|
1.10.2006
Selma
on tokoillut pariin otteeseen. Ei hyvä,
17.9.
Oulussa hutera kolmonen, ruutu 0. Istuen p-olo ok, pää pyöri. Maassa oli
vinossa ja paluussa meni vielä enemmän vinoon, 8½. Seuraamisen alku
huono, juoksu oli heti alussa ja S haahuili. Muutenkin pälyili metsään,
korvat suikeana, 9. Idiootti muuten meni, mutta asennot vinoja 8½.
Luoksetulossa piti sanoa lisäkäsky, kun pysähtyi itse seisomisen jälkeen
ja meni maahan, 5. Ruutu murheenkryyni: merkillä meni itse maahan ja
ruudussa pihalle. 0. Ohjatussa piti sanoa kaksi merkki-käskyä, kun Sellu
tuijotteli metsään (siellä kun rapsahti). Muuten jotenkin, 7. Metallissa
otti hitaasti, 10. Tunnarin alussa ei ollenkaan mukana, liikkui mun
mukana eteeni istumaan. Muuten teki, 8. Kaukoissa liikkui 10cm, yksi
lisäkäsky, 7. 222,5. Sellu oli väsynyt ja teki huonosti, reagoi tosi
paljon taas jälleen kaikkeen. Vaikuttamassa siihen ehkä edellisen päivän
urakka (en ole oppinut Masusta, että liika on liikaa...).
16.9.
Oulussa nomekoe aamulla. S oli reipas ja innokas. Aloitus maaohjaus,
jonne ammuttiin. Se meni yhdellä käskyllä. Sitten haku, jossa pudotti
kanin ja toi vasta sitten. Haku oli liian laakeaa, ei irtaantunut
syvälle, vaan meni laakeaa kaarta. Toi 3 sekä korkin ja öljykanisterin.
Haku onkin ollut täysin treenaamaton, pari helppoa nomehakua ja se
näkyi, ei osannut irtaanhtua. Sitten 2-markkeeraus, ensimmäinen suoraan,
mutta pudotteli ja tutkaili. Toista hieman etsi, mutta ok, paitsi
pudotteli. Tulos kuitenkin eli ALO3. Olin ihan tyytyväinen, koska S teki
sen mitä osasi. Lintujen pudottelua ei tarvitsisi olla, mutta jos vertaa
alkukesään, niin hyvä näin. Oli kuitenkin innokas tekemään hommia eikä
hyytynyt tms.
Samana
päivänä agit, ei hyvä. Olin itse aika poikki ja muutenkin tylsistynyt,
joten eka rata meni hyllyyn. Tokalta taisi tulla 5, parempi.
Pujottelussa tuli virhe. Selma taisi käydä agissa edellisenä
viikonloppuna, mutta ei muistaakseni 0 tullut. Hyllyjä tuli ja yksi 5
tulos. Tosi huonosti siis.
Masu
tokoili 9.9.
piirinmestaruustokoissa ja sai 1-tuloksen, 26.... Seuraaminen kamalaa,
näykki ja oli levoton. Joissain kokeissa pitää siis kieltää sitä
reippaasti siitä, että loppuu kokeissa puuhailu. Hyppynouto meni
nollille, huomasin, että Masu ehkä kiertää takaisintullessa, mutta en
tehnyt mitään. No, ei tuon nyt ole niin väliä. Oltiin kolmansia, Pihka &
Päivi voittivat.
30.9.
Selma edelleen joutui tokoihin Kaustiselle, vaikka melkein jätin väliin.
Olisi kannattanut! Istuminen ok. Makuussa hieman kääntyi, kun menin
taakse, 9½. Seuraamisessa keskittyi paremmin, tosin mm. lopussa huomasi,
että kentän ulkopuolella on metsä! Aika outoa ja hämmentävää. Juoksu oli
huonoa, 8½. Idiootti oli ok, 10. Luoksetulossa ei mennyt maahan, kaarsi
vain ja tuli sivulle. Outo, 7. Ruutua ei löytänyt, se oli hieman kummun
takana ja S lähti takaviistoon eikä suoraan sivulle, joten se siitä.
Sain ruutuun n. 10 käskyn jälkeen. Idiootti oli ok, melkein juoksi
merkiltä läpi, mutta pysähtyi, 10. Hyppynouto ok, 10. Tunnarissa kävi
kuumana, kun käännyin, singahti seisomaan. Etsi kapuloita tosi kauan ja
nosti sitten oikean viereistä ennen kuin otti oman. 0. Kaukoissa
mielestäni hieman liikehti sekavasti, mutta 10. Tekee ne sekatyylillä,
jota on hankala arvioida. 232,5 ja 2-tulos. Onpas hankalaa, tulee ihan
kämmäriolo Sellun kanssa. Ei suju, ei, syitä löytyy
täältä.
1.10.
Tuomarointi Lapuan tokoissa.
|
|
28.8.2006
Selma
tokoili Oulussa jälleen kerran 19.8. Tulos
huono, jälleen. Blaah. Paikallaolo istuen ok, tosin pää oli pyörinyt
väkkäränä. Maaten ei noussut istumaan ilman käsivippiä ja oli ihan
vinossa. Seuraaminen huonoa, juoksu oli tosi väljää. Idiootissa
seisomisen istui innokkaasti, muuten kohtalainen (makuussa meni
lonkalleen, kun kiersin). Luoksetulossa ei ekalla maahan, huono seiso,
sivulletulokaan ei hyvä. Ruutu muuten ok, mutta seisahtui ruudun
etureunaan, siitä yritin ohjata taaemmaksi tms., mutta jäi liian reunaan
ja pihalla tassut edestä.
Toinen puolisko alkoi ohjatulla, merkille
meni, mutta mielestäni liian taakse, joten korjasin takaisin kohti
merkkiä ja sitten nouti ok (ihmetteli kapulaa vain ihan vähän). Olisi
kuulemma ollut merkillä ekallakin kerralla. Metallia ihmetteli hetken,
muuten ok, paitsi pa huono. Tunnarissa palautuksessa kiersi liikkurin ja
tuomarin kautta, muuten ei mitään ihmeellistä. Kaukoissa...lisäkäsky
taas heti alussa maahanmenoon. Lisäkäsky välille seisomiseen ja liikehti
johonkin suuntaan. Ja sitten kun lähdin tulemaan kohti koiraa, niin
Selma lähti liikkeelle. Luuli ilmeisesti, että oli tehnyt väärin, koska
en kehunut tullessani. Hoh hoijaa. Onpas meillä surkeaa! 3-tulos nippa
nappa tuli. Mutta todella surkeaa, ö-luokan kisaamista. Jotain hyvää,
jos kaivelee: Sarin ja Marian avustamat parit treenit ovat auttaneet, ei
kyttinyt liikkuria kaukoissa. Ja ohjattu meni ok, tajusi, että liikkuri
vie ne kapulat ja että sinne kannattaa katsoa. Muuten surkaa. En
viitsinyt edes keskeyttää, kun se on ihan yhtä lapsellista kuin ottaa
huono tulos. Joten haetaan sitten niitä nyt hetken aikaa.
Agissa
meni hieman paremmin oliko se sitten edellinen viikonloppu? Taisi olla,
koska Selma kisasi OKK:n kisoissa 4 rataa. Kaksi hyllyä, joista toinen
hyvä. Sitten joku tosi huono tulos, jossa kieltoja ihmeellisissä
paikoissa. Ja sitten Selmeri voitti yhden radan eli eka 0-voitto
hallussa. Mukava yllätys, vaikka ajan kanssa tekee tiukkaa. Pitää
yrittää saada kontaktit nopeammiksi sekä sitten pujottelu.
Metsästyskausi
alkoi kyyhkyjahdilla, jossa Alma sai käytännön kokeen suoritettua. Me
mentiin samaan paikkaan illalla, mutta ei siellä silloin enää lentänyt
mitään. Sorsastuksen aloitus oli myös huono, Lumijoella oltiin jo
hyvissä ajoin ja 9 aikaan illalla lähdettiin hienon piilopaikan luota
pois. Saalis 0, ei lentänytkään kuin merellä ja kaukana jossain. Se
siitä siis. Liian kirkasta ja aurinkoista sekä vesi matalalla, puhuivat
viisaammat. Kannuksessa käytiin K3 kanssa (pakotin :-) Toholammilla
aamulennolla, ei sorsia. Sitten uusi yritys raksaopen ja ykkösten kanssa
keskiviikkona päivällä. Kari lintulampi oli tyhjä, joutsenia vain.
Pellolla istuttiin hetken aikaa. Torstaina aamulla sitten kyyhkyjahtiin
pellolle ja nyt tärppäsi. Lintuja oli mukavasti ja saalis oli sitten 3
lintua. Masu sai noutaa yhden, kun ei ollut ihan varma, oliko se missä
kohtaa peltoa. Oli vähän kovat otteet...Sen jälkeen pikkunoutajat saivat
etsiä ko. lintua sekä sitten muista järjestettiin myös heille noutoja.
Funi ja Vanni toimivatkin hyvin, reippaita noutajanalkuja. Masu
puolestaan tilttasi sen jälkeen, kun ojasta ammuttiin toinen kyyhky ja
muut lähtivät sitä noutamaan. Piippi alkoi ja tärisi, olisi halunnut
hakea linnun, ehkä? Viikonloppuna käytiin kerran sorsalla Lumijoella.
Saalis yksi heinuri alas, mutta rytikkö oli kaamea viidakko, tiheä ja 3m
korkea. Eikä tuullut, joten sinne jäi. Selmeri oli mukana ja osaa olla
kauniimmin kuin Masu passissa. Mutta ryti oli liian hankala sille, ei
oltu oikealla alueella oikein ja sitten tuulettomuus sekä läpitunkematon
ryti vaikeuttivat liikaa. Jospa se tästä alkaisi se lintujen lento.
Kuvia luvassa myöhemmin näistä suurista metsästystapahtumista.
3.8.2006
Selma
tokoili Oulussa iltatokoissa 2.8. Kaikki tai ainakin melkein meni
huonosti! Istuminen oli hyvä, 10. Makuu muuten jees, mutta juuri ennen
ajan loppumista nousi istumaan ja rapsutteli. Istui sitten siinä
palatessamme. Seuraaminen pomppi vähän, ei enää pahasti, mutta sitten
perusasennot: pari vinoa ja sitten kun olen yksin vääntänyt, niin olen
ilmeisesti aina lähtenyt liikkeelle, palkannut tms. tietyn ajan jälkeen,
joten Selmeri melkein jokaisessa perusasennossa teki jotain omaansa:
korjasi asentoa tai nousi. Ja kerran kai luuli, että palkkasin sitä,
koska ennen tk:tä pysähtyi hölmistyneenä. Siitä 8, surkeaa. Idiootti ok,
ei mielestäni kovin tassutellut taaksepäin seisomisessa, istumisessa
palatessani takaa liikutti etutassuja, muuten ok, 10. Luoksetulo p***a.
Ei ekalla maahan (katseli jotain, kuten koko kokeen ajan), seisominen
läpi. Ruutu: merkki hyvin, ruutuun hieman sivusta, ei pysähtynyt
kunnolla seisomaan ja sitten ulos ruudusta. Sain sitten uudelleen sisään
ruutuun, mutta ei maahan - steppasi vain taaksepäin seisten. Kolmannella
käskyllä maahan. 0. Ohjattu HUONO. Merkin ohi kohti kapulaa, sitten
jotenkin merkille ja sieltä ohjaus, meni keskelle ja sitten jotenkin
oikealle kapulalle. 0. Ou jee. Hyppynouto muuten ok, mutta kapula piti
jälleen nuuhkia ennen ottamista, roikkuu kapuloilla samoin kuin riistan
päällä todella ärsyttävästi. 10. Tunnaria varmisteli eli haisteli ja
tutki kauan, mutta oikea, 10. Kaukoissa sitten jäi katsoa mollottamaan
liikkuria ja kääntötaulua eikä mikään käsky mennyt perille. 0. TODELLA
SURKEA tulos tai siis eihän me saatu tulosta edes.
Tulos oli reippaasti huonompi kuin oletus
oli. Pahinta oli häiriöihin reagoiminen, toki sen tiedostin, että
ongelmia voi olla, koska ollaan treenattu yksin koko ajan, liikkurina
oli aussieleirillä Hansu ohjatussa muutaman kerran ja sekin meni siellä
miten sattuu. Kaukoissa ei ole ollut liikkuria kertaakaan ja se näkyi.
Osa liikkeistä (ohjattu) on kesken, onnistumis% on siinä ollut
treeneissäkin heikohko. Nyt pitää helpottaa ja selkeyttää ohjatun
treenejä paljon. Ruudussa keskelle meneminen hieman tökkii, on nyt
mennyt oikealle takamerkille, mutta kokeessa meni jotenkin ihan sivusta
ruutuun. Sitä pitää myös treenata ja pitkältä matkalta. Luoksetulossa on
ollut myös hämminkiä, joskus on treeneissäkin vetänyt läpi muka tyhmän
näköisenä, mutta siitä kun on palauttanut seisomispaikkaan, on seuraavat
menneet ok. Mutta seisominen on aina ollut Selmalle huono, syytä siihen
on vaikea keksiä.
Mitä tästä kokeesta opimme? Uuden koiran
kanssa pitää saada treenattua ryhmässä ja liikkurin kanssa, Masun
kanssahan en enää oikeastaan koskaan treenaa liikkurin kanssa tai
ryhmässä ellei satu sopivasti kohdalle jossain jotakuta, joka liikkuroi
tai olen jaksanut mennä ryhmätreeneihin. Selman kanssa ei ole tullut
treenattua missään ryhmässä enkä ole hoksannut kovinkaan pyytää ketään
liikkuroimaan, mutta nyt siis pitää pakosti sellaisia hommata. Yksin
treenaten siis ei voi mennä kokeeseen, vaikka itse osaisi liikkeet ja
tilanteet, niin miten koira voisi osata...videokameran hoksasin ottaa
Selman kanssa avuksi eli ma ja ti kuvasin treenejä jalustan kera ja
siitä näki ainakin jotain, miten koira tekee (esim. steppaa edelleen
liikkeestä seisomisessa taaksepäin hassusti, mitä ei itse näe). Pitää
vain "pakottaa" aina joku liikkuroimaan, jos ollaan treenaamassa tai
sitten jokainen vinkki/kommentti tulee liikkurointia vastaan :-)
Ryhmätreeneihinkin pitäisi päästä, mutta Kannuksessa niitä ei ole paitsi
Sari ja Jonna joutuvat nyt mukaan treeneihin...Kiirahan on hyvässä iässä
sitä ajatellen ja Mokka puolestaan metsästelee koulareita kiihtyvällä
tahdilla.
Lisäksi kesän mittaan on tullut selväksi,
että Selman oppimiskyky on aika hutera, vaatii paljon toistoja
oppiakseen (kuten esim. tohvelieläin) mutta puolestaan sen kanssa ei voi
vääntää niin paljon toistoja kerralla kuin mitä olen sen kanssa tehnyt.
Toistojen määrän pitää olla Selmalla paljon suurempi kuin esim. Masulla,
mutta toisaalta Selman keskittymiskyky on huonompi (koko ajan pää heiluu
puolelta toiselle kuten luonnetestissäkin), joten sekin vaikuttaa
asiaan. Masu on kuumakalle, mutta osaa keskittyä paremmin olennaiseen
kun taas Selma keskittyy liian moneen asiaan kerralla, koska kaikki on
sen mielestä yhtä merkittävää (namit, pallot, kivet maassa,
havunneulaset, puut, roskat, liikkuvat asiat, tuuli...). Pitää siis koko
ajan treenata vähän Selman kanssa, riittävän paljon toistoja mutta ei
liikaa. Motivaatio kun vain riittäisi tuohon, Masun kanssa on niin
paljon helpompi tehdä asioita ja se kummittelee taustalla koko ajan.
Selman motivaatio ei ole tekemiseen riittävän hyvä, pallo ja namit ihan
jees, mutta voisi olla ilmankin eli mitään ylivoimaisen superhyvää
palkkaakaan ei ole olemassa sille, mikä hankaloittaa treenaamista. Mutta
pitää yrittää, tavoitteena on kuitenkin saada se valioksi syksyn aikana
ja sitten voi taas katsoa asiaa uudelleen eli jääkö toko siihen vai
kannattaako jatkaa siitä eteenpäin. Epäilen tällä hetkellä, että jää
matalalle tasolle ja harvakseltaan kisaamiseen, mutta sen näkee sitten
joskus. Jos nyt valioksi saisi...
13.7.2006
NEW
Tokossa
tuli käytyä Masun kanssa, siitä juttua lisää
täällä. Tokon jälkeen vuorossa oli
SNJ:n leiri Loviisassa. Siellä koulutin tokoa ja ehdin lisäksi jonkin
verran käydä agilityssä. Leirillä oli myös SNJ:n mestaruustoko, jossa
Masu oli mukana evl:ssä Flattikerhon joukkueessa (jossa myös Siipi sekä
Selman veli Simo). Simo voitti alokasluokan :-) ja joukkueemme oli 4.
Siipi oli hieman siipi maassa leiristä, joten heille ei tulosta. Masu
teki tasaisen suorituksen, istui paikallaolossa :-) ja istui idiootissa,
kun annoin lievemmän istu-käskyn. Luoksetulossa ei pysähtynyt jostain
syystä seisomaan??? Muuten teki kaiken, 274,5 ja voitti tokomestaruuden.
Joitain kuvia löytyy
täältä.
Itse tuomaroin lisäksi avon ja voin ko. kokeessa.
Perjantaina
Selma oli mukana NAMissa, jossa ei
tulostaso meidän osaltamme noussut hyväksi. Ekalta karsintaradalta 10,
kielto ja rima alas. NAM radalta kielto jälleen, tulos 5 ja sijoitus 5.
Selma oli aika hidas, vaan ei kuumasta säästä johtuen juuri moni muukaan
kovin nopea ollut paria "hullua" lukuunottamatta. NAMin voittivat Olga &
Mari.
Seuraavalla viikolla Selma pääsi agimaan
taas, Oulussa iltakisaan. Tulos hyl eli huono, kaahasi (jos nyt Selman
vauhtia voi kaahaamiseksi sanoa) laajasti omalle esteelle. Viime aikoina
on ollut tätä omille esteille menoa enemmänkin havaittavissa, pitää
saada kaarrokset jne. paljon pienemmiksi, koska Selma on alkanut
irtaantua ihan itse.
Ensi
viikolla oli tarkoitus mennä Selman kanssa Kemin
tokoon, mutta ei se ole vielä valmis. Kuuma sää vaikuttaa aivan
liian paljon Selmaan, tekee hitaasti, joten treenit ovat laiskuuden
lisäksi jääneet vähälle. Viileällä säällä Selma on paljon parempi.
Ihmeellistä ja outoa, kun Masun kanssa on tottunut, että se tekee
suurinpiirtein yhtä hyvin säällä kuin säällä (paitsi nyt vanhempana
hieman on laiskistunut/kunto ei riitä?). Muutenkin Selman kanssa
tekeminen on sellaista hiippailua, Selma laukkailee ilman mitään
kiirettä menemään. Huoh. Joskus taas sitten on tosi hyvä, suuria eroja
tekemisessä. Joka tapauksessa kokeeseen pääsee siis Masu, kun Almakin on
menossa sinne alokkaaseen, niin sama on ottaa joku muukin matkaan.
Viikonloppuna sitten Selma pääsee kokeilmaan nomen
alokasta, johon pitää todella alkaa nyt treenata!
29.6.2006
Mitään
erikoista ei ole tehty paitsi hieman treenattu tokoa ja vähän nomea
Selman kanssa. Tokossa ongelmia on kuten ennenkin, istuminen paikalla
kaikken huonoin. En luota Masuun siinä yhtään. Joukkueen kanssa (Anne,
Marko & Päivi) pidettiin treenit eilen Haukkukeitaalla ja ei kovin hyvin
mennyt...Onnistuin Vikelle häiröiheittona tehdyn pallonheiton
Masulle heittämään suoraan kohti makaavaa Pihkaa ja
tappeluhan siitä syntyi :-(
Pihkan pää oli Masun suussa ja sitten kun saatiin se irti, niin Masun
jalka oli Pihkan suussa. Nappasi Masu mun peukustakin kiinni, mutta
päästi heti irti, kun huomasi virheensä. Jotenkin kummasti saimme ne
tällä kertaa siististi irti ja jäljet eivät onneksi olleet pahat. Tai
siis niitä oli monta, mutta ei mitään syviä tai isoja haavoja. Onneksi
Masu ei purrut yhtään ylemmäksi Pihkaa kuonosta, 5 mm ja Pihkalta olisi
mennyt silmä...Masun jalassa on pikkuisia naarmuja, turposi illalla,
mutta laski aamuksi. Ei onneksi onnu sitä.
Samalla
reissulla auto jäi sitten treenipaikalle, ajonesto tms. lopetti
yhteistyön. Eikä saa korjaukseen kuin joskus sitten. Hinataan siis pois.
Ja matkaan pitäisi päästä huomenna, Hämeenlinnaan ja sitten Loviisaan
leirille. Hyvin menee..
19.6.2006
Masu
pääsi mejästämään hilpeässä reilun 25 asteen helteessä Limingassa. Päivä
oli muuten mukava, metsässä tuli tosin hieman kuuma...Masu starttasi
luokkansa ja kaiketi koko kokeen viimeisenä joskus 3 aikaan iltapäivästä,
joten odottelemista oli sopivasti. Onneksi (?) mejässä saa välillä käydä
opastamassa ja purkamassa jälkeä, niin ei tule aika pitkäksi. Jälki meni
mielestäni melko huonosti, ensimmäinen kulma isolla lenkillä eikä
toinenkaan mielestäni ollut ihan superhyvä. Katko meni helposti. Makuut
olisi voinut osoittaa kaikki huolellisemmin, parilla vain pikkuinen
pysähdys. Lopussa alkoi jo läähätys olla kovaa ja pari kertaa pysähteli,
mutta jatkoi sitten itse. Ilmeisesti piti hieman tuulettaa nenää tms.
Kuitenkin kaato löytyi ja pisteetkin oikeuttivat 1-tulokseen, 47. Joten
Masu on nyt JVA!
Ehkä ei
enää mennä kokeisiin, koska Selman kanssa olisi tarkoitus jatkaa mejää,
mutta ei sitä koskaan tiedä, kun ei Masun kanssa oikein montaa
harrastusta ole. Toisaalta Masu on hyvä jälkikoira, joten jotain jälkeä
olisi kuitenkin mukava harrastaa. Itsellä vain treenimotivaatio ei
oikein iske, kun ei ole kokeita tiedossa, joten pitäisi varmaan alkaa
treenata FH:ta varten - heh.
Almallakin oli
hyvä viikonloppu eli kolmas nome voittajaykkönen tuli Rovaniemen
kokeista. Selma voisi ottaa näistä mallia...
6.6.2006
Selma
kävi (jälleen) taippareissa Oulussa 2.6. Nyt paremmalla tuurilla eli
tulos NOU1. Vesityö ok, pudotti molemmat rantaveteen, mutta sitten toi
perille. Haussa pudotteli melkein jokaisen riistan kerran ennen
palautusta. Pupulle ok, vähän harhautui, mutta ei pelkäillyt ja toi
kanin yhdellä pudotuksella. Ou jees! Palautuksia pitäisi treenata ja
kaikkea, jos haluaisi nomettaa - pitää katsoa, onko itsellä kuinka
paljon innostusta asiaan.

4.6. käytiin näyttelyssä Haukiputaalla.
Selma on muka niin sievä, mutta ei kai sitten olekaan. EH2, liian kevyt
pää ja muutenkin kevyt ja vaaleat silmät (vaikka Tiina niitä hienosti
peittelikin...).
28.5.2006
Selma
on piipahtanut agikisoissa, joissa ei suurta menetystä mistään. 5 paras
tulos, muuten pari 10 ja 15 sekä sitten pari hylkyä. Yliaikaakin on
tullut parissa kisassa. Syynä kaikkeen se, että meille on tullut
kamalasti kieltäytymisiä, ohjaan Selmaa esteiden ohi jne. Yksi keinulta
lentäminen on mukana, samoin nippanappa pysähtynyt keinu + sivuun "putoaminen"
eli keinua Selma ei meinaa muistaa. Lisäksi 2 rimanpudotusta, mutta
suurin osa siis kieltoja. Pitää a) harjoitella ja b) opetella ohjaamaan.
Positiivista on se, että Selma melkein osaa väärän puolen pujottelun ja
vauhti on ollut mukavaa.
Muuten
ollaan vähän treenattua jälkeä (mejä ja PK), nomea (taipparit...),
esineitä ja vähän tokoa. Siinä pitäisi piristyä, SM on tulossa jne.
16.5.2006
Elvi on
köhinyt hieman enemmän sekä puuskuttanut lenkeillä pienestäkin
rasituksesta, joten käynti ell oli paikallaan. Tuloksena oli sydämessä
hieman vaivaa eli ei jaksanut lyödä koko ajan tasaisesti. Lisäksi
keuhkoissa nestessä kertynyt koska sydän ei ihan jaksa. Elvi siis
lääkkeille, sydänlääke sekä nesteenpoistolle. Toivottavasti tokenee eikä
rohise enää, kun nesteet poistuvat.
10.5.2006
Selma
osallistui Kannuksessa luonnetestiin, tuomareina Jormat Lankinen ja
Piiroinen. Testi sujui hieman yläkanttiin odottamaani nähden.
Luoksepäästävyys oli +3, kuten arvata saattaa. Taisteluhalu oli +3, oli
kohtalaisen ja suuren rajalla, mutta oli sitten suuri. Selma tykkää
taisteluleikeistä ja kepakon kanssa oli mukava pelata. Kelkan kanssa
tuli minulle yllätyksiä eli Selma oli varsin topakkana koko ajan ja meni
melko reippaasti tutkimaan kelkkaa sen jälkeen, kun se oli pysähtynyt.
Pimeässä huoneessa oli myös reippaana ja löysi minut helposti.
Toimintakyky siis +2, suuri. Samaa näkyi seinätestissäkin eli uhan
tullessa teki perinteiset eli yritti hihnaa irti ja sitten etsiskeli
pakotietä eli toimi, kun se ei toiminut, katseli
hyökkääjää...Puolustushalu ja terävyys olivat samaa kuin muillakin
flateillanikin eli +1, eipä juuri suhtaudu aggressiivisesti, ei kuulu
ajatusmaailmaan sellainen, kepakko kiinnosti hyökkäyksessä ja teki sen
suhteen samat kuin Masu aikoinaan eli nouti sen.
Kovuus oli odotettava eli +3, kohtuullisen
kova. Ei jääneet pahat asiat mieleen eivätkä arkielämässäkään juurikaan
jää mieleen. Vilkkaus oli +1 eli erittäin vilkas - yllätys, heti alussa
Selma huomasi järven, leikkikepakot, metsässä olevan kelkan hahmon,
hyttyset, linnut jne. Eli sitähän se on, kaikki huomataan ja edelleen
mm. Selma tykkää jahdata lehtiä...Hermorakenne +1 eli reagoi jonkin
verran tapahtumiin. Ampumiseen terästäytyi, laukausvarma. Yhteispisteet
olivat muistaakseni 181 eli hyvä niin. Yhteenvetona sanottiin, että
temperamentti vie taisteluhalun kanssa eteenpäin, ei jouda jäämään
muistelemaan mitä äsken tapahtui, kun jo on muut asiat mielessä.
Sellainenhan Selma on...toimintakyvyllä siis voidaan selittää myös se,
että Selma ei pysynyt testipaikalla autossa, vaan kaatoi ja kiskoi
kalterin irti ja tuli ikkunasta pihalle...ja sen, että aukoo hihnat,
avaa ovet eikä pysy pihalla, vaan näppärästi karkailee aitauksesta...
7.5.2006
Masu
oli mukana OSN:n tokokokeessa 7.5. Koe ei mennyt todellakaan hyvin, heti
alussa paikallaistumisen alussa olin jo aika varma, että Masu ei pysy
istumassa. Ilme oli sellainen, että ei istu. Eikä sitten istunut,
puolenvälin jälkeen meni maahan. Seuraamisen alussa seuraa -käskyllä
lähti sinkoamaan jonnekin (merkille?), joten siihen uusi käsky. Muuten
ok seuraaminen, muutamia pomppuja ja hamuamisia suulla. Idiootissa
toistui edelliskertainen, paitsi seuraaminen oli parempaa, mutta
istumisen meni maahan. Kehän ulkopuolella ei mitään ongelmia eli jotain
pitää tehdä kisatilanteessa nyt. Luoksetulo ja ruutu normaalit. Se
olikin ensimmäinen osio. Toinen osa oli parempi, hieman puri ohjattua,
mutta vain vierellä ja tunnaria kolisutti vähän. Merkeillemenot saisivat
olla paremmat, mutta menee nyt edes jotenkin ne. Kaukot ok, lopussa
sinkosi istumaan vinoon ja eteen. Pisteet nippanappa I eli
258,5. Pitäisi alkaa
treenaamaan, jos meinaa mennä SM:iin. Hyvää oli loppuosa, joka on nyt
taas jälleen Masulle vahvaa aluetta. Ja ruudussa meni suoraan syvälle
keskelle, jos jotain hyvää haluaa saada esille.
22.4.2006
Selma ja
Masu tokoilivat 22.4.2006 ja samassa kokeessa itse tuomaroin
alokasluokan, koska kokeeseen oli ilmoittautunut niin paljon koiria.
Selman treenit eivät olleet menneet kovin hyvin ennen koetta, lähinnä
johtuen aikapulasta. Paikallaolossa oli ollut levoton ja nuuskutteli
maata (ei yllätys, koska paikallaoloa ei oltu treenattu oikeastaan
ollenkaan). Seuraaminen oli juuri sitä mitä treeneissä eli levotonta,
pomppelehtii eikä meillä oikein osu askelrytmi yhteen. Sitä pitäisi
treenata paljon. Istuminen ihan ok, kaiketi. Luoksetulossa seisominen
oli löysä. Ruutu oli ok, hieman vasemmalle ruudussa, mutta oli tehnyt
samaa treeneissäkin. Luoksetulo huono, sitä ei oltu harjoiteltu.
Noudoissa molemmissa nuuskutteli kapulaa ennen kuin otti sen, jostain on
sen saanut päähänsä. Tunnari ok, palautti hitaasti. Kääntyi mukana,
mutta ei paha, koska ekaa kertaa tehtiin niin, että joku muu vei meille
kapulat (oho, nyt vasta hoksasin tuon). Niin ja ei meinannut lähteä
ensin kapuloille, käsivippauksen jouduin tekemään. Kaukoissa ei
säheltänyt kuten oli koko viikon tehnyt aivan ylikierroksilla, mutta
jouduin antamaan käsimerkit hieman käskyjen jälkeen, koska ei tehnyt
pelkillä suullisilla käskyillä. Kaukoissa ei mennyt ekalla käskyllä
maahan, syy? En tiedä. Yleensäkin kyttäili tuomaria ja numerolappuja
tuomarin kädessä ja muutenkin mielestäni otti häiriöitä, mutta ei voi
siitä koiraa syyttää, koska ollaan treenattu oikeastaan aina kahdestaan,
yhteensä puolen vuoden aikana ehkä 5 kertaa muiden kanssa samaan aikaan,
joten ei ihme, että ottaa häiriöitä. Koko kokeen läpi oli oikein reipas
ja innokas, se oli positiivinen asia. Pisteet 296
ja luokkavoitto. Seuraavaksi sitten joko joukkue-SM voittajaan tai jos
ei sitä, niin kesällä EVL pitäisi korkata.
Selman
jälkeen oli vuorossa Masu, jolla paikallaolot menivät Masuksi
erinomaisesti - ei ollut hermostunut eikä ollenkaan levoton.
Seuraamisessa hieman väljyyttä, muuten ok eikä kuumunut pahasti.
Idiootti oli sitten surkea, heti alusta saakka oli hermona, seiso ok,
mutta ei seurannut sen jälkeen, yritti ruudun keskelle ja läähätti
hermona. Ei istunut, meni maahan. Seuraavaakaan pätkää ei seurannut vaan
oli hermo. Idiootti on treeniessä ongelmaton, kokeissa Masu menee "lukkoon"
sen kanssa ja läähättää hermona koko liikkeen ajan. Jotain pitäisi
keksiä sen suhteen...Luoksetulo normaali, ok. Ruudussa ok merkki, mutta
ruudussa on alkanut jäämään liian eteen ja sama toistui kokeessakin,
joten Masu sai sitten harhailla ruutuun itsekseen ja sitten vasta käskin
sen maahan. Huono ruutu! Ohjatussa yritti merkin ohi, jolle lisäkäsky.
Nouto ok, ei paha pureskelukaan. Ohjattua ei ole tullut treenattua kuin
merkkiä oikeastaan sen opettamisen jälkeen ollenkaan ja sen takia se kai
on mennyt huonoksi. Pitää harjoitella sitäkin. Muut noudot normaalisti,
samoin kaukot. Pisteet 300,5
ja toinen sija - Pihka voitti ja hyvällä suorituksella.
Nyt sitten
pitäisi alkaa maastokauden hommiin, kun aikaa saisi jostain. Selman
kanssa agin aloittaminen tauon jälkeen sekä evl:n liikkeiden hiominen.
Masun kanssa lähinnä mejästä pitäisi saada se vimppa ykkönen ja muuten
ei kai panosteta muuhun kuin tokoon. Ehkä voisi kokeilla working testejä,
jos Masulla pitäisi pinna. Elvi elää edelleen eläkeläisen elämää, tosin
sille pitäisi saada tasapainoisempaa lihaksistoa eli pitää alkaa
harhailla ympäri metsiä koirien kanssa, jotta sekin joutuisi käyttämään
lihaksiaan monipuolisemmin.
20.3.2006
Alkuvuosi
ollaan vietetty hiljaiseloa kokeiden osalta, joitakin kursseja on tullut
vedettyä ja muuten sitten vain oleskeltua ja vähän treenattua. Elvi ja
Masu ovat molemmat viettäneet synttäreitään, Masu 9 ja Elvi 12. Elvi on
jo kovin vanhan oloinen ja yskii kuivaa köhää, johon ei mitään selkeää
selitystä ole. Joten köhikööt sitten. Masu on joskus jäykkä, mutta tokossa on mennyt reippaasti eli ei mikään kovin hankala tilanne ole
selän suhteen. Patteja on Elvillä enemmän ja Masulla muutama. Selma on
puolestaan kovin innokas ja virkeä varsinkin Elvin rinnalla, puuhailee
sallittuja ja ei-sallittuja juttuja aina yhtä iloisena. Jotain järkeä on
ehkä tullut päähän lisää, näkyy tosin lähinnä vain treenaamisessa, ei
muualla. Hömppä mikä hömppä.

Agilityssä Selma starttasi Oulussa 18.-19.3. yhteensä 3 starttia. Eka
rata oli surkea, heti kolmannella esteellä tökki ja siitä eteenpäin
tasaisesti. Loppujen lopuksi tuloksena hylky. Sunnuntaina sitten
paremmalla onnella matkaan, ekalta radalta rimanpudotus ja tulos 5
(Selmalla tuntuu selkä olevan hieman jumissa, ehkä huonot verkat ja
lihashuollon laiminlyöminen syynä?). Toiselta (hyppyradalta) 0,
ei ollut hankala rata. Ia:n alle mentiin niukasti, mutta joka
tapauksessa Selman ensimmäinen nolla. Mutta paljon on vielä treenattavaa,
ei tule aika pitkäksi agilityn suhteen.
Sitten Selma
pääsi liittymään muiden tyttöjen kastiin eli sterilointi tapahtui
mukavan agi+toko+lenkkipäivän jälkeen maanantaina 20.3. Tällä hetkellä
ihan normaalilta vaikuttaa eli leikkaus meni (kop kop) hyvin. Toivutaan
tässä sitten muutama viikko!
|