oli vauhtia mukana ja saaliina 268 pistettä ja päivän kakkonen (idootissa tosin virhe). Epäonnistumisia nähtiin jo muutama, mm. Heidi & Bolibompa hyppynoudossa - ohjaaja pudotti kapulan ja keskeytti liikkeen saaden siitä nollan. Tulospalvelu toimi sekä meidän oman taskulaskimemme (Tytin) että tulostaulun avulla.


Tulostaulu.

Kisapaikalla oli myös EV-näyttely, jossa kävin vilkaisemassa noutajia. Flattiurosten kehä oli menossa ja bongasin sieltä jättimäisiä ja lihavia flatteja sekä muutaman hyväkuntoisen. Huono juttu, melkoisia nöffejä olivat. Labbiksia ei ilennyt katsoa, olivat todella paksuja (paitsi kaikkein nuorimmat koirat).


Lihavat noutajat.


Lelukoira ja kojuja.

Lauantaina vuorossa olivat Satu & Welmu, Kata & Paavo ja Jessica & Katla. Ennen heitä kisasivat mm. Oystein ja Leo, mutta Leo kämmäsi luoksetuloa menemällä niiden merkeille sekä ruudussa ennakoi. Upea Jenny Susanin mali teki päivän pohjat 272. Sadulla ja Welmulla tökki harmillisesti kaukoilu niin, että siitä ei paljon pisteitä jäänyt ja tuloksena hyvä kakkonen 233,67. Heidän jälkeensä norjalaiset jatkoivat heikosti mm. nollaamalla hyppynoudon vinolla heitolla! Lisäksi päivän upeimman suorituksen tehnyt Lillemor & Krollie nollasivat ruudun, kun Krollie karkasi sieltä luokse! Katalla ja Paavolla tuli hämminkejä seuraamisessa, sitten ok, mutta ohjatussa Paavo menikin keskimmäiselle kapulalle ja se oli siinä :-( Vimppana startanneilla Jesscalla ja Katlalla oli rauhallinen ja tasainen suoritus, jonka seurauksna he saivat 1-tuloksen pisteillä 265,67 ja päivän 3. sija! Tuomarointi alkoi jo herättää epäilyksiä, sillä mm. kaukoissa koirat saivat käsittämättömiä pisteitä - ne koirat, jotka liikkuivat edestakaisin saivat enemmän pisteitä kuin ne, jotka pysyivät paikoillaan! Metallissa pisteet olivat myös alhaisia, samoin idiootissa ei oikein päässyt selville linjasta. Tosin me tarkkailimme enemmän koiria kuin ohjaajia, joista monella oli todella paljon ja vahvoja vartaloapuja. Lisäksi koirien perusasennot olivat kauttaaltaan aika huonoja. Suomen joukkuemitali alkoi tässä vaiheessa tuntua melko varmalta.

Lauantaina kävimme kaupungilla syömässä ja löysimme maanalaisen ostoskeskuksen, jossa emme tosin ehtineet juurikaan seikkailla. Minäkin ehdin hieman nähdä kaupunkia ja räpsiä kuvia. Lämmintä oli riittävästi koko ajan, n. 25 astetta pe-la.


Räjähtänyt talo ja rakennustyömaa - sodan jäljet näkyivät paikoitellen vielä katukuvassa.


Ostoskeskuksessa ja kuvaa kohti hotelliamme.

Sunnuntaina vuorossa olivat Christa ja Vip sekä Kati ja Rho. Ennen heitä nähtiin mm. Synnove ja Copper, jotka hieman häselsivät, mutta ykkönen heille kuitenkin. Ruotsalaisia oli vielä useampi vuorossa, mutta ei täydellisiä onnistumisia heille, ei edes kunnon ykkösiä, joten Ruotsi putosi palkinnoilta tyystin Norjan ollessa joukkuekisan kakkonen. Christa ja Vip tekivät myös liki virheettömän suorituksen, tulos 277,5 ja Suomelle kaksoisjohto! Samalla joukkuekulta varmistui! Kati ja Rho tekivät hyvän kakkosen 248,77, seuraamisessa tuli pieni onnettomuus ja ruudussa oli myös pieniä ongelmia. Toiseksi viimeisenä startannut Sveitsin Silvia Aeberhard oli loistava, hyvä seuraaminen ja kisan upeimmat kaukot, mutta tunnarn 0 pudotti heidät pois kärjestä. Kuitenkin Sveitsi on tulossa kovaa, joukkuesijoitus heillä 3. Viimeisen juoksunartun jälkeen Suomen kultajuhlat olivat vuorossa isossa kehässä, jossa hikoilimme "ihanissa" tuulipuvuissa liki 30 asteen helteessä. Henk.koht. kisassa Päivi ja Pihka 1., Christa ja Vip 2., Elina ja Sina 4. ja Jessica ja Katla 6.!

Matka kohti kotia alkoi kisan jälkeen. Tosin ajoimme harhaan opasteista huolimatta, mutta pääsimme loppujen lopuksi oikealle reitille. Matkan aikana saimme nähdä pienen koiratappelunkin sekä ihmeelliset rakkulajalat by Satu, joka sai pahan allergisen reaktion sandaaleista ja pysähdyimme täten Rostockissa sairaalassa niitä hoidattamassa.

Laivamatkalla nukuimme ensin Päivin kanssa 12 tunnin unoset ja sitten kannelle aurinkoa ottamaan. Sen jälkeen buffetissa viimeinen yhteinen illallinen ja sain lisäksi joukkueelta mm. ihanan "rekisterikilven" - kiitos kaikille! Sitten olimmekin toisen yön unien jälkeen jo kotisuomessa. Aamulla tosin Päivi & Pihka oli kutsuttu Huomenta Suomeen, joten menimme sinne (aamupalalle) juttua varten aamuksi notkumaan ja sen jälkeen vasta pääsimme junaan ja kotiin. Mielenkiintoinen reissu kaiken kaikkiaan näin ei-joukkuelaisena, outoa oli olla mukana ilman koiraa ja ilman kisaamista. Matka meni kaikkine kommelluksineen kuitenkin hyvin ja mukavaa oli hyvässä seurassa! Ja kun tuloskin oli noin loistava, mikäpä siinä oli reissatessa.