PERUSLIIKKEET JA NIIDEN VIRHEET

Tottelevaisuuskokeiden luokista alokas- ja avoin luokka ovat keskenään suhteellisen samanlaisia kuten myös voittaja- ja erikoisvoittajaluokka keskenään. Näin ollen siirtymä alo-avo sujuu yleensä nopeasti kun taas avo-voi väli on hieman pitemmän harjoittelun takana. Evl:ssä saa sitten kisatakin loppuelämänsä ja sen harjoittelu on yleensä loputonta liikkeiden hiomista. Kaikissa luokissa käydään läpi lähes samoja perusasioita, joita yhdistellään hieman eri tavoin. Perusliikkeiden tärkeydestä oli maininta jo edellisessä jutussa, mutta tässä jutussa niitä käsitellään enemmän sekä yleisiä koulutusvirheitä.

Sivulletulo: koira saa tulla sivulle joko etukautta kiepahtaen tai takakautta kiertäen. ”Muodikkaampaa” on tehdä sivulletulo etukautta, takakautta kiertämistä pidetään ehkä hieman vanhanaikaisena. Etukautta sivulletullessa koira oppii samalla yleensä käyttämään paremmin takaosaansa, joka helpottaa mm. käännösten opettamista. Kovin kookkaan, pitkäselkäisen ja jäykän koiran kanssa voi takakautta tulo olla parempi ratkaisu kuin etukautta tuleminen.

Sivulla koiran pitää olla suorassa asennossa tiiviisti ohjaajan vieressä koiran lapa ohjaajan jalan kohdalla. Yleisin virhe on se, että koira jää vinoon asentoon takapuoli ulos ohjaajasta katsottuna. Tämän saa yleensä aikaan se, että ohjaaja on palkinnut koiraa oikealta tai koira on palkitessa saanut kääntyä hakemaan palkkiota oikealta (koska suurin osa ihmisistä on oikeakätisiä). Etukautta sivulletulevilla koirilla tämän voi myös aiheuttaa se, että ohjaaja on liian nopeasti alkanut tehdä pientä kiepsahdusta sivulletulossa, vaikka koira ei vielä täysin hahmota, mihin kohtaan ohjaajan vasemmalle puolelle sen pitäisi tulla ja täten alkaa tulla ”johonkin vasemmalle puolelle” ja samalla vinoon asentoon.

Jos koiralla on ongelmia sivulletulossa, esim. sillä on vino perusasento, on koiralla usein virheitä myös seuraamisessa (vino asento, huonot perusasennot jne.). Siksi sivulletulo kannattaa opettaa hyvin ja ilman apuja toimivaksi ennen kuin seuraamisessa esim. aletaan tehdä käännöksiä tai pysähtymisiä.

Seuraaminen: seuraamisen ihannesuorituksessa tokossa koira on jonkin verran irti ohjaajasta vasemmalla puolella lapa ohjaajan jalan kohdalla. Lisäksi se pitää (katse)kontaktia ohjaajaan. Koiran pitää olla samansuuntainen ohjaajan kanssa ts. se ei saa seurata vinossa esim. takapuoli ulospäin ohjaajasta katsottuna (tekee pohkeenväistöä). Kontaktin koira voi pitää joko pää suoraan ylöspäin (lähinnä ohjaajan hartioihin) tai pää kääntyy hieman vinoon (kontakti ohjaajan kasvoihin).

Yleisiä virheitä ovat liian väljät (koira on kaukana ohjaajasta sivusuunnassa) ja liian tiiviit seuraamiset. Liian tiiviissä seuraamisessa koira koskee liikkuessaan ohjaajaan, etenkin käännöksissä, ja sen pää/lapa voi koko ajan ”paukuttaa” ohjaajaa reiteen. Liian tiivis seuraaminen (jopa ohjaajaan nojaten seuraaminen) on koiralle helpompaa kuin hieman kauempana seuraaminen, koska silloin koira tuntee kropassaan ohjaajan liikkeet. Koiran ei tuolloin tarvitse huolehtia niin paljon liikesuunnista ja käännöksistä, koska ohjaajan jalan liikkeet ja törmäykset ohjaajaan auttavat koiraa kääntymään (vrt. itse liikut toiseen ihmiseen nojaten tai ilman nojaamista).

Vino seuraamisasento johtuu yleensä samasta syystä kuin vino perusasento eli koiraa on palkittu oikealta tai niin, että se saa kääntyä oikealle palkittaessa. Tämä palkitsemistapa toimii hyvin oikealle kääntymisten tiivistäjänä, mutta saattaa saada aikaan vinon asennon lisäksi nojaamista ja liian tiivistä seuraamista. Vinon asennon suoristaminen on pitempi prosessi, joten heti alusta saakka kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että koiran seuraamisasento on suora (ja riittävän tiivis). Tähän auttavat esim. perusasentoharjoitukset (askel – seis – askel - seis…), käännökset paikalla ja palkitseminen vasemmalla kädellä / vasemmalle puolelle.

Koira ei saa edistää seuraamisessa. Usein näkee koiria, jotka seuraavat säkä–selkä ohjaajan jalan kohdalla. Oikean paikan löytämisessä videointi ja treenikaveri ovat ehdoton apu, koska ylhäältä katsottuna on vaikea nähdä sitä, onko koira pituussuunnassa oikeassa paikassa. Koira ei saa tietenkään jätättää seuraamisessa tai seilata eli välillä edistää ja välillä jätättää. Noutajat monesti jäävät seuraamisessa liian taakse, syynä joko epävarmuus (koiran) ja jännitys (ohjaajan), jolloin koira hidastelee (vrt. rauhoittavat signaalit). Toinen syy voi olla huono motivaatio, joko seuraaminen on koirasta tylsää (ohjaajan virhe) tai koira on luonteeltaan flegmaattinen ja laiska (jalostuksen tuotetta).

Käännöksissä kääntyminen oikealle on monesti väljä ja koiran asento muuttuu sen aikana vinoksi, kun sen takaosa irtaantuu ohjaajasta. Vasemmalle käännöksissä koira törmää helposti ohjaajaan ja/tai se tee kunnollista käännöstä ts. oikaisee kulman (ks. kuvat). Näiden korjaamiseen auttavat parhaiten sivulletulon parantaminen, erittäin hitaat kääntymiset, käännökset paikalla ja käännökset + heti pysähtyminen käännöksessä.

Vasemmalla kääntyminen	Oikealle kääntyminen

Täyskäännöksissä vasemmalle kääntymisessä koira saa kiertää ohjaajan tai se saa pysyä koko ajan ohjaajan vasemmalla puolella (PK-puolella pitää täyskäännös tehdä vasemmalle). Jälkimmäisessä on yleistä se, että ohjaaja ei tee käännöstä samalla linjalla, missä käveli, vaan tekee U-muotoisen mutkan ja väistää koiraa. Täyskäännöksessä oikealle koirat helposti ottavat etäisyyttä ohjaajaan.

Käännökset voi opettaa mutkittelujen kautta (loivia kaarroksia, joista tiukennetaan mutkia ja niistä käännöksiä), joissa koira palkitaan aina kun se pysyy tiiviisti ohjaajan vierellä ja suorassa asennossa. Toinen (parempi?) tapa opettaa käännökset on harjoitella niitä paikallaan ilman liikkumista eteenpäin, esim. käännös oikeaan seis, askel oikeaan jne. Kun koira osaa käännökset ilman apuja (ohjaaja kumartelee tai käyttää käsiapuja), liitetään niihin 1-2 askelta ennen käännöstä ja tämän jälkeen 1-2 askelta käännöksen jälkeen. Vasta sen jälkeen ne otetaan mukaan seuraamiseen. Mutkittelut, peruuttaminen ja muut takaosan käyttöä harjaannuttavat liikkeet auttavat parempien käännösten aikaansaamiseen.

Maahanmeno: maahanmenon koira voi tehdä ns. hissinä, jolloin koiran tassut pysyvät koko ajan samassa paikassa ja sen paino on takaosalla. Koira voi myös tehdä sen niin, että se samalla hieman syöksähtää eteenpäin, vaikka ei liikkuisikaan eteen, ja sen paino on etuosalla. Näistä ensimmäinen tapa on usein hieman hidas, koska koira ikään kuin kaatuu taaksepäin. Se sopii kuitenkin hyvin esim. kaukokäskyihin. Toinen versio on nopeampi, mutta vaarana siinä on eteneminen, jos ohjaaja ei ole liikkumisen suhteen tarkka.

Maahanmenon osaaminen eri paikoissa suhteessa ohjaajaan on hyvä opettaa heti aluksi, muuten koira oppii yleensä tekemään sen max. puolen metrin päässä, vain ohjaajan edessä ja kun ohjaajan käsi on tietyssä asennossa. Kun koira alkaa tajuta liikkeen idean, aletaan koiran paikkaa suhteessa ohjaajaan vaihdella (edessä, sivulla, viistosti, takana, kauempana…). Lisäksi nopeus otetaan pian mukaan palkitsemisen edellytyksiin, jottei opeteta vahingossa hidasta maahanmenoa.

Suurimpia ongelmia maahanmenossa ovat hitaat loppuosat ts. koira alkaa tehdä heti maahanmenoa, mutta loppuosa menee hitaasti maahan (tämän vuoksi nopeus mukaan alusta saakka). Syynä voi olla se, että koira ei OSAA maahanmenoa kunnolla (osaa sen ohjaajan edessä tai käsiavun kanssa), jolloin maahanmeno hidastuu koiran epävarmuuden takia.

Istumisen kautta maahanmeneminen on myös tavallinen virhe. Tämän syynä voi olla se, että käsiavut on jätetty liian nopeasti pois ja koira on alkanut empiä maahanmenoa ja siten alkaakin tehdä sitä istumisen kautta. Tai käsiavut ovat olleet liian pitkään mukana ja koira ei osaa mennä maahan ilman niitä. Yleisin ohje parempien maahanmenojen aikaansaamiseksi on tehdä niitä paljon heti maahanmenosta innostavasti palkiten, leikin yhteydessä, eri paikoissa ja eri etäisyyksillä suhteessa ohjaajaan. Kun nämä sujuvat, aletaan maahanmenoa liittää muihin liikkeisiin. Jos koiralla on kyynärpää-, selkä- tai lonkkavaivoja, voivat ne aiheuttaa maahanmenoon hitautta eikä nopeutta voikaan saada aikaan, jos koiraan sattuu. Ylipaino hankaloittaa myös maahanmenoa.

Istuminen: liikkeestä istumisessa koiria vaivaa tokossa (ja PK:ssa) monesti epävarmuus ja ne jäävät seisomaan. Liike on hieman luonnoton koirille, mikä saattaa vaikuttaa asiaan (koirat mieluummin seisahtuvat tai menevät maahan liikkeestä). Helppo tapa opettaa liikkeestä istuminen on tehdä sitä aluksi hyvin hitaasta käynnistä, jossa koira jo melkein istuu valmiiksi ennen käskyä. Tästä ohjaajan liikettä nopeutetaan vähitellen.

Hitauden (koira alkaa tehdä istumista, mutta jättää pepun ilmaan, on kyykyssä) poistaminen on monilta koirilta hankalaa, varsinkin jos ohjaaja on palkinnut koiraa kyykyssä istumisesta (esim. heittämällä koiralle palkkion). Heittopalkkiot eivät välttämättä sovi istumiseen em. takia (koira on kyykyssä jännittyneenä, odottaa päästäkseen ponnistamaan ilmaan lelun perään). Nami (lelu) vasemmassa kädessä ja koiran ohjaaminen istumaan namin avulla (koira tässäkin melkein jo istuu valmiiksi) voi olla sopivampi tapa. Tässä palkkio pudotetaan suoraan koiran suuhun sen istuttua, ei heitetä minnekään. Muutoin harjoitteluohjeiksi sopivat samat kuin maahanmenossa.

Seisominen: seisomisen tyyli vaihtelee riippuen siitä, missä koira sen tekee (kohti ohjaajaa, ohjaajan vierellä, poispäin ohjaajasta tai kaukokäskyissä). Liikkeessä seisomisessa koiran tulisi käskyn saatuaan HETI pysäyttää etujalkansa. Takaosa pysähtyy kyllä etuosan jälkeen eli siitä ei kannata niinkään huolehtia. Yleisin virhe (kokeissa) on eteneminen käskyn jälkeen tai huono tekniikka, jossa koira asettelee etujalkojaan käskyn jälkeen. Tämän estämiseksi koiran eteneminen käskyn jälkeen pitää heti estää, esim. käsi + nami koiran suuhun välittömästi, pallonheitto koiran taakse tai taaksepalkitseminen. Näissä pitää huomioida se, että koiran pitäisi jäädä seisomaan suoraan asentoon, ei vinottain taakse kohti oletettua palkkiota. Palkkion suuntaa siis vaihdellaan.

Koiran mennessä poispäin ohjaajasta tai tullessa kohti ohjaajaa sen tulisi edelleen pysähtyä heti, ei ottaa askelia kohti ohjaajaa. Tekemällä paljon erilaisia pysähtymisiä eri etäisyyksillä ja paikoissa suhteessa ohjaajaan sekä palkitseminen koiralle asti (heitto, taaksepalkitseminen) yleensä auttavat tähän.

Luoksetulo: jos koira tulee luoksetulossa ensin eteen ja sitten vasta sivulle (PK-luoksetulo), pitää sen tulla tarpeeksi tiiviisti kuitenkaan ohjaajan törmäämättä (eikä välttämättä tarvitse koskeakaan ohjaajaan). Sopiva etäisyys on n. 10 cm ohjaajasta. Liian tiiviissä eteentulossa koira helposti törmää tai koskee ohjaajaan. Koira voi myös jäädä vinoon asentoon tai liian kauaksi. Em. syiden takia suurin osa toko-koirista tulee suoraan ohjaajan sivulle ilman eteenistumista.

Luoksetulon pysäytyksissä eteneminen on yleisin ongelma. Sitä voi estää opettamalla koiralle KUNNOLLA, mitä seisominen ja maahanmeno tarkoittavat: koiran pitää tehdä ne eri paikoissa suhteessa ohjaajaan, eri nopeuksista (laukasta) ja eri etäisyyksillä suhteessa ohjaajaan. Jos koira ei pysähdy kunnolla laukasta yleisesti juoksennellessaan tai ohjaajan vierellä juostessaan, se tuskin tekee sitä hyvin tullessaan vauhdilla kohti ohjaajaa. Suurimmaksi osaksi luoksetulon pysähtymisiä harjoiteltaessa pitäisi koira palkita HETI sen aloittaessa pysähtymisen, ei sen jälkeen, kun koira on jo pysähtynyt tai pysynyt aloillaan hetken aikaa. Pysähtymisiä ei kannata harjoitella aina luoksetulon yhteydessä, vaan enemmän arkielämässä ja muissa tilanteissa, esim. koiralle heitetään nami kauas kentällä, koira menee syömään sitä ja sillä aikaa ohjaaja siirtyy kauemmaksi koirasta. Koiran tullessa kohti ohjaajaa se pysäytetään ja heitetään nami palkkioksi, jonka syömisen aikana ohjaaja voi taas perääntyä ja palkita koira uudelleen pysähtymisestä jne.

Ennakointia tulee mukaan luoksetuloon, kun koiraa aletaan pysäytellä. Koiran mukaan pitää tehdä tarpeeksi läpijuoksuja eli sellaisia luoksetuloja, jossa koiraa ei pysäytetä. Suhde voi olla esim. 1 pysäytys – 10 läpijuoksua tai 5 pysäytystä – 5 läpijuoksua; tämä on koirakohtaista. Läpijuoksuista koira palkitaan eri kohdissa. Helppo tapa palkita koira eri tavoin on jakaa luoksetulomatka kolmeen osaan, joista koiraa voidaan palkita vaihtelevasti eri kolmanneksilta (heti lähdettyä, keskivaiheilla tai lähellä ohjaajaa). Läpijuoksuja tehdään opetusvaiheessa kaikissa luoksetulon osissa eli voi/evl-luokissa ennen seisomista, seisomisen jälkeen tai maahanmenon jälkeen.

Jos koira alkaa hidastella luoksetulossa, sitä ei silloin pysäytetä, vaan odotellaan, että koira tulee ohjaajan luokse asti. Jos koira pysähtyy itse, voidaan se joko kutsua uudelleen luokse tai viedään lähtöpisteeseen ja kutsutaan uudelleen, kunnes se tulee luokse ilman hidastelua tai pysähtymistä (liikettä voidaan tässä helpottaa esim. lyhentämällä matkaa, ei muita helpotuksia ellei ole pakko = koira menee lukkoon eikä tee mitään). Joka kerta koira kehutaan sen tultua luokse, vaikka se olisi tullut hitaasti. Varsinaisen palkkion (lelu tms.) se saa, jos se tulee riittävän nopeasti luokse. Koiran pitää oppia, ettei se voi itse päättää, milloin se saa pysähtyä, vaan ohjaaja kyllä kertoo sen koiralle. Eihän se saa muissakaan liikkeissä ennakoida.

Paikallaolo: paikallaolossa koiralla pitää olla ”turvallinen” olo ts. se kokee olonsa siinä mukavaksi ja luottavaiseksi. Hermostuneet koirat alkavat helposti tehdä erilaisia sijaistoimintoja (nuuskivat maata, putsaavat itseään tms.), ne voivat äännellä tai vaihdella asentoa. Epävarmuuden lisäksi hermostuneisuutta voivat aiheuttaa esim. vieraat paikat ja ympäristön häiriöt, koiran hermorakenne, liian kiihtyneen koiran tuominen paikallaoloon tai vieraat koirat vieressä. Näihin kaikkiin hermorakennetta lukuun ottamatta voidaan vaikuttaa koulutuksella ja totuttamalla koira erilaisiin tilanteisiin ja monenlaisiin häiriöihin. Liian rauhalliset, nukkuvat koirat pitää virkistää ennen paikallaoloa ja niiden kanssa voidaan tehdä lyhyitä paikallaoloja, jossa koira palkitaan esim. juoksemisella ja leikillä.

Paikallaolo itsessään sujuu usein hyvin, mutta sen alku eli maahanmeno (paikallaolo maaten) sujuu monesti huonosti. Koirat menevät hitaasti maahan, empivät käskyn toteuttamista, ennakoivat tai menevät vinoon asentoon. Näitä kaikkia voi harjoitella, esim. opettaa koiralle sanan, jolla se skarppaa ja ottaa kontaktia ohjaajaan (esim. ”valmis”) ennen koiran käskemistä maahan, tehdään maahanmenoja koira sivulla sen jälkeen, kun ollaan odoteltu minuutin verran puhumatta ja tekemättä mitään jne. Samat virheet löytyvät myös sivulla maasta istumaannoususta (sekä ennakointia). Näitä molempia osia harjoitellaan yleensä aivan liian vähän, vaikka niiden korjaaminen onkin helppoa.

Noutaminen: noutamisessa koiran pitäisi tarttua esineeseen ripeästi esineellä leikkimättä ja tuoda sen nopeasti ohjaajalle sitä pureskelematta. Ongelmina ovat mm. esineillä leikkiminen, niihin törmääminen, hidas ottaminen, pudottelu, pureskelu ja huonot palautukset ohjaajalle. Noudossa pitäisi muistaa harjoitella erikseen kaikki mahdolliset noudon osat ennen kuin niitä yhdistetään toisiinsa ja varsinkin esineen heittämiseen (kantaminen eri nopeuksilla, ottaminen, nostaminen, irrotus, pitäminen, istuminen esineen kanssa…). Jos jokin osa on huono, ei kokonaista noutoa tehdä, ennen kuin huono osa on kunnossa. Muutoin koira luulee, että se tekee oikein, jos se saa jatkaa virheestä huolimatta noudon loppuun asti ja se jopa palkitaan noudon jälkeen. Jokaista osaa harjoitellaan koko koiran loppuelämä tarpeen mukaan erikseen, koska pikkuvirheet osissa usein ovat kokeessa isoja virheitä. 

Kaukokäskyt: kaukokäskyissä koira ei saa liikkua eteen, taakse eikä sivusuunnassa. Sen pitäisi pitää mielellään joko etujalat tai takajalat koko ajan paikoillaan (tai napa samassa kohdassa, mutta tämä tapa on yleensä epätarkempi kuin edelliset). Koira ei saa myöskään tehdä edestakaista liikettä eli se esim. menee hieman taaksepäin ja sitten palaa takaisin eteen samaan paikkaan. Jos koira ei itsestään tee istu/seiso/maahan –liikkeitä paikoillaan, pitää ne opettaa uusina liikkeinä (temppuina) uusilla käskyillä. Vasta kun koira tekee ne ohjaajan lähellä ilman apuja oikein, aletaan ottaa etäisyyttä koiraan. Tekniikka kannattaa opettaa alusta saakka erittäin tarkasti, jottei liikettä joudu korjaamaan koko koiran loppuelämää.

Palkitseminen

Kun koiraa opetetaan, palkitaan sitä mahdollisimman tiheästi ja pienistä liikkeen osista joka kerta, kun koira tekee halutun asian. Tämän vuoksi kaikki opetettava asia kannattaa jakaa pieniin osiin, jotta koiraa päästään palkitsemaan tiheästi.

Osaamisen kartuttua palkitsemista vähennetään, palkitsemisesta tulee satunnaista. Yksi tapa satunnaistaa palkitsemista on käyttää erottelevaa palkitsemista, jossa koiran parhaimmat suoritukset palkitaan (esim. koira tekee viisi maahanmenoa, joista palkitaan kaksi oletetusti parasta). Näin koira todennäköisesti alkaa tehdä aina vain parempia maahanmenoja, koska se ei saa muunlaisista palkkioita.

Joissakin liikkeissä (esim. paikallaolo) tätä ei voi käyttää, koska koira tekee koko ajan samaa asiaa. Tällöin käytetään ajoittaista / vaihtelevaa palkitsemista, jossa koiraa palkitaan keskimäärin tietyn ajan jälkeen. Jotta liikkeessä säilyisi yllätyksellisyys, palkitseminen voi tapahtua esim. 5s, 20s, 15s, 35s ja 12s jälkeen – koira pysyy näin tarkkana koko suorituksen ajan.

Satunnaistamisen määrän päättäminen perustuu liikkeen vaikeuteen / helppouteen. Jos kyse on helposta liikkeestä (esim. sivulletulo), ei koiraa tarvitse palkita siitä kovin usein (koska siitä liikkeen jatkaminen on myös koiralle palkkio). Hankalimmista liikkeistä koiraa pitää palkita tiheämmin, esim. kaukokäskyt ovat monesti tällainen liike. Jos koiralla on joku vaikea liike tai jokin liike kaipaa hiomista, siitä sitä palkitaan useammin kuin sille helpoista liikkeistä.

Liikkeiden kasaaminen

Kun (perus)liikkeiden osat ovat itsenäisinä osina kunnossa ja koira tekee ne satunnaisesti palkitsemalla, voidaan niitä alkaa kasata kokonaisuuksiksi. Yleinen tapa kasata liike on aloittaa liikkeen loppuosasta (kuten koiraa opetettaessa usein tehdään) = takaperinketjuttaminen. Tällöin koira liikkuu koko ajan tuntemattomasta tuttuun, mikä helpottaa liikkeen suorittamista. Jos koira ennakoi tai tekee jonkun osan väärin, se ei saa tehdä seuraavaa osaa. Tätä tapaa voidaan soveltaa useimpiin liikkeisiin niistä kokonaisuuksia kasattaessa.

Esim. liikkeestä seisominen:

0. koira istumassa perusasennossa ohjaajan sivulla – palkkio
1. koira seisomassa ohjaajan sivulla – perusasento – palkkio
2. koira seisoo – ohjaaja käy pienen lenkin pois koiran luota – palaa sen vierelle – koira perusasentoon – palkkio
3. koira seisoo – ohjaaja käy pitkän lenkin pois koiran luota – palaa sen vierelle – koira perusasentoon – palkkio
4. koira käsketään seisomaan liikkeestä – ohjaaja käy pitkän lenkin pois koiran luota – palaa sen vierelle – koira perusasentoon – palkkio
5. koira seuraa – koira käsketään seisomaan liikkeestä – ohjaaja käy pitkän lenkin pois koiran luota – palaa sen vierelle – koira perusasentoon – palkkio
6. perusasento – koira seuraa – koira käsketään seisomaan liikkeestä – ohjaaja käy pitkän lenkin pois koiran luota – palaa sen vierelle – koira perusasentoon – palkkio

Häiriöt

Pieniä häiriöharjoituksia voi tehdä melko pian sen jälkeen, kun koira osaa perusasiat. Häiriöitä lisättäessä palataan hieman helpompiin harjoituksiin, esim. ollaan lähempänä koiraa. Erilaisissa paikoissa kannattaa harjoitella aina tilaisuuden tullen, jotta paikalla ei olisi merkitystä siinä, tekeekö koira vai ei. Jos koira ei ”osaa mitään” häiriöpaikassa, panostetaan häiriötilanteissa yhteistyöhön ja kontaktiin, leikitään koiran kanssa ja otetaan lyhyitä, innostavia harjoituksia, jotka koira varmuudella osaa. Jos koira on epävarma tai jännittynyt, tehdään rentoutumis- ja rauhoittumista edistäviä harjoituksia.

Häiriöinä pitäisi olla ainakin:

-          erilaiset paikat

-          erilaiset säätilat

-          erilaiset ihmiset lähellä ja kaukana (tekemässä erilaisia asioita esim. pyöräily, tennis)

-          erilaiset koirat (tekemässä erilaisia asioita, esim. leikkimässä)

-          erilaiset ajankohdat (aamu, päivä, ilta, yö)

-          lelut, namit, hajut jne.

-          erilaiset pohjat: asfaltti, hiekka, nurmi, matto, liukas pinta jne.

Samalla harjoitellaan yleistämistä ja erottelua eli koira tekee halutun asian käskystä erilaisissa paikoissa ja tilanteissa sekoittamatta käskyjä toisiinsa.

Kun liikkeiden osat ovat hallinnassa, koira osaa ne erilaisissa paikoissa ja erilaisissa häiriöissä sekä osia on kasattu yhteen liikkeiksi, alkaa koira olla melkein kisavalmis. Tämän jälkeen pitää vielä harjoitella kokeenomaisia harjoituksia sekä valmentaa ohjaajaa kisatilanteeseen. 

(Julkaistu Nuusku -07 ja Dobberilehti -07)