2003     2004     2005     2006     2007     2008
 

KUULUMISIA 2005 

 

12.12.2005

Ollaan oltu aika laiskoina treenaamisen ja muun suhteen...jonkin verran tokoa (lähinnä kaukokäskyjä sisällä) sekä sitten agitreenejä ennen lumien tuloa noin kerran viikossa. Muuten ei juuri mitään muuta. Mentiin kuitenkin Selman kanssa Ouluun agilitaamaan. Lauantaina yksi rata, jossa HUONOA ohjausta, Selma kieppui useamman esteen jälkeen, kun olin aina väärällä puolella...ihmeellisesti kuitenkin 0 ja voitto ja samalla siirto kolmosiin.

Sunnuntaina kaksi kolmosen starttia ja treenaamattomuus kostautui pahasti; yritin liikaa vedättää ja sain ekalta radalta Selman väärälle esteelle. Toisella sitten taas vedätin, kun ajattelin ehtiä hienosti renkaan taakse leikkaamaan, mutta samalla sitten Selma jätti pujottelusta viimeisen välin menemättä. Jatkettiin siitä samaa tietä eteenpäin, mutta ihan yhtä huonoa ohjausta edelleen eikä ollut edes hyvä treenirata loppumatkakaan. Mutta syksyn tavoite meni kyllä yli odotusten eli suht helposti kuitenkin Selma nousi kolmosiin ja nyt sitten pitää alkaa treenailla monelaisia asioita (esim. leikkaaminen kepeillä ei suju eikä oikein kontakteillakaan olla ehditty treenata sekä sitten pujottelu molemmilta puolilta, keinu varmaksi, kontakti vielä paremmiksi jne.).
 

6.11.2005

Selma jälleen agissa KASsin kisoissa. Ekalta radalta kolmanneen esteen kierto ja yliaikaakin, sijoitus kuitenkin 3. Toiselta radalta nolla, ihan siisti rata, ja voitto. Toinen nousunolla siis. Sunnuntaina Selma oli mukana vain yhdellä radalla, jossa vedin sen yhdeltä hypyltä kieltoon ja sitten väärä rata. Hyl...

Nukan kanssa käytiin hakemassa kieltoja, outoja sellaisia, joten ei kovin hyvä viikonloppu ollut.
 

23.10.2005

Selma kisasi Oulussa agissa 4 starttia. La aamukisassa 0 ihan siistillä radalla, voitti sen ja siirtyi kakkoseen :-) Sitten ekassa kakkosen kisassa hyppyradalla ei ihan niin sujuvaa menoa (mm. kepeille meno, koska ei osaa aloittaa sitä itse), mutta 0 ja sijoitus 3. Alma pääsi myös kisaamaan vähäisen treenin jälkeen ja sai hyppyradalta 0 ja voitti!

Sunnuntaina Selmalla oli kaksi starttia edelleen edessä. Ekalta radalta tuli 5, kun lähti keinulta ennen kuin se ehti laskea (en ehtinyt käskeä sitä odottamaan tarpeeksi ajoissa, ei osaa itse pysähtyä). Toiselta radalta lopussa okserille huono ponnistus, liian kaukaa ja sieltä 5. Molemmilta sijoitukset kuitenkin kakkoseksi.
 

20.10.2005

Ollaan käyty jahdissa, mutta ei nyt kovin kummoisella tuloksella. Jospa sitä saalista vielä tulisi...

16.10. Masu kävi tokoilemassa Torniossa. Paikallaistuminen edelleen onnistui, hyvä niin. Seuraaminen oli kamalaa, kuumui ja puri ja oli todella levoton. Sen jälkeen sitten rauhoittui vähän ja muut liikkeet menivät ok, paitsi kaukoissa yksi ylimääräinen käsky, kun jumppasi itsekseen. Lisäksi pureskeli noutokapuloita...Pisteet 306 tai 304, en muista kummat. Harmittaa vähän, ettei ole tullut treenattua Selmaa hyvin, olisi voinut mennä sen kanssa kokeeseen. Mutta kesken se vielä on, joten vasta ensi vuonna sitten kokeeseen, ainakin näillä näkymin.

Ja Selma kävi silmätarkastuksessa ja tuloksena terveet silmät.
 

21.9.2005

Noin kuukausi on siis vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Tällä välillä Selma on käynyt agilitykisoissa, joista tuloksena ei sitä kaivattua nollaa! Torniossa 3.9. oli kaksi starttia, jotka molemmat menivät huonosti: hylky ja 15, muistaakseni. Ohjausvirheitä molemmilla radoilla eli en ollut harjoitellut edellisten kisojen jälkeen ollenkaan. Ja se näkyi huonona ohjauksena. Seuraavan viikonloppuna 10.-11.9. OKK:n kisoissa lauantaina kaksi vitosen rataa, ekalta rimanpudotus ja toiselta keinu ei ehtinyt laskea alas ennen Sellun siltä poistumista. Sunnuntaina hyppiskältä tuli kaksi pujotteluvirhettä ja ehkä jotain muuta ja sitten agilityradalta kielto sekä sitten putoaminen puomilta ja kaikenlaista muuta sähellystä. Huonoja ratoja sunnuntaina. Pitää harjoitella, ohjaus ei suju sekä pujottelu on ihan kesken. Muuten menee ihan ok.

Porukkaan on tullut mukaan uusi jäsen, tosin vain hetkellisesti eli Iipan Aktiivinen-Asta "Nuka" on hoidossa pari kuukautta. Alkukankeuden jälkeen Nuka on viihtynyt porukassa ihan hyvin. Selma tykkää leikittää Nukaa, joka toivottavasti ei opi kovin montaa huonoa tapaa flateilta...Nuka on pääsyt lämpimän riistan makuun jahdissa ollessaan, tosin onnistuneita reissuja ei ole ollut kuin yksi :( Mutta osaa odotella passissa hyvin ja hiljaa. Hanheakin pääsi kantamaan. Nuka oli kisaamassa Ouluussa 11.9. hyppyradalla, jossa kaikki muu meni ok, mutta yhtäkkiä sai jonkun haahuilukohtauksen ja tuli selvästä paikasta esteen ohi. Sitten sain rimoja alas vedättämällä liikaa. Tulos 20.

18.9. Masu tokoili sadesäässä kohtalaisesti, hieman laiskasti eikä tykännyt istua esim. idiootissa. Mutta istui paikallaolon! Pisteet 305,5 ja sijoitus 2. piirinmestaruuskokeessa. Pitää alkaa noiden muidenkin kanssa oikeasti tokoilemaan...

Selma on päässyt myös jahtiin mukaan, sai jossain vaiheessa oikeita noutojakin, mutta ei tuo nyt kovin hyvin toiminut. Haavakkotavi oli hieman pelottava...No, osaa se istua veneessä ihan sievästi ja on kovin innokkaan oloinen, mutta ne linnut...
 

23.8.2005

Agilitykisoissa noutajaporukassa (Alma, Ansa ja Nuka ) Keminmaalla (vai onko se maassa?). Selmerin eka startti hyppyradalla oli asiallinen, rata oli aika kinkkinen, mutta sujuva. Pujottelu mentiin edelleen takaperin typerästi, mutta virheittä kuten muukin rata eli sieltä toinen 0 ja sijoitus 2. Vauhti ei ole mitään supernopeaa. Toisella agilityradalla putkelle jostain syystä kielto ja sitten yhden hypyn alta  ja sen jälkeen toisen yli eli hyl, kun en jaksanut alkaa korjata virhettä. Sunnuntaina ensin oli vuorossa agilityrata, joka oli oikein sujuva, mutta Selma meni samaan tapaan kuten joskus muulloinkin yhden esteen ohi ja tulos 5, sijoitus 2. tai 3. Hyppyradalta tuli rimanpudotus, joka ei ole Selmalle tyypillistä eli 5 sieltäkin ja sija 2. tai 3. Ihan sujuvia ratoja kaikin puolin, vauhtia voisi vielä yrittää saada lisää, vaikka kyllä se kevyesti riittää näihin alempiin luokkiin.

Samaan aikaan alkoi sorsastus, jossa Masu pääsi lauantaina iltalennolle mukaan. Käytiin etsimässä kahta mahdollista haavakkoa, joita ei löydetty ja Masu myös lähinnä vain haahuili eikä etsinyt. Ei mikään kovin hyvä lento ollut meidän kohdassamme, vähän matkan päässä kyllä lenteli ja korkealla. Sunnuntaina sitten 3 aikaan herätys ja pellolle jälleen Masun (ja Alman ja Peten) kanssa (silmät taas rähmässä ja ryytteessä, kun koivupusikossa sekä pellossa etsittiin niitä lintuja). Lentoja ei edelleenkään meidän kohdalla juurikaan ollut ja käväisinpä aamusella huoltoasemalla huoltamassa itseäni. Etsittiin sitten muiden ampumia sorsia ja jotenkin kummasti Masu yhden sorsan pellosta Almaa seuratessa löydettyään (ja aika napakasti sitä rutisteli...ei yhtään kovasuinen, ei...) innostui hommasta ja toi pellolta muutaman sorsan. Sitten vielä ennen poistumista auttoi koiratonta metsästäjää tuomalla 3 tämän ampumaa sorsaa. Eikä enää ruttaillutkaan niin kovin! Selvästi homma selkeni Masun mielessä ja alkoi olla kelpo metsästyskoiran eleitä, ohjautui ja etsi innokkaasti eikä nyhjännyt ollenkaan jaloissa. Sekä osaa jo odotella kohtuullisen rauhallisesti. Iltalento oli huono sunnuntaina ja maanantaina en jaksanutkaan lähteä aamulennolle ennen Kannukseen menoa. Viikonloppuna uudelleen, jos saisi taas syödä sorsapaistia, nam. Selmakin pääsee matkaan jossain vaiheessa.
 

15.8.2005

Selman ensimmäinen virallinen agilitykisa Oulussa. Alku oli hieman hankala, koska toisena esteenä oli kepit, joilla vien Selmaa vielä typerästi takaperin ohjaten. Siinä pientä tökkimistä, mutta ilman virheitä selvittiin. Rata oli kiemurainen ja ansoja siellä oli sopivasti, ei mikään suora edestakainen rata. Vaikea, mutta mukava. Selmalla ei oikeastaan ollut mitään ongelmia, saatiin 0 ja voitettiin. Seuraavat startit ensi viikonloppuna Keminmaalla.

Agilitystä kiirehdittiin Kannukseen jäljentekoon ja sunnuntaina oli vuorossa Flattien mejämestaruus sekä Hirvipää, jossa Selmeri oli mukana Hirvipääkisassa. Jälki ei mennyt yhtä hyvin kuin edellisenä viikonloppuna, Selma oli hutiloivampi ja teki enemmmän pistoja eikä mennyt koko ajan jäljen päällä. Lisäksi eka kulma ja makuu ohitse. Kolmannella osuudella yhdessä kohdassa pyöri jäljen sivussa hetken, mutta pääsi sitten taas oikealle uralle. Tulos 47 p. ja AVO1. Seuraavaksi voittajaan, mutta ei vielä tänä vuonna. Katsotaan ensi vuonna, mitä sääntömuutos tuo mukanaan jne. Nyt voisi kyllä sitten kokeilla PK-jälkeä, jos metsään enää uskaltaa - siellä oli hirvikärpäsiä (ainakin muutama todistettavasti)!
 

11.8.2005

Masu ja Selma kävivät mejästämässä Rantsilassa 7.8. Selma pääsi starttaamaan sunnuntaina heti toisena. Sää oli mitä mainioin, ei tuullut ja oli kosteaa. Jälki oli pääosin aavalla suolla, joka oli aika raskasta kävellä. Selma ei juuri jäljeltä poikennut, pari pikaista pistoa tuli tehtyä sekä yhdet hirvenjäljet tsekkasi pistolla, muuten sievästi. Päätä pisti turppaaseen muutamia kertoja sekä teki pari tapaistaan tarkkaa haistelua varvuilla, mutta eteni sopivaa vauhtia tasaisesti koko ajan pääosin koko ajan maavainulla. Tulos 50 p. AVO1! Selma onkin koiristani tarkin jäljestäjä, mutta en uskonut ihan noin hyvään suoritukseen...

Masu pääsi jäljelle iltapäivästä kosteaan ja tuulisempaan metsä-suojäljelle. Aavaa suota sekä korpimetsää sopivassa suhteessa. Jäljestys sujui masumaisesti pieniä nenännostamisia ja pikaisia pistotarkistuksia tehden pääasiassa koko ajan jäljen päällä, alussa kova veto päällä, joka laantui tasaisemmaksi. Yksi makuu kuljettiin yli sitä sen kummemmmin noteeraamatta sekä kolmannella kulmalla teki tarkistuslenkin. Katkolla kävi tarkistelemassa vähän kaikkiin suuntiin, mutta löyti sitten jatkopaikan hyvin. Pisteet 48 p. VOI1. Harmi, että ei ehkä päästä tälle syksyä enää kokeisiin, Masu on luotettava jäljestäjä, ainoat hankaluudet ovat olleet treeneissä vain katkolla - muuten siihen pystyy luottamaan hyvin jäljellä. Viikonloppu oli itselle aika raskas (mutta mukava kuitenkin mejäporukassa), kun opastin ja purin 4 jälkeä ja omat sitten vielä päälle...oli aika väsynyt olo sen jälkeen. Vaan mitä laittaa kahta koiraa kokeeseen...Hyviä tuloksia tuli kokeessa paljon, onnittelut kaikille ja etenkin tutuille 1-tuloksen saaneille (mm. Melli, Aatu, Vinski, Elli, Ruu...).

Epäviralliset agit Oulussa 8.8. Selma ja Alma molemmat mukana. Selma mölleissä 5, kiersi yhden esteen, kun ohjasin sen aika laajalle. Maxi-1:ssä myös 5, kun kiersi edelleen esteen, kun siellä seinustalla olikin ihminen ja se hämmensi. Voitti kuitenkin 1-luokan.

Toko Oulussa 10.8. Selmeri oli innokkaassa vireessä, vaikka tuuli ja se olisi halunnut jahdata lehtiä. Paikallaolo tuntui alkavan ok, mutta Selma oli noussut heti seisomaan ja seisoi paikallaan koko 3 min. Ihme juttu?! Siitä 0. Ei hyvä jatkoa ajatellen ja mietin jo keskeyttämistä. No jatkoimme kuitenkin. Seuraaminen 10, vaikka Selma oli koko ajan jotenkin humpsutteleva. Maahanmeno ja luoksetulo 10, seisominen 9,5 (kääntyi kun olin takana vähäsen 1-2 tassua). Nouto 10. Kauko 8,5, palatessa jumppasi istu-maahan-istu, kun käskin sen istumaan. Hyppy ja kok.vaik. 10. Saimme sittenkin 1-tuloksen, huimat 164,5 p. Positiivista oli se, että Selma oli iloinen ja reipas koko ajan, varsinkin kun loppua kohden liikkeet vain tulivat mukavemmiksi. Negatiivista se, että paikallaolossa tuli joku hämminki sekä tuo kaiken huomaaminen kehässä (reagoi nopeilla päänkäännöillä ääniin ja liikkeeseen kehän ulkopuolella). Tavoite kuitenkin hallussa eli 1-tulos ja seuraavaksi voittajaan, ehkä jo loppusyksystä.
 

2.8.2005

Elville tuli juoksun aikana kohtutulehdus, jonka vuoksi se jouduttiin leikkaamaan. Leikkaus meni kuitenkin hyvin ja nyt pitää sitten vain yrittää toipua koettelemuksesta kunnialla.

wpe31.jpg (967 bytes)Selma kävi taippareissa 31.7. Viikon aikana noudot ja etenkin kaninouto tulivat kuntoon ruokakupin avulla (juu, ei oikein, mutta jos ei muu auta...) eli Selma toi vaakut suurinpiirtein käteen pudottelematta ja otti ne hyvin, joskus jopa liian innokkaasti. Lisäksi ote muuttui normaaliksi nouto-otteeksi, ei enää pelkästään höyhenistä kiinni. Kanijälki toimi myös, kani ei enää jäänyt metsään. No sitten taippareissa vesityö ja haku menivät suurinpiirtein kunnialla, S haahuili jonkin verran hakualueella vettä kohti, mutta sitten loppu sujui jo hyvin ja linnut tulivat kerralla käteen. Jäljelle menossa olin ihan varma, että hyvin menee. Vaan ei mennytkään - S lähti jäljelle ja sitten alkoi nuuskia oksia yms. tarkkaan ja alko skitsoilla ja katsella ympärilleen häntä koipien välissä! -keleen flattikohtaus!!! Saimme yrittää useampaan otteeseen, mutta sama skitsoilu jatkui eikä Selma uskaltanut mennä, kun siellä oli MÖRKÖ (ihan kuin Iikki joskus keksii mörköjä metsässä). Se siitä sitten, ei kania. Käytiin yhdessä pupulla, mutta S oli edelleen ihan skitso. Illalla tein kanijäljen eikä mitään ongelmia! :-o Outoa, koska jäljellä S ei ole ollut tuollainen kertaakaan eikä haussa tms. Mejä-jäljellä on ollut samantyyppistä varovaisuutta, mutta ei mitään noin pahaa, korkeintaan on tarkemmin nuuskutellut vain jälkeä ja sekin on jo jäänyt vähemmälle.

Masulla ei muista mörköilyä kuin sen ensimmäisessä mejäkokeessa, jossa se alkoi yhtäkkiä haistella ojassa oksia ja oli pelokkaan oloinen. Muutoin ei mitään tällaisia muistikuvia riistan tms. yhteydessä. Vai oliko kerran nomekokeessa haukkumista, kun markkeerauksen heittäjä oli puskassa? Tai sitten se oli Elvi, koska Elvi näki nomekokeessa mörköjä kerran (ellei toisenkin) vuosikkaana. Ärsyttävä piirre flateissa tuo mörköily, varsinkin kun sellainen tulee eteen kokeessa!
 

26.7.2005

OSN:n leiri oli viikonloppuna, siellä kamppailtiin mm. agilitymestaruudesta, jonka voitti Tahvo. Selmeri oli toinen ja Alma taisi olla 4. Muitakin luokkia oli, joissa Selma ja Alma myös kävivät juoksentelemassa. Kuvia leiriltä täällä.
 

16.7.2005

Muutamassa viikossa onkin ehtinyt tapahtua aika paljon. Ensin oltiin 2.-3.7. toko SM-kisoissa. Lauantaina Selma oli mukana KASsin joukkueessa, jossa muut tolleri Peppi & Heidi (AVO), göötti Vinha & Elina (AVO), kelpie Voltti & Terhi (EVL) ja bortsu Pihka & Päivi (EVL). Selma oli vuorossa aamulla kolmantena alokkaassa, jossa ei nyt kovin upeasti toiminut, mm. liikkeestä pysähtymisien alussa jätätti (ennakoi) ja muutakin pientä. Tulos 190,5 kuitenkin ja sijoituimme 4. sijalle. Masu oli puolestaan päivän EVLn kolmanneksi viimeinen eli odotella sai. Koe alkoi paikallamakuulla, jossa Masu oli rauhallinen, mutta oli kiemurrellut itsensä vinoon. Sen jälkeen tuli istuminen, jossa meni maahan :-( Muut liikkeet ok, merkillemenot olivat hyvät, samoin idiootti. Pisteet olivat sitten 274 loppujen lopuksi, sijoitus 12. eli selvisimme jatkoon sunnuntaille. Joukkuesijoitus oli Pihkan hyvän EVLn turvin (296) kolmas, joten palkinnoille päästiin (vaikka en oikein uskonut, että pisteet riittäisivät). Kaikki tulokset täällä ja Päivin sivujen juttu kokeesta.

Yksilökokeessa sitten ei mennyt ollenkaan hyvin. Liikkeet tehtiin normaalissa järjestyksessä liike kerrallaan. Paikallaistumisessa Masu meni maahan melko pian :-( ja makuun alussa oli taas yhtä levoton kuin aikaisemminkin keväällä eli piippasi ja tärisi. Oli nostellut makuussa kyynärpäitä ja oli erittäin levoton, joten saimme pisteet 0/7. Seuraaminen oli puolestaan ihan hyvää, kerran aivasteli. Idioottiin mentäessä taas alkoi hermostuneisuus eli huohotti ja oli todella levoton - seuraaminen siinä huonoja ja näykkäisykin tuli. Seisominen vino, istumisessa meni maahan ja muutenkin surkea. Luoksetulossa kävi mulla kämmi eli istuskelin rauhassa juoruilemassa, kun meidän vuoro tuli. Kamalalla kiireellä koiran hakuun ja kehään, ei kovin kummoinen luoksetulokaan siitä sitten tullut. Ruudussa meni merkille ok, ruutuun etumerkin luokse, mutta ei ehkä ollut sisällä, joten päätin odotella, mitä tekee. Masu harhaili siinä sitten ruudussa ja sitten käskin Masun maahan jossain kohdassa eli pihalle ruudusta. Ja koska kaikki oli mennyt niin huonosti, päätin sitten viimeinkin keskeyttää - Masu oli väsynyt ja hermostunut koko ajan, joten mitä turhaa sitten tekemään lisää huonoja suorituksia, kun omat fiiliksetkin oli menneet, kun Masu oli selvästi niin hermona koko ajan. * Onnittelut menestyneille eli Presidentti-Lentsulle & Jatsille, sitkeälle Sissille & Merjalle sekä tietysti Welmulle ja Sadulle! *

Kuopion tokoista jatkoimme matkaa SNJ:n leirille Loviisaan, jossa samassa majassamme muitakin oululaisia (Terot, Tomi ja Kirsi). Helteinen viikko meni nopeasti koulutellessa tokoa sekä leirikisailuihin osallistuessa. Parissa agitreenissäkin tuli käytyä sekä sitten omalla ajalla, olihan perjantain ohjelmassa noutajien agilitymestaruuskisa...Siellä mölleissä Selma teki 5-radan, ohjasin sen yhden hypyn ohi; sijoitus 2. 1-luokan radalla 0-rata. NAM-radalla Selmalle taas 5 vp, sain sen ohjattua toisen hypyn ohi. Sijoitus NAMissa 3. Selma alkaa mennä agia hyvin, pujottelu on ainoastaan kesken. Selman ohjaaminen on superhelppoa, tekee juuri niin kuin sanotaan! Käskyttää ei tarvitse huutamalla, S kuuntelee hyvin ja jopa osaa hypätä. Tällä hetkellä agilityn suhteen kaikki vaikuttaa hyvältä, vauhtikin on kasvanut koko ajan. Nyt pitäisi vaan kehitellä jostain virallisia kisoja...Alma päätti aloittaa juoksunsa, joten agistartit jäivät väliin. *Selma agilitaa*

Ouluun palattuamme sunnuntaina oli vuorossa näytelmä, jossa Selma sai hyvät arvostelut ja oli pn2. Harmittavasti taas vara-serti vain...Elvi sai myös erin, mutta ei sijoittunut, kun melkein kaikki muutkin saivat erin. Elvi, Masu ja Selma olivat mukana SNJ:n leirillä tuomarikollegiossa, joka oli erittäin mielenkiintoinen tapahtuma, vaikka kuumuudessa koirat meinasivatkin hyytyä (varsinkin Elvi). Handleriapuna toimivat Selmalle Tarja ja Masulle Akane, kiitos vain kovasti :-)
 

26.6.2005

Flattileirillä vierähti juhannusta edeltävä viikonloppu ja ehdin siellä käydä parissa nometreenissäkin Masun kanssa, tosin menestys ei ollut huikaisevaa - Masu oli aika "villi" yhdessä veljensä Tahvon (C. Bashful Bumpkin) kanssa, ja ne muodostivatkin villitiimin leirin aikana. Päivät menivät koulutuksissa ja illat lähinnä Tiinan, Marin & Katjan vaunulla.

Open Showssa Selma oli luokkansa toinen ja Elvi voitti superveteraanit (kun siellä ei ollut muita...). Parikisassa olivat mukana pitkän näytelmäillan päätteeksi Masu & Tahvo (jotka eivät ole toistensa näköisiä, mutta tekivät paljon temppuja) sekä Paavo (Sileston Patruuna) & Selma, jotka ovat toistensa näköisiä, mutta melko "iloisia" siinä kisassa. Paavo ja Selma kuitenkin sijoittuivat toiseksi!

12.6.2005

wpe31.jpg (967 bytes)Selma kävi taippareissa, huonojen treenien jälkeen muut tehtävät ok, mutta sitten kanilla...ei tuonut sitä. Sama juttu, kuin treeneissä edellisenä päivänä eli jäljestää innokkaasti, ei todellakaan ongelmia lähteä yksin metsään (Selma on muutenkin aika itsenäinen) mutta ei kania kuin vasta useampien lähetysten jälkeen. Toi sen sitten kokeessa, kun kania heiteltiin useaan kertaan.

Masu lauantaina nomessa ja kuten vähän epäilinkin, ei pää pysynyt kasassa ja kovasuisuus näyttää tulleen osaksi Masun nomeilua eli lokki rikki ja kiitos näkemiin. Masun kuumuminen / hermostuminen tuntuu lisääntyneen näin vanhemmiten, joten jos kokeissa aikoo käydä, pitää sitä väsyttää pääkopalta aika lailla ennen koetta. Jos nyt enää tälle kesää kokeeseen mennään, otteet ovat sen verran kovat jo treeneissäkin...

Almakin oli kokeessa, ei hyvin mennyt...
 

31.5.2005

Selman kuvaustulokset tulivat eli lonkat CC, hieman löysät (kuvissa lonkat eivät olleet ihan tiiviisti lonkkamaljassa) ja kyynärpäät 00. Ei mitenkään hämmästyttävä tulos, toki olisi lonkista toivonut parempia. Mutta näillä menee vielä hyvinkin harrastuksissa eteenpäin, jalostuksen kannalta ei eli Selma saa kokea Masun neutraloitumiskohtalon, tosin vasta ensi syksynä/talvena eli toisen juoksunsa jälkeen.
 

28.5.2005

Selma käyttäytymiskokeessa. Tuuli aivan kamalasti ja Selmahan tykkää jahdata lehtiä...siinä häiriöitä kerrakseen, kun lehtiä ja oksia ja roskia vilisti kaikkialla ja Selma kyttäsi niitä. Tottiksessa ensin paikallaolo, se kai ihan ok. Seuraaminen hihnassa ok, yhdessä käännöksessä jäi katsomaan jotain, muuten erinomainen. Ilman hihnaa muuten ok, mutta teki liikkeestä istumisen lopussa, sekin erinomainen tai erittäin hyvä. Liikkeestä istuminen erinomainen, teki hyvin mutta oli kytännyt kuulemma istuessaan maata, jos olisi joku lehti vaikka liikkunut. Liikkeestä maahanmenossa teki yhden maahanmenon alussa ihan itse, muuten erittäin hyvä (suoraan sivulle). Eli se meni ihan jees. Kaupungilla oli ihan villi, kiskoi menemään piittaamatta muusta kuin roskista ja sitten pyöräilijä kiinnosti (koska se liikkui...). Se kuitenkin läpi, vaikka olisi voinut olla paremmin hallinnassa (ei ollut käskyn alla siellä, joten siis tutki koko ajan maata tms. eli oli lenkillä). Mutta onneksi läpi!

Onnittelut kaikille muillekin siellä "menestyneille" eli mm. Tahvo-enolle, Emmalle ja Minniksen molemmille likoille!

Alma nomessa Laukaalla, AVO1 ja voittajaan!
 

22.5.2005

Selma näytelmissä Kokkolassa. Handlerina Heidi, kiitos hänelle! Tulos ERI ja vara-sert. Arvostelu oli söpö, joten kirjoitan sen tähän. "Erit. hyvän tyyp. pienehkö narttu. Hyvin "tyttömäinen". Sievä pää. Silmät voisi olla hieman tummemmat. Lihaksikas pitkä kaula. Hyvä selkälinja. Hyvin kulmautunut. Eturinta voisi olla hiem. leveämpi. Hyvä karva. Tasap. kevyet liikkeet. Esiintyy hyvin. Hyvin sievä." Eli sijoittumattomuus ym. johtui siitä, että S oli selvästi pienempi kuin muut nartut sekä tyypiltään aika lailla erilainen; S on pieni, ketterä, liikkkuu kevyesti (pomppienkin) ja "tyttö" ulkomuodoltaan (ei kovin "jalo", mutta ei "hontelokaan"). Mutta sitten taas varaserti tuli, koska S on niin sievä eikä sitä voinut olla antamatta vaikka S onkin niin pieni (56 cm?). Seuraavat näytelmät joskus kesällä, sellaiselle tuomarille, joka pitää pienemmistä ja ketteristä tytöistä :)

Alma kävi nomessa Eräjärvellä, tulos Avo 2.
 

18.5.2005

Kaikki koirat Pentti Tapion luona visiitillä. Selma peruskuvattiin: lonkat ok, hieman tiiviimmät voisivat olla. Kyynrpäistä oikeassa luiden pinnat hieman eri tasossa, muuten ok. Selkä kaunis ja hyvä. Polvet ok. Eli siis koko koira kuvattu ja terveeksi havaittu. Kuvat sitten vain SKL:on...

Elvi sitten vuoroon. Sydän ja keuhkot ok, yskä siis se krooninen sekä jotain kroonista bronkiittia edelleen. Kortisonikuuria päälle ja katsotaan, miten edistyy (E on "rohissut" lenkillä, muuten ok, paitsi sitä köhää). Otettiin kuvat keuhkoista, ei mitään ongelmia siellä eikä sydämessä. Patit ok. Keuhkokuvista löytyi luupiikkiä selkärangasta, mutta sillä ei sen kummempaa merkitystä ole, koska Elvi on jo eläkkeellä. Ehkä joskus on vaikuttanut mm. siihen, että E on pudotellut rimoja, ken tietää.

Masu sitten viimeiseksi. Kuvattiin ensin hereillä ollessa selkä ja sitten rauhoitettiin ja koko selkä. Siellä sitten oli kaikenlaista! Ensinnäkin takapäässä ristiluun ja lannenikaman välillä sillottuma eli kiinni toisissaan. Sitten ylemmäksi kuvattuna rintanikamista takaa katsottuna 3. oli "väärän mallinen" ja siinä sillottumaa yms. kasvua. Eli siis selän spondyloosi diagnoosi. Ei ihme, että Masulla on ollut jäykkä selkä (mm. hieronnassa havaittu, kiitos ELP), ontumaa joskus, hyppäämisessä ailahtelevaisuutta, ärtyneisyyttä silloin tällöin, ei mene maahan kunnolla jne. kaikenlaista pientä matkan varrella. Ensimmäinen ontuminen oli joskus 3 vuotta sitten etupäässä, ei vikaa löytynyt eli olisiko silloin ollut luupiikkien kasvua syynä ontumiseen? Mene ja tiedä. Masulta nyt pois agilityssä kisaaminen kokonaan (maantasa-agia voisi mennä mielenterveyden takia joskus), hyppääminen ja riehuminen selkää rasittavalla tavalla. Kääk! Vaikea toteuttaa riehumattomuutta, mutta pitää yrittää hillitä kaikkea toimintaa. PK:n estetreenit jäävät, pitää katsoa, uskaltaako sitä ottaa ollenkaan. Samoin periaatteessa kaikki rankka toiminta pois. Puolieläkkeelle, kokonaan en laita eikä Masukaan varmaan tahdo. Ikävä uutinen, mutta selittää paljon kaikenlaista tuon koiran toiminnasta ja liikkumisestakin. Masulle Rimadyl ja sitten pitää jatkaa/lisätä vihersimpukkajne. tuotteita mukaan ruokaan.

Röntgenkuvia täällä.

8.5.2005

Tokoleirikuvia vuodelta 2004 ja 2005: http://www.geocities.com/tokoleiri2004 

Toko Sievissä. Koirat olivat murtautuneet edellisenä iltana ruokakaappiin, jossa kaksi koiranruokasäkkiä ja olivat syöneet itsensä turvoksiin. Selma ilmeisesti avasi oven, osaa avata ovet molempiin suuntiin. Selma myös valeraskaana. Paksukaisten kanssa siis tokoilemaan...Selman eka koe. Paikallaolossa katseli sinne sun tänne, siitä 9. Seuraamiset ok. Liikkeestä maahanmenossa ei lähtenyt heti mukaan, maahanmeno ok, mutta siitä pomppasi vinoon perusasentoon - 7½. Luoksetulo ok. Liikkeestä seisomaanjäämisessä menikin maahan (lempiliike) eli 0. Hyppy ja kokonaisvaikutus 10. Yhteispisteet 170. Ihan jees, pääsee jatkamaan matkaa tokossa.

Masu oli sitten myöhemmin vuorossa. Paikallaistuminen hyvä, mutta makuu edelleen tökkii. Jäi puolittain, tärisi ja nousi. Siitä 0. Seuraaminen ok, vähän alussa kuumui, mutta parani loppua kohden, 9. Idiootti ok, vino maahanmeno eikä seuraaminen superia, 9½. Luoksetulossa nousi maasta/jäi puolittain, maahanmeno ei hyvä - 7½. Ruutuunmenossa jäi kupeksimaan, sitten yritin tyhmällä käskyllä saada ruutuun, hiippaili ja tuumaili vain. Uudella ruutukäskyllä meni sitten ok ruutuun - 6½ tai jotain. Ohjattu surkea - merkin ohi, usealla käskyllä merkille ja sitten pihalle kehästä etsimään kapulaa...outo juttu, osaa oikeasti ohjatun vaikka unissaan. Hyppynouto ja tunnari ok. Kaukoissa meni itsenäisesti sivulla maahan ja nousi itsenäisesti istumaankin sekä eteni hieman 6½. 226,5 pisteet eli todella huonosti! Maahanmenot tökkivät taas pahasti, Masu pääsee nyt ell tarkastukseen, on hieman outo. Selma pääsee kuvauksiin ja Elvi pattitutkimuksiin.

10.4.2005

Tokoleiri Julkujärvellä 16.-17.4. Mukavaa oli ja uuttakin oppia tuli. Masu löysi uuden ystävän Önska-aussiesta, jonka kanssa oli mukava juosta. Lisäksi Masu kävi pyörimässä p:ssa...Juttua leiristä tulee myöhemmin tokosivuille samoin kuin kuvia. Viime vuoden leirin kuvia löytyy osoitteesta: http://www.geocities.com/tokoleiri2004 
 

10.4.2005

Selma ei siis päässyt tokoilemaan juoksun takia, mikä olikin oikeastaan hyvä, koska tuomarikuviot menivät ko. kokeessa uusiksi ja arvostelin alokasluokan koirat. Sen jälkeen Masu pääsi kehään. Paikallamakuussa piippasi ja oli levoton, ei kestänyt (taaskaan) pää. Seuraamisen alussa haukkukohtaus, ei edelleenkään pinna riitä - syyn kun tietäisi. Samaa hermostuneisuutta idiootin seuraamisessa. Muissa liikkeissä (kun sai liikkua) ei pää sekoittunut. Merkit onnistuivat paremmin kuin aikoihin. Noudoissa pureskeli, muuten normaalisti, tulos 293 ja Pihkan jälkeen toinen sija.

12.3.2005

Selma kävi kokeilemassa tokoilua möllitokossa, jossa tuomarina Päivi Lamminen (tiukkis ;-). Hyvin meni, pysyi paikallaankin sen pikkuhetken, mitä pitikin. Seuraamisessa poikitti, seisomaanjäämisessä steppasi taaksepäin ja sivulle, muuten kaikki ok.


10.1.2005

Masu tokossa Kajaanissa. Tulos 272, ei kovin hyvin mennyt. Ruudussa isoja ongelmia, merkille meni ja ruutuunkin, mutta nuuski itsensä ulos ruudusta jne. Ohjatussa taas toinen käsky merkille, pysähtyi kauniisti itsestään juuri ennen 2m sädettä.