|
HEPPATAUSTAANI
Ensimmäisen
kerran muistan olleeni hevosen selässä Ähtärin eläinpuistossa ja sen
jälkeen muutuin hevoshulluksi. Hevosharrastukseni alkoi jo
ala-asteella. Tuolloin pääsin satunnaisesti ratsastustunneille sekä
ratsastusleireille. Outokummussa kävimme ravitallilla hoitelemassa
hevosia siskoni Anun ja kavereidemme kanssa. Minun hoidokkini oli lv
-ravuri nimeltään
Luula. Luula oli kimo tamma, joka ei ollut
luonteeltaan mitenkään erityisemmin aurinkoinen, ainakaan
jatkuvasti. Samassa tallissa asustelivat Sinatra eli Sinttu (Stiinan
hoitoheppa), King Lincoln eli Kunkku (Anun hoidokki) ja Pete Hunter
eli Pete (Leenan hoitoheppa), joka oli Luulan varsa. Pete jouduttiin
lopettamaan nuorena laitumella sattuneen onnettomuuden takia, jonka
jälkeen tallille tuli No Smoking eli Smokki. Pian tuon jälkeen
muutimme pois Outokummusta Isojoelle. Luula kuoli/lopetettiin
muistaakseni v. 1984 tai 1985.
Isojoella ei paljon
hevosia ollut ja niinpä jouduin hetken aikaa olemaan ilman hevosia.
Vanhassakylässä asusteli onneksi vanha suomenhevonen Pertti, jota
hoidin ennen kuin se jouduttiin lopettamaan. Samaan aikaan kävimme
Anun kanssa satunnaisesti ratsastamassa Kristiinankaupungissa.
Uudelleen
hevosharrastukseni alkoi Oulussa opiskeluaikana, kun ensin kävin
Hietasaaressa
Ponipihalla tekemässä tallitöitä ja ratsastamassa. Tuolloin
Ponipihalla oli vain muutama poni; Pojke, Venkku, Rambo ja uutena
tuolloin Koppi. Myöhemmin aloin vuokraamaan
Malou eli Malu nimistä
puoliveristä. Malu oli arvokas vanha rouva, joka kiikutti
ratsastajia selässään moitteettomasti. Vanhuus toi mukanaan
Malullekin kaikenlaisia vaivoja ja 22-vuoden iässä Malu jouduttiin
lopettamaan jalkavaivojen takia. Sen jälkeen oli hetken hevoseton
ajanjakso ennen kuin Malun omistaja Kati + ex-omistaja Kaisa
houkuttelivat minut mukaan hevosenvuokraamiseen. Mutkien jälkeen
vuokrahevoksi saatiin Sir Ivor eli
Iivana (Ii, Iikki), joka siitä lähtien on piristänyt tunnelmaa. |